Lukijoilta

Ole rohkea ja ota kantaa!

Erilaisten ihmisten vuoropuhelu on välttämätöntä, jotta ajattelumme kehittyisi ja tärkeät yhteiset asiat edistyisivät. Me emme kuitenkaan useinkaan toimi niin, vaan keskustelemme pääasiassa omaan ryhmäämme kuuluvien kanssa. Miksi näin?

Pelkäämme, ettei meitä kuulla, tai jos kuullaan, tulemme väärinymmärretyiksi, laiminlyödyiksi tai jopa naurun ja pilkan kohteiksi. Pelkäämme jäävämme aivan yksin.

Myös oman ryhmän eri tavoin ajattelevia jäseniä saatetaan pitää uhkana. Se ei ole viisasta, koska ryhmä on parhaimmillaan juuri silloin, kun se sallii erilaisuuden ja pitää sitä luovana voimavarana.

Intialainen nobelisti-kirjailija Rabindranath Tagore (1861–1941) opetti: "Mieli ei saavuta todellista vapautta hankkimalla tiedon aineksia tai omaksumalla toisten ihmisten ajatuksia, vaan muodostamalla omat arviointiperusteensa ja kehittämällä omia ajatuksia."

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Tagoren ajatus rohkaisee meitä omaehtoiseen ajatteluun ja toimintaan. Nimittäin ilman itsensä likoon laittamista ei ole syytä odottaa toisiltakaan aktiivista toimintaa eikä yhteisten asioiden hoitamista.

Erilaisten ihmisten vuoropuhelu on välttämätöntä, jotta ajattelumme kehittyisi ja tärkeät yhteiset asiat edistyisivät.

Viime kädessä ihmisen passivoi ja vaientaa kuitenkin hänen oma pelkonsa tulla hylätyksi, arvottomaksi ja nimettömäksi. Kun tämän oivaltaa, mutta ei anna sille valtaa, pääsee kappaleen matkaa eteenpäin. Se riittää perusevääksi.

Uskalla siis rohkeasti lausua mielipiteesi, käyttää järkeäsi ja toimia sen mukaisesti, se on meidän kaikkien parhaaksi!

Matti Taneli

kasvatustieteen tohtori, opettaja ja pappi

Tämä viestiketju on suljettu uusilta viesteiltä.

Aiemmat viestit (1)

Vanhimmat ensin
MsGarfield
Ulos kuplasta
Hieno kirjoitus! Kuinka helposti tyydymme tänä päivänä oman some-kuplamme antiin ja asenteisiin ilman perusteellisempaa tiedon hankintaa tai omaa ajattelua. Ei haluta tai osata pysähtyä miettimään asioita ja tarvittaessa kyseenalaistamaan rakentavasti. On helpompaa mennä virran vietävänä ja ehkä kommentoida pikaisesti tunteen vallassa omassa turvallisessa kuplassa. Ja seuraavan pyyhkäisyn takana odottaa taas uusi asia, joka saa osakseen muutaman sekunnin kapasiteetistamme.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä
Ilmoitus näkyy vain keskusteluiden moderaattoreille, eikä sitä tulla julkaisemaan.

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.