Painaako hallitusneuvotteluissa enemmän oma etumme vai maailman pelastaminen?
Parhaillaan käynnissä olevissa hallitusneuvotteluissa on annettu julkisuuteen kaksi ns. kynnyskysymyksenä olevaa asiaa, joiden molempien voidaan järkevästi perustellen todeta olevan maamme ja kansalaistemme kannalta pelkästään vahingollisia. Nämä liittyvät maamme ns. hiilineutraaliuteen 2035 mennessä ja maamme antamaan kehitysapuun.
Edellisen hallituksen aikana päädyttiin kaikkien realiteettien vastaisesti lähes kiihkomielisesti maamme muita maita aikaisempaan hiilineutraaliustavoitteeseen. Tosiasia kuitenkin on, halusipa sitä tai ei tunnustaa, että maamme päästöt ovat kaikkineen niin mitättömät, että ne kaikki lopettamalla maailma ei pelastu tippaakaan enempää. Päästöistä muita maita enemmän tinkiminen on sen sijaan itsellemme todella elämää hankaloittavaa.
Kehitysavun on todettu suurelta osin menevän kohdemaiden ja kylien johtajien ja päälliköiden korruptioon, autoihin ja muihin kuluihin. Lisäksi apu passivoi, odotetaan seuraavaa avustuserää ennemmin kuin aletaan itse aktiivisesti parantamaan omaa oloa.
Perusteena ei voi käyttää, että jos emme anna apua, joku muu saa enemmän vaikutusvaltaa, koska kaikki "apu" otetaan vastaan, annamme sitä tai emme.
Kenen etua nämä kaksi kysymystä lähes pakkomielteisesti ajettuna ajavat? Eivät ainakaan meidän suomalaisten.
Ari Hyvönen
Kausala
