Lukijoilta

Presidentti Koiviston muistaminen ei saa venyä vuosien päähän

Kiitos Tuomas Mikkola loistavasta kirjoituksesta "Mauno Koivisto -kirjasto olisi oikea ja nopeasti toteuttava tapa muistaa presidenttiä" (TS mielipiteet 11.5.).

Turkulainen presidentti oli sivistynyt mies, jonka uran etenemisessä kirjastolla oli suuri merkitys.

Turku – jolla oli paikka Koiviston sydämessä läpi koko elämän – ja turkulaiset päättäjät tekevät sivistymättömän ja Manua kunnioittamattoman päätöksen, jos Koiviston juhlavuonna (jota tänä vuonna muistetaan eri puolella Suomea) päätyvät anteeksi antamattomaan ratkaisuun muistaa kansan rakastamaa, turkulaista presidenttiä aukiolla, jota ei kenties koskaan rakenneta tai joka valmistuu aikaisintaan vuonna 2030, seitsemän vuotta Mauno Koiviston juhlavuoden jälkeen.

Maijaliisa Nieminen

Tämä viestiketju on suljettu uusilta viesteiltä.

Aiemmat viestit (9)

Vanhimmat ensin
Jallu
Manun aukio
Niin tuota aukiota suunnitellaan sataman lähelle. Turun satamalaitos taisi olla hänen ensimmäisiä työpaikkoja turussa joten sentakia se sopisi hyvin hänen muistamiseen.
Tuo kirjaston nimeäminen hänen mukaansa tuntuu kuitenkin väärältä.
Se että hän nuorena opiskelijana kirjastoa käytti ei minusta sitä oikeuta. Niinhän Jallukin sitä on käyttänyt ja käyttää edelleen, vaikka ei paljon ole opiskellutkaan.
Jos jonkun mielestä ei tuo Mauno Koivisto keskus ei riitä niin kyllä sen muistomerkin pitäisi jollain tavalla liittyä hänen uraansa politiikassa.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Jurmalainen
Oikeassa olet, Hyvä lajitoveri
Turku saa aikaan surullisen komedian kaikesta, mihin ikinä ryhtyy- Asioita vatvotaan jua kun se on tehty, vatvotaan lisää. Sitten päätetään tehdä jotain ja jonkun tekijän kanssa sovitaan, että dynaamisuuden osittamiseksi aloitetaan urakka jollain hinnalla ja lisätään sitä sitten, kun lopullinen suunnitelma on selviöllä. Mauno Koiviston muistomerkin kohdalla on menossa ties monesko valmistelukierros. Tämä on häpeä kaupungille, joka sopivissa tilaisuuksissa ja tilanteissa ylvästelee sillä, että Mauno Koivista, oli alkuaan turkulainen. Mitä tähän sanovat päättäjät, ovatko ylpeitä ratkaisuistaan. Jokimaiseman pahasti pikaavan musiikkitalon paika löytyi verraten nopeasti kun verrokkina on hinnaltaan murto-osan maksava surumiehen muistomerkki. Älkää hemmetissä hyvät herrat ja muut päättäjät jättäkö sitä sen varaan, että kai sen joku joskus rakentaa vaikka sataman lähelle tai johonkin muualle. Tämä on jo nyt tarpeeksi noloa. Manun syntyminen ajankohta ja satavuotispäivä tiedettiin silloin, kun hänestä tuli tunnettu suomalainen ja presidenttinä olostakin on jo niin paljon aikaa, ettei ole perusteita sanoa, ettei ehditty keksiä mitään.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Julle
Sitä tikulla silmään joka vanhoja muistelee😎
Koiviston muisto ei katoa. Pitää ymmärtää se, että uutta hallitusta nypläävillä on orpo olo. Nääs kun Koiviston konklaavin haamu pitkään jatkuvine ongelmineen kiusaa vielä Orpo pojan joukkoa. Miettikääpä tätä?? Konklaavia tekosyynä käyttäen -90 luvulla tuhottiin tuhansia ja taas tuhansia tulosta tekeviä terveitä yrityksiä täysin turhaan jotta mukamas npankit saatiin pelastettua. Suomen taloudellinen tilanne olisi nyt täysin toinen jos ylimmät oikeusviranomaiset olisivat ymmärtäneet silloin vallan kolmijaon 👹 Konklaavin laittomuudet eivät olisi toteutuneet. Ja konklaavia tekosyynä käyttäen turhaan tuhotut yritykset olisivat nyt luomassa työtä ja hyvinvointia. Vielä tuleva sukupolvikin kärsii konklaavin kirouksesta. Sitä en ymmärrä miten on mahdollista, että päättäjät ”demokratiassa” kävelevät lain yli?? Mitä opimme tästä ??
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
kuha
Fredric von Rettigin lahjoittamaa kirjastoa ei pidä nimetä jälkikäteen poliitikon mukaan
Olisi häpeällistä nimetä Fredric von Rettigin lahjoittama kirjasto myöhemmin aivan toisen henkilön ja vieläpä poliitikon mukaan, joka ei ole ollut missään tekemisissä kyseisen laitoksen perustamisen yhteydessä. Kunnia kirjastosta kelle se kuuluu ja Koivistolle sopiva kohde on hänelle akateemisestikin tuttu Turun satama ja sen 170 milj. euroa yhteiskunnan varoista maksettava yhteisterminaali.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Mankala
Vast: Fredric von Rettigin lahjoittamaa kirjastoa ei pidä nimetä jälkikäteen poliitikon mukaan
Oliko esimerkiksi Paavo Nurmi perustamassa nimeään kantavaa stadionia Turkuun vuonna 1893?
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Jallu
Vast: Fredric von Rettigin lahjoittamaa kirjastoa ei pidä nimetä jälkikäteen poliitikon mukaan
Niin, mankala hyvä Paavo Nurmi oli tunnettu turkulaislähtöinen urheilija joten urheilustadionin nimeäminen hänen mukaansa oli täysi perusteltua. Se kun liittyi hänen uraansa vahvasti.
Koivisto taas teki uransa politiikassa, joten kirjaston nimeäminen hänen mukaansa ei ole mitenkään perusteltua. Demareilla on vain hirveä hinku saada Koiviston nimi esille vaikka sitten kulttuurisen ominaisen kautta.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Mankala
Vast: Fredric von Rettigin lahjoittamaa kirjastoa ei pidä nimetä jälkikäteen poliitikon mukaan
Oliko se Mauno Koiviston vika, että hän oli demari? Kirjaston nimeäminen entisen presidentin, pääministerin ja kaukopartiomiehen mukaan ei kelpaa uusille hallituspuolueille näköjään. Miksi tämäkin asia pitää politisoida?
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Sivustaseuraaja
Vast: Fredric von Rettigin lahjoittamaa kirjastoa ei pidä nimetä jälkikäteen poliitikon mukaan
En pidä minäkään oikeana että jo olemassaoleva nimetään Manun mukaan. Satama olisi looginen paikka, mutta uusissa ja tulevissa on se ongelma, ettei tiedetä koska ne valmistuvat – jos koskaan edes valmistuvat. Mutta kuitenkin jokin perustettava tai rakennettava sen pitäisi olla.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Hima-Hönö
Vast: Fredric von Rettigin lahjoittamaa kirjastoa ei pidä nimetä jälkikäteen poliitikon mukaan
Mitä Mankala taas soosaa omiaan.
Tämä ei ole hallitusasia vaan aivan tuttua Turkulaista KUNNALLISPOLITIIKKAA.
Asiapitoisuus olisi paljon suotavampaa kuin tuollainen vapaamuotoinen faktankiertely.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.