Lukijoilta

Raitiotiekö kaupunkikehityskohde?

Koko raitiotiehankkeelta putosi pohja pois jo silloin, kun Raisio vetäytyi siitä. Jäljelle jäi tynkä Varissuo-keskusta-raide, jota keinotekoisesti venytettiin satamaan asti.

Nykyinen radanvarren asukasmäärä ja mahdolliset uudet, muutaman tuhannen asukkaan kaavalisäykset eivät anna riittävää taloudellista pohjaa koko hankkeelle, joka tulee näin ollen olemaan raskaasti tappiollinen koko elinkaarensa ajan.

Vertailun vuoksi lukuja. Varissuolla asuu noin 9 000 asukasta, uudet kaavalisäykset radan varrelle ja satamaan tuovat tähän noin 2 500 lisää. Tampereen ratikan päätepysäkki on Hervannassa, jossa asuu pelkästään jo lähes 30 000 asukasta eli lähes kolminkertainen määrä Turun koko linjaan verrattuna.

Tämä, nykyhinnoilla noin 400 miljoonan hanke, joudutaan lähes kokonaan rahoittamaan kalliilla velkarahalla. Kaupunki saattaa saada 50–80 miljoonaa myymällä linjan varrelta muutamia kiinteistöjä, joihin syntyisi Herttuankulman tapaisia, maksimikaavalla toteutettuja, ahtaita betonislummeja. Jo nyt ylivelkainen Turku ei tätä lisävelkataakkaa pystyisi mitenkään hoitamaan ilman, että äyriä nostettaisi merkittävästi.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Pitää myös muistaa, että rakentamisen aikana, joka on arvioitu kestävän noin 5 vuotta, kaivetaan keskustan läpi railo, jonka leveys on noin 8 metriä ja syvyys noin 2 metriä. Tästä seuraisi väistämättä rakennusaikainen totaalinen liikennekaaos koko keskusta-alueella. Kukaan ei haluaisi sinne silloin vapaaehtoisesti tulla asioimaan.

Ihmiset muuttaisivat ostotottumuksensa ympäristön marketteihin, joissa on myös ilmaiset pysäköinnit. Keskustan kauppiaat joutuisivat vakavasti harkitsemaan toiminnan jatkamista. Keskusta autioituisi.

Lisäksi keskustassa raitiotien varrella asuvat asukkaat menettäisivät kadunvieriparkkipaikkansa.

Tätä raitiotiehanketta kutsutaan siis kaupunkikehityskohteeksi. Voidaan vaan kuvitella, kuinka moni todella hyödyllinen kehitys- ja korjauskohde jää tämän ylivelkaantumisen takia toteutumatta, tai jos niitä olisi välttämätöntä toteuttaa, niin olisi jälleen puututtava äyrin hintaan.

Tehtäisiinkö kerrankin järkevä päätös. Hankitaan nivelbusseja ajamaan ruuhka-aikoina ja keskitytään hoitamaan muita, kaupungin asukkaiden kannalta tärkeämpiä asioita. Raitiotie palvelisi kuitenkin vain alle viittä prosenttia kaupungin 200 000 asukkaasta.

Mennään siis bussilla

Tämä viestiketju on suljettu uusilta viesteiltä.

Aiemmat viestit (24)

Vanhimmat ensin
Heiskalaine
Täyttä asiaa
Kirjoittaja on asian ytimessä ja kirjoittaa täyttä asiaa. Turussa ei ole yksikään "asiantuntijoiden" laskema hanke pysynyt budjetissa, eikä edes aikataulussa.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä
Ilmoitus näkyy vain keskusteluiden moderaattoreille, eikä sitä tulla julkaisemaan.

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
_J_
Vast: Täyttä asiaa
Eikös se disinformaation jakaminen ollut keskustelupalstan sääntöjen vastaista. Jos nyt vaikka heitetään Katedraalikoulun remontti, Puolalan koulun remontti ja Pääskyvuoren infrahanke. Faktaa on siis, että suurin osa Turunkin hankkeista onnistuu aikataulujen ja Budjetin suhteen, mutta näille onnistumisille ei tule mediahuomiota.

