Lukijoilta

Myös opettajat tarvitsevat työrauhan – moni on väsynyt henkisesti ja fyysisesti

Väkivalta sekä matkapuhelimet ovat kuumentaneet keskusteluja viime aikoina eri puolella Suomea. Väkivaltaan on aina puututtava ja oikea taso on 0.

Myös opettajat saavat lähes päivittäin kohdata väkivaltaa. Väkivaltaa on monia muotoja, henkinen väkivalta eli nimittely, huutelu tai uhkailu on valitettavasti läsnä nyky-yhteiskunnassa. Tähän on lainlaatijan puututtava tai keksittävä kouluihin välineet, joilla ongelma poistetaan. Nimenomaan poistetaan, sillä jokaisen koulun pitää olla kiusaamisvapaata aluetta kaikille.

Matkapuhelin tai nykyään älypuhelin on saanut liian suuren aseman. Mikään lakipykälä ei estä koulua kieltämästä puhelimen käyttöä koulupäivänä. Äärettömän hyvä olisi keino, missä puhelinta ei saisi tuoda koulualueelle, koulupäivän aikana, eli käytännössä puhelin pidetään kotona.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Koulussa opettajilla ja henkilökunnalla on puhelimet, joten tiedonvälitys kodin ja koulun välillä toimii kaikissa olosuhteissa.

Olisiko uusi hallitus niin rohkea, että uskaltaisi tehdä isoja muutoksia myös koulumaailmaan?

Tämä puhelimen kieltäminen on perusteltavissa täysin. On tapauksia, joissa opettaja "toruu" huonosti käyttäytyvää oppilasta ja toinen kuvaa tapauksen. Video editoidaan pahimmassa tapauksessa ja julkaistaan somessa.

Kiusaamisen yksi suuri muoto on nykyään älypuhelimella tehty kiusaaminen. Perättömät jutut, editoidut kuvat ja videot sekä jopa arkaluontoiset ja jokaisen henkilökohtaiseen koskemattomuuteen menevät julkaisut ovat jokapäiväinen ongelma.

Onko suurin ongelma vanhemmat? Nykyään valitettavasti näin se käytännössä menee. Kiusaamistilanteet jatkuvat liian pitkään, koska koulun työkalut on käytännössä karsittu pois. Kukaan ei puhu tässä kohtaa enää karttakepillä sormille lyömisestä, mutta arvojärjestys yhteiskunnassamme on valitettavasti mennyt täysin sekaisin.

Kirjoitin, että opettajat tarvitsevat työrauhan. Tämä on selvästi nähtävillä, sillä monet opettajat ovat väsyneitä niin henkisesti kuin fyysisesti. Tähän ongelmaan auttaa parhaiten hyvä työilmapiiri, ja rehtorilla on erittäin suuri rooli. Mikäli rehtori pystyy tekemään työtä niin, ettei yksikään vanhempi "kävele" yli, mutta pysyy silti 100-prosenttisesti työyhteisön puolella, on siinä työsarkaa. Helpoin tapa on olla "kaikkien kaveri", mutta silloin edessä on isot ongelmat.

Tämä kirjoitus ei ota kantaa yksittäiseen kouluun tai edes kuntaan. Valitettavasti ongelma on laaja ja laajentuu joka vuosi. Olisiko uusi hallitus niin rohkea, että uskaltaisi tehdä isoja muutoksia myös koulumaailmaan?

Mika Raukunen

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Masku

Tämä viestiketju on suljettu uusilta viesteiltä.

Aiemmat viestit (2)

Vanhimmat ensin
EpäHumanisti
Miksei nykyisiä keinoja käytetä?
"Äärettömän hyvä olisi keino, missä puhelinta ei saisi tuoda koulualueelle, koulupäivän aikana, eli käytännössä puhelin pidetään kotona.

Koulussa opettajilla ja henkilökunnalla on puhelimet, joten tiedonvälitys kodin ja koulun välillä toimii kaikissa olosuhteissa."

Mitenköhän kirjoittaja sitten ajatteli hoitaa koulumatkan?

Ajatuksena se ettei vähintään oppitunnin aikana käytetä puhelimia on hyvä, toteutus ei sitten välttämättä olekkaan suoraviivainen.

Oppilaitahan voidaan tietääkseni vieläkin vaikkapa erottaa koulusta väliaikaisesti, tai ilmoittaa kotiin että nyt ei koulunkäynti tänään onnistu tulkaa hakemaan kotiin. Valitettavasti näitä keinoja ei vain käytetä, kiusaamiseen ei siis puututa.

Se että tuleva hallitus ei tule puuttumaan asiaan lienee enemmän kiinnostuksesta kiinni.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä
Ilmoitus näkyy vain keskusteluiden moderaattoreille, eikä sitä tulla julkaisemaan.

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Sivustaseuraaja
Älä unta näe
Mitään muutosta ei tule tapahtumaan seuraavan hallituksen taholtakaan, ellei joku ministeri keksi olla ylivoimainen ja/tai saada nimeänsä historian kirjoihin. Ja tarvinnee siihen muutaman kaverin. Ellen väärin ymmärrä, joutuisi puuttumaan jopa perustuslakiin (ja mihin muihin julistuksiin).
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä
Ilmoitus näkyy vain keskusteluiden moderaattoreille, eikä sitä tulla julkaisemaan.

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.