Koulutyörauhan palauttamisessa on otettava käyttöön järeämmät keinot
Iina Antinluoma ja Virpi Mäkinen vaativat työrauhaa kaikille kouluissa toimiville, niin henkilökunnalle kuin oppilaillekin (TS mielipiteet 5.5.). Kirjoittajat vaativat nopeasti konkreettisia ratkaisuja koulu- ja työrauhan sekä työ- ja kouluturvallisuuden palauttamiseksi.
Tästä tavoitteesta tuskin kukaan on eri mieltä, mutta käytäntö vain näyttää osoittavan sen, että ainakaan mitkään koulurauhan julistukset ja ohjelmat eivät ole kyenneet pitämään yllä hyvää työrauhaa kouluissa. Tilanne saattaa tosin vaihdella koulujen kesken, jossakin tätä ongelmaa ei juurikaan ole, kun taas jossakin toisessa se jostain syystä on arkipäivää.
Miksi tähän on tultu ja mitä olisivat nuo konkreettiset keinot koulutyörauhan ja -turvallisuuden palauttamiseksi? Tähän kysymykseen mielipiteen kirjoittajat eivät jostain syystä ottaneet kantaa, vaikka juuri ne peräänkuulutetut konkreettiset toimet ovat avainasemassa ratkaistaessa koulujen työrauhaongelmaa.
Päivänselvää on, että huolestuttava trendi koulutyörauhan ja -turvallisuuden kehityksessä ei ole voinut tulla yhdellekään päättäjälle yllätyksenä, sillä hälytyskellot ovat soineet jo vuosikymmenten ajan. Miksi ne yhä vain kaikuvat kuuroille korville?
Konkretiaa: mielestäni nyt on ajauduttu tilanteeseen, jossa pehmeät keinot (julistukset ja koulurauhaohjelmat) eivät riitä, vaan käyttöön pitäisi ottaa yksinkertaiset ja järeämmät keinot, kuten lainsäädännön uudistaminen, jonka puitteissa koulun henkilökunnalle palautettaisiin lain turvaama toimivalta myös järjestyksen ylläpitämiseksi koulun tiloissa ja sen koko alueella.
Usein puhutaan juurisyistä jonkin ongelman taustalla – eikä aiheetta. Mielestäni yksi juurisyy liittyy kysymykseen, onko kaikille mahdollinen laadukas suomalainen koulutus muuttunut itsestäänselvyydeksi, jonka seurauksena arvostus ja kunnioitus sitä kohtaan on romahtanut? Pitäisikö puhua enemmän oppimahdollisuudesta oppivelvollisuuden sijaan, mahdollisuudesta vain tietyin kriteerein?
Mielestäni nykyopettajat ovat ongelmineen "puun ja kuoren välissä". Ongelmien käsittelytilanteissa he eivät voi varauksetta luottaa lasten vanhempien tukeen ja lainsäädännöllisin keinoin heiltä on viety juridinen tuki ja työkalut ongelmatilanteiden hoitamiseksi.
Ei olekaan ihme, jos moni nuori epäröi alalle kouluttautumista ja pitkään toimessa olleet saattavat harkita alan vaihtoa, jos mahdollista.
Entäpä jos opettajat päättäisivät ryhtyä yrittäjiksi, eli pedagogisten palvelujen tarjoajiksi, jolloin he paremmin voisivat säännellä työolojaan enemmän inhimilliseen suuntaan?
Jostain luin vanhan viisauden: "Jos haluat saada kalaa, kuuntele joen ääntä". Esimiehet, johtajat ja päättäjät, kuunnelkaa herkällä korvalla joen (tekijöitä ruohonjuuritasolla) ääntä, ideahautomoa, josta voi löytyä ratkaisu moneen ongelmaan. Mahdotonkin voi muuttua mahdollisuudeksi.
Hannu Kreivilä
KM
