Ilman valokuitua ei pärjää pitkään – edes Helsingin keskustassa
Lauantaina 25.3. Turun Sanomissa julkaistu toimittaja Tinja Huovialan tekemä artikkeli valokuidun hankkimisesta (”Kuluttaja voi pärjätä hyvin ilman aggressiivisesti myytyä valokuitua”) sisälsi lukuisia uskomuksia ja näkemyksiä, joita on syytä oikoa.
Artikkelissa oli käytetty lähteenä lähes pelkästään Aalto-yliopiston professori Jukka Manneria, joka on tunnettu kärjekkäistä mielipiteistään. Paino on sanalla ”mielipide”, sillä vain niitä Manner jutussa toi esiin. Sen sijaan tieteellistä faktaa, joihin professorin lausuntojen soisi julkisissa kannanotoissaan nojaavan, ei hänen kommenteissaan esiintynyt.
Alle on koottu suurimmat virheet ja väärät käsitykset, jotka Manner esittää. Lainaukset artikkelista.
”Nettiyhteys voi kuulua kuukausimaksuun tai tulla kuitumaksun päälle.” Korjaus: Kaikilla toimijoilla itse nettiyhteys laskutetaan erikseen. Sen sijaan kuidun rakentamisen kustannus vaihtelee erittäin paljon – Valoon nollasta eurosta joidenkin toimijoiden moneen tuhanteen euroon.
”Parin tonnin investoinnilla ei saa kuin piuhan kotiin.” Korjaus: Esimerkiksi Valoo rakentaa tällä hetkellä kuidun täysin ilmaiseksi. Kuluttajalta ei edellytetä mitään investointia. Asiakas siis maksaa vain nettiyhteydestä valitsemansa nopeuden mukaan.
”Kaivaja päättää, kuka saa myydä nettiyhteyden.” Korjaus: Moni alan toimija antaa asiakkaan valita internet-operaattorin useammasta eri vaihtoehdosta.
”Laser sykkii sataprosenttisella teholla koko ajan, oli käyttäjiä tai ei.” Korjaus: Tämä on tavallaan totta, mutta jutusta saa käsityksen, että valokuitu kuluttaisi tämän vuoksi paljon energiaa. Todellisuudessa valokuidun sähkönkulutus juuri kuidun toiminnan osalta on mitätön.
Valokuidun suurimmat ympäristövaikutukset aiheutuvat kaapelin kaivamisen kustannuksista, jotka ovat kuluina kertaluonteisia.
Valokuidun suurimmat ympäristövