Nykyisellä ohjelmatarjonnalla ei tarvitse paljon televisiota availla
Kuka puolustaisi meitä netittömiä tv-katselijoita? Ohjelmistossa pyörivät jatkuvasti monella kanavalla samat esiintyjät ja sarjat kuten burgerimiehet, Haapasalo, Sami Kuronen, Peltsi, Oliver, Suorinta reittiä ynnä muut. Jopa viikon sama osa ja aina kun sarja pääsee loppuun niin sama alkaa alusta. Kuukaudesta ja vuodesta toiseen.
Kerran voi katsoa uuden, mutta ei useampaa kertaa.
Mainoskanavilla pyörivät viikonlopusta toiseen samat elokuvat ja tuotannot. Ohjelmistossa on remonttia, unelmakotia, asunnonvaihtoa, puolison etsintää, parinvaihtoa ynnä muita sekoja seksijuttuja. Eivät kiinnosta +80-vuotiasta. Monet tieto-arvausjutut mainoksista päätellen ovat sellaisia, etteivät kiinnosta.
Yle on lähtenyt myös tälle linjalle. Mainostetaan joka välissä tulevia ohjelmia ja tuhlataan asiaohjelma-aikaa. Kehotetaan lataamaan Yle-sovellus ja sinne piiloon näyttää jäävän myös oikeaa asiatietoa. Pimputellaan varsinkin alueuutisten yhteydessä turhan pitkään.
Jotenkin näyttää siltä, että varsinkaan viikonloppuna ei tarvitse avata telkkaria.
Puhun nyt niidenkin puolesta, joilla ei ole mahdollisuutta lähteä ulos syystä tai toisesta. Voihan niistä ohjelmista joillekin löytyä sopivaa katsottavaa.
Maksamme Yle-veroa jo moneen kertaan maksetuista ohjelmista.
Tämä on muun muassa yksi asia, jossa netittömät on unohdettu. Löytyy muitakin palveluja, joissa meidät on unohdettu.
Tuleeko muutosta?