Lukijoilta

Päätöksentekoon tarvitaan oikeaa ja riittävää tietoa

JORI LIIMATAINEN
Turun kaupungin olisi tullut huolehtia sekä riittävien, asianmukaisten ja tarpeellisten tietojen selvittämisestä että asukaslähtöisestä osallistamisesta ja valmistelun avoimuudesta, kun tehtiin päätöstä Jäkärlä-Varissuo-Pääskyvuori-koulujen asioissa. Näin ei ole tapahtunut vielä missään vaiheessa prosessia, sanovat kirjoittajat.
Turun kaupungin olisi tullut huolehtia sekä riittävien, asianmukaisten ja tarpeellisten tietojen selvittämisestä että asukaslähtöisestä osallistamisesta ja valmistelun avoimuudesta, kun tehtiin päätöstä Jäkärlä-Varissuo-Pääskyvuori-koulujen asioissa. Näin ei ole tapahtunut vielä missään vaiheessa prosessia, sanovat kirjoittajat.

Turun kaupunkia, sen päättäjiä ja valmistelevia virkamiehiä, sitoo sekä lainsäädäntö että myös itse päättämänsä hallintosääntö ja muut sopimukset aina vaikutusten arviointia myöten.

Näiden velvoittamana olisi Turun kaupungin tullut huolehtia sekä riittävien, asianmukaisten ja tarpeellisten tietojen selvittämisestä että asukaslähtöisestä osallistamisesta ja muutoinkin valmistelun avoimuudesta myös, kun tehtiin päätöstä Jäkärlä-Varissuo-Pääskyvuori-koulujen asioissa. Näin ei kuitenkaan ole tapahtunut missään vaiheessa prosessia vielä tähän päivään mennessä.

Alueen vanhemmat ovat viestineet kaupunginhallituksen ja -valtuuston jäsenille laajasti asiaan liittyvistä epäkohdista, joten tietämättömyyteen eivät voi päätöksentekijät asiassa vedota. Vanhempien taholta on esitetty kysymyksiä, mutta myös ratkaisuvaihtoehtoja, joita tulisi jatkovalmistelussa huomioida.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

On toivottu yhteisen tilannekuvan luomista, jotta rakentava keskustelu samoilla faktoilla olisi mahdollista ja voisimme tehdä, kuten pormestariohjelmakin sanoo, asukaslähtöistä ja osallistavaa, tutkittuun tietoon perustuvaa yhteisöllistä valmistelua asian tiimoilta – yhdessä.

Vaikka kaupungin puolelta nämä mahdollisuudet on tähän asti ohitettu joko ymmärtämättä asian merkitystä ja laajuutta tai sitten jätetty tietoisesti huomiotta, voidaan asialle tehdä vielä paljonkin yhdessä, jos vain kaupungin puolelta löytyy tahtoa.

Päätökset on kaupunginhallituksessa tehty koskien 2023–2024 lukuvuotta, mutta syksyllä 2024 alkavia lukuvuosia koskien on vielä mahdollisuus tarkastella asioita uudelleen.

Jokaisen päätöksentekijän oikeus ja velvollisuus on vaatia oikeat ja riittävät perusteet päätöstensä taustaksi. Jokaisen päätöksentekijän tulee tietää, että valta ja vastuu kulkevat yhdessä. Jokaisen päätöksentekijän tulee tietää myös, että asioille voi oikeasti tehdä jotain, jos vain halutaan. Ja sitä halua me tässä nyt peräänkuulutamme.

Jokaisen päätöksentekijän oikeus ja velvollisuus on vaatia oikeat ja riittävät perusteet päätöstensä taustaksi.

Alueen vanhemmilla on huoli lapsista, niistä yli tuhannesta lapsesta, joita asia tulee koskemaan tulevien vuosien aikana. Ei ole yhdentekevää, minkälaisia valintoja näiden lasten oppimisen, liikkumisen ja turvallisuuden nimissä tehdään. Ei ole myöskään yhdentekevää, että äänestäjien ääntä käyttävät ja vastuun asioiden hoidosta kantavat nimenomaan kaupunginvaltuutetut ja heidän valitsemansa pormestarit, halusivat tai eivät.

Vastuuta on peräänkuulutettu asian valmistelussa ja myös päätöksenteossa. Sitä ei ole oikein kukaan suostunut ottamaan, vaan useimmiten se on sysätty aina jollekin toiselle taholle.

Turun kaupungin omat päätökset määrittävät kuitenkin, että pormestari johtaa asetettujen strategisten tavoitteiden toteuttamisen edellyttämää poliittista prosessia sekä vastaa kuntalaisten osallisuuden ja vuorovaikutuksen toteutumisesta. Samaten kaupunginhallitus, lautakunnat, pormestari, kansliapäällikkö ja palvelujohtajat huolehtivat, että kaupungin asukkaat saavat riittävästi tietoja valmistelevina olevista yleisesti merkittävistä asioista ja voivat osallistua ja vaikuttaa näiden asioiden valmisteluun.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Ei tarvinne tämän enempää avata, kun tiedetään, keiden olisi tullut huolehtia mistäkin osuudesta tässäkin prosessissa.

Kyseisessä kouluasiassa on jätetty kaikki vaikutusten arviot tekemättä, tämä selviää tehtyihin tietopyyntöihin saaduista vastauksista. Ei ole lakisääteisiä vaikutuksia arvioitu, jos ei myöskään Turun kaupungin päättämää lapsivaikutusten arviota tehty edes alustavasti.