Eli jos jatkossa heiskalainen ottaisi selvää asioista ennen kuin sanoo jotain faktojen vastaista?
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä
Ilmoitus näkyy vain keskusteluiden moderaattoreille, eikä sitä tulla julkaisemaan.

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Heiskalaine
Vast: Täyttä asiaa
J:llä on sisälukutaito pahasti hakusessa, "asiantuntijoiden" laskemia hankkeita ovat olleet mm. Taidemuseo, Kaupunginteatteri, Funikulaari, Toriparkki, Logomon silta, uudet Aurajoen sillat, eikä mikään pysynyt budjetissa, ei lähelläkään. Se siitä disinformaatiosta. Ainoat, jotka epätoivoisesti jakavat disinformaatiosta, ovat raitiotien kannattajat.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä
Ilmoitus näkyy vain keskusteluiden moderaattoreille, eikä sitä tulla julkaisemaan.

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Ari
Vast: Täyttä asiaa
Lisäksi Varissuolla on noin 9000 asukasta ja Lausteella toinen mokoma.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä
Ilmoitus näkyy vain keskusteluiden moderaattoreille, eikä sitä tulla julkaisemaan.

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Kommentattori
Vast: Täyttä asiaa
Jep, kyse on siitä mitä "asiantuntija" lainausmerkeissä määritellään tarkoittavan. Tässä tapauksessa se mitä ilmeisimmin tarkoitti laskelmien tekijöitä, jotka esiintyvät asiantuntijana, mutta määrittelevät ja arvioivat urakan huomattavasti väärin.

Onnistuneissa hankkeissa laskelmat ovat onnistuneet joko siksi että kyseessä on ollut oikeita asiantuntijoita tai sitten vaan puhtaalla moukan tuurilla
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä
Ilmoitus näkyy vain keskusteluiden moderaattoreille, eikä sitä tulla julkaisemaan.

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Ari
Tieto kunniaan
On ikävää, että kirjoittaja ei ymmärrä kaupunkikehityksen tarpeellisuutta verotuottojen sekä uusien veronmaksajien kannalta. Jos kaupunki ei kehity, kaupunki taantuu. Taantuva kaupunki ei houkuttele veronmaksajia. Ei varsinkaan nuoria veronmaksajia. Nuoria jotka perustavat yrityksiä, ja ovat innovatiivisia työntekijöitä jo oleville yrityksille sekä hyvin koulutettuja. Jos näin käy, niin silloin kaupunki on vaikeuksissa kaupungin kassan riittävyyden suhteen. Turku voi jäädä tuleen makaamaan, tyytyä tähän hetkeen ja ajaa itsensä pikku hiljaa "konkurssiin" tai toimia kuten yritykset, pitää itsensä kilpailukykyisenä ja edistyksellisenä kaupunkina, jolloin toiminta jatkuu sekä verotulot kasvavat. Verotuottojen kasvu saadaan uusilta nuorilta asukkailta, joiden tarpeet ovat erilaiset kun nykyisillä eläkeläisillä. Nuoret eivät halua omistaa omaa autoa ja arvostavat toimivaa monipuolista joukkoliikennettä. Vanhempien ihmisten pitää ymmärtää, että nuoret haluavat tulevaisuudelta muuta ja kantavat siitä myös vastuun tulevaisuudessa. Tampereen raitiotie on jo osoittanut edellä mainitsemani asiat todeksi, sillä ei ole sattumaa, että Tampereen vuosittainen väestönkasvu nousi näiden investointien jälkeen tuhansilla uusilla asukkailla vuodessa, toisin kuin Turun. Myös maa-alueiden arvonousu Tampereella leikkaa investoinnin kuluja reippaasti. Tampere paistattelee myös jatkuvasti jos jonkinlaisten mittareiden kärjessä, eikä vähiten investointiensa ansiosta. Nuorien kannattaa aktivoitua, eikä antaa sellaisten ryhmien päättää tulevaisuudestaan itsekkäästi, joilla ei sen kanssa ehkä ole enää mitään tekemistä.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä
Ilmoitus näkyy vain keskusteluiden moderaattoreille, eikä sitä tulla julkaisemaan.

