Palvelunkäyttäjän näkökulma varhaiskasvatuksen kriisiin
Varhaiskasvatuksen ammattilaiset ovat viime päivinä kirjoitelleet ahkerasti näkemyksiään varhaiskasvatuksesta nimimerkkien takaa (muun muassa mielipidekirjoitukset 3.5. ja 4.5.).
On ymmärrettävää, että koko sote-alaa ja varhaiskasvatusta koskeva vaikea henkilöstöpula herättää tunteita etenkin aloilla työskentelevillä. Liioittelu, kärjistäminen tai vanhempien ja jopa lasten syyllistäminen eivät kuitenkaan ratkaise tilannetta. Jokainen perhe tekee itse ratkaisunsa eikä ole kenenkään muun asia arvottaa kenen ja minkä ikäisenä on hyväksyttävää viedä lapsi varhaiskasvatukseen. Jokainen vanhempi varmasti haluaa lapsensa parasta ja tekee omaan elämäntilanteeseensa sopivat ratkaisut.
Nimimerkillä "Väsynyt kasvattaja" kirjoittanut varhaiskasvatuksen opettaja kummeksuu, kun lapset harvemmin ovat enää "normaaleja" kuten 15 vuotta sitten. Tällä kyseenalaisella ilmaisulla hän tarkoittanee, että lapsilla näyttää olevan nyt enemmän tuen tarvetta.
On syytä muistaa, että lapset heijastavat aina omaa aikaansa. Helposti mennään syytöksissä yksilötasolle, vaikka syyt olisivat syvemmällä yhteiskunnallisissa ilmiöissä.
Varhaiskasvatuslain mukaan lapsella on oikeus saada kehityksensä, oppimisensa ja hyvinvointinsa edellyttämää yleistä, tehostettua tai erityistä tukea. Tämä on siis lapsen oikeus, johon totta kai pitäisi palvelun järjestäjän eli kunnan osoittaa tarvittava lisäresurssi. Tosin sekin on vaikeaa, koska henkilöstöpulan takia lisähenkilöstöä ei pystytä rekrytoimaan. Laki on suhteellisen uusi ja tuen toteutumista onkin syytä seurata tarkasti.
"Väsynyt kasvattaja" kokee, että hänen odotetaan oman varhaiskasvatuksen opettajan työnsä ohella toimivan myös erilaisen kuntoutuksen toteuttajana. Kuka odottaa? Ainakin hänen kirjoituksessaan erikseen mainitsemillaan diagnooseilla olevat lapset ovat lähes poikkeuksetta oikeutettuja Kelan vaativaan lääkinnällisen kuntoutukseen, jota palveluntarjoajat voivat toteuttaa päiväkodilla ja samalla antaa varhaiskasvatuksen kasvattajille vinkkejä ja ohjeita lapsen tukemiseen päiväkodin arjen toiminnoissa. Kaikki ei toki aina myöskään vaadi erillistä lisäresurssia ja on toteuttavissa ihan normaalin varhaiskasvatussuunnitelman puitteissa.
Yhteistyön sosiaali- ja terveyspalvelujen kanssa tulee toimia ja sote-palvelujen pitää ehdottomasti hoitaa oma tonttinsa.
On surullista, että "Väsynyt kasvattaja" kokee työnsä niin vastenmieliseksi. Olen samaa mieltä, että korkeakoulututkinnon suorittaneelle ja ilmeisen kuormittavaa työtä tekevälle alle 2500 euron palkka on aivan liian pieni. Tämä ja muu työolojen parantaminen olisi syytä noteerata jo työnantajapuolella, jos halutaan, että joku vielä alalle hakeutuu.
Uskon, että suurin osa vanhemmista arvostaa suuresti varhaiskasvatusta ja varhaiskasvattajia, jotka päivittäin huolehtivat kalleimmistamme. Koitetaan kuitenkin välttää ylilyöntejä, ne eivät johda mihinkään.
Minttu Ojanen
päiväkotilapsen äiti