Turun kaupunki ei ole loistanut onnistuneilla päätöksillään kovinkaan monesti, ainakaan julkisesti, mutta tässä asiassa on mahdollisuus tehdä poikkeus aiempaan. Tämän asian osalta tuleviin päätöksiin voidaan vielä vaikuttaa, jos vain demokraattisesti valitut päätöksentekijät hoitavat osuutensa ja vaativat asiassa oikeita ja riittäviä faktoja, joilla todellinen päätös voidaan tehdä – siihen on vielä aikaa ja mahdollisuus.

Meillä ei ole varaa tehdä päätöksiä tässä kaupungissa, kuten nyt on tehty. Nämä yli tuhat lasta tulevaisuuksineen ansaitsevat parempaa, myös päätöksenteon esimerkkinä.

Heli Paasio, Henry Toivari, Jarmo Laivoranta, Timo Nurmio, Paco Diop, Sanna Hakamäki, Vesa Uitti, Nawat Elliassi

Tämä viestiketju on suljettu uusilta viesteiltä.

Aiemmat viestit (6)

Vanhimmat ensin
Mankala
Turun uuspersujen närkästys
Tässä on nyt liikkeellä joukko takarivin kunnallispoliitikkoja, joiden motiivina on olla tyytymättömiä Turun pormestarimalliin ja pormestariin. Koulujen väistötiloista on saatu populistinen vaaliase. Asiana se tuskin heitä voisi vähempää kiinnostaa.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä
Ilmoitus näkyy vain keskusteluiden moderaattoreille, eikä sitä tulla julkaisemaan.

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Hima-Hönö
Vast: Turun uuspersujen närkästys !!! ???
Mankala jakelee toisille tietojaan uusista TS-säännöistä.
Ehkä hänen pitäisi ensin itse sisäistää ne ja alkaa myös noudattamaan niitä.
Vaikuttaa että itse asiaa hän ei ymmärtänyt ja vielä hyökkäsi allekirjoittajiin.
Mietin miksi toimitus on julkaissut tuon.
Asiasisältönähän on pienten koululaisten väistötilaratkaisut eikä mikään vaaliteema.
Allekirjoittajina on äänestäjien valitsemia kuntapäättäjiä ja tuo pitäisi ymmärtää.
Toisaalta hyvä julkaisu sillä kaikki huomaavat Mankalan taitotason ja laaduttomuuden.

Itse olen sitä mieltä että kyllä lasten vanhempia pitäisi kuulla näinkin tärkeässä asiassa.
Jos kuntapäättäjien touhussa on yhtä vähän järkeä kuin Mankalan kommentissa niin auts!
Jo aiemmin todettiin sote-asioiden siirrossa että kouluasiat ovat seuraavia leikkauksia.
Turussa rahaa riittää kaikenlaiseen muuhun mutta ei millään perusasioiden hoitamiseen.
Uusia asukkaita ollaan kovin haalimassa kaupunkiin mutta ei asukkaiden hyvinvointiin.
Naapurikunnathan kiittävät Turun päättäjien omintakeisesta politikoinnista.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä
Ilmoitus näkyy vain keskusteluiden moderaattoreille, eikä sitä tulla julkaisemaan.

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Mankala
Vast: Turun uuspersujen närkästys
Kommentoija H-H keskittyy vastoin TS sääntöjä ja ilman enempää ymmärrystä arvostelemaan toisia kirjoittajia eikä varsinaista asiaa! Kunnallispolitiikka ei ole mikään "Mennään bussilla" sketsiohjelma.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä
Ilmoitus näkyy vain keskusteluiden moderaattoreille, eikä sitä tulla julkaisemaan.

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Julle
Oikea tieto??
Otsikko on hyvä ””Päätöksentekoon tarvitaan oikeaa ja riittävää tietoa””
Sitten alkaa ongelmat, mistä löytyy aikuisen oikeasti oikea ja totuuteen nojaava tieto. Päättäjien osa on hankala kun ”asiantuntijoita” on joka lähtöön, alkaen taivaanrannan maalareista aina kiilusilmäisiin ideologian sokaisemiin kansan tuhoa edistäviin politrukkeihin. Muistellaan, kun viisaat päättäjät ratkaisi arpomalla, että turve ei uusiudu, näitä terveen järjen ja luonnonlain vastaisia päätöksiä pukkaa jatkuvasti, unohtamatta sukupuolen moninaisuutta. Emmekä ole edes historiasta oppineet mitään. Teemme samat virheet kun tuhoutuneet kansakunnat🧌
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä
Ilmoitus näkyy vain keskusteluiden moderaattoreille, eikä sitä tulla julkaisemaan.

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Mankala
Vast: Oikea tieto??
Turpeen uusiutumisaika on 5000 vuotta arvonnoista huolimatta.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä
Ilmoitus näkyy vain keskusteluiden moderaattoreille, eikä sitä tulla julkaisemaan.

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Kari Mäntynen
Turkuun lisää johtajia
Päätöksien tekemiseen tarvitaan tietoa. Mieluummin uutta ja eri näkökulmista. Nyt näyttää siltä, että palkataan organisaatioon papukaijoja, jotka toistavat " päätettyjä" hankkeita. Kuten radiohaastattelussa uusi tutkimusjohtaja Aro (vihreä puolue) totesi, että elämyskeskus ja raitsikka on erittäin välttämättömiä. Autot ja lentokoneet pois. Mitään tavallista kansalaista hyödyttävää en puheesta löytänyt. 500 miljoonaa on vain pian jostain näihin löydyttävä.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä
Ilmoitus näkyy vain keskusteluiden moderaattoreille, eikä sitä tulla julkaisemaan.

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.