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vire
Vast: Tieto kunniaan
Todistettu tieto kunniaan. Puhut Ari kuin virkamiesjargonia eli perustelematonta sitä itseään. Joskus olisi mukava kun väitteiden esittäjä kertoisi mistä tutkimuksesta puhdas data turkulaisten toiveista löytyy. Arin "nuoriso" lienee lähes keski-ikäistä. Tuntemani nuoret ajavat skuuteilla ja puhuvat mm. tekoälystä ja roboteista, eivät raiteitten kaivamisesta katuihin tai sähkölinjojen ripustamisesta katujen ylle. Tampere-kortti on monta kertaa todettu vääräksi. Hervanta 32 000, Varissuo 7000.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä
Ilmoitus näkyy vain keskusteluiden moderaattoreille, eikä sitä tulla julkaisemaan.

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Ari
Vast: Tieto kunniaan
Ensin Hervantalaisia on 25000, joten kuten sanoin, niin tieto kunniaan. Raitiotie ei kulje pisteestä A pisteeseenB, vaan kaikki siinä välillä on matkustajakapasiteettia. Ja kuten Tampereella, reitin varresta tulee uudella rakennuskannalle haluttua tonttimaata ja siten käyttäjien määrä kasvaa. Kupittaa esimerkiksi kasvaa ja siten tuleva myös matkustajakapasiteetti. Saamattomuus on paikallisten perisynti, joka verhotaan taloudellisiin intresseihin. Fundeeraamiseen käytetyn energian, kun saisi muutettua teoiksi, niin Turku olisi jo valmis.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä
Ilmoitus näkyy vain keskusteluiden moderaattoreille, eikä sitä tulla julkaisemaan.

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Kommentattori
Vast: Tieto kunniaan
Konkreettiset esimerkit kunniaan. Itse en ainakaan valitse asuinpaikkaa sillä perusteella, onko siellä raitiovaunu vai ei. Enemmän kiinnostaa pyöräilyn ja autoilun sujuvuus työpaikalle ja kauppoihin. En myöskään tiedä ketään, joka olisi muuttanut raitiovaunun perässä johonkin. Eli jos nyt löytyiso edes yksi konkreettinen esimerkki-ihminen, joka on tehnyt asuinvalintansa raitiovaunun perusteella tai aikoo tehdä.

Bussit kulkee kuitenkin varsin usein varissuolta keskustaan, joten vaikea ymmärtää miten se käytännön elämä muuttuu siitä raidematkasta.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä
Ilmoitus näkyy vain keskusteluiden moderaattoreille, eikä sitä tulla julkaisemaan.

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Bimbo
Jos tai sitten ehkä juu tai ei
Turku voisi keskittyä olemaan vanha arvokas pääkaupunki, mitä se onkin, paitsi siis nykyään arvonsa unohtanut. Voisi vaan todeta, että raitiotietäkin on jo kokeiltu. Se tuli ja meni. Nykyään on parempiakin ratkaisuja. Tehkää mieluummin vaikka metro Naantaliin, Raisioon, Kaarinaan ja vaikka sinne Paattisille. Ei maksa paljon vaan muutaman hassun miljoonan - siis ainakin ennen lopullista laskua, just niin kuin raitiotiekin.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä
Ilmoitus näkyy vain keskusteluiden moderaattoreille, eikä sitä tulla julkaisemaan.

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
A.Eräs
Järjen käyttö olisi sallittua Turussakin
Olipa hyvä ja perusteltu mielipide. Mutta todellinen kurjuus alkaa vasta kun pikaraitsikat alkavat kulkea. Teräs vasten terästä jyrkissä keskustan kurveissa kolisee ja ulvoo öljyämisestä huolimatta. Vaaralliset avosähkölinjat pelottavat. Vanhanaikaista. Kumipyörä ja akku ovat tulevaisuutta!
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä
Ilmoitus näkyy vain keskusteluiden moderaattoreille, eikä sitä tulla julkaisemaan.

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Masa_Pasa
Vast: Järjen käyttö olisi sallittua Turussakin
Sähköauto on kohta 200 vuotta vanha keksintö, ei mitään tulevaisuutta.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä
Ilmoitus näkyy vain keskusteluiden moderaattoreille, eikä sitä tulla julkaisemaan.

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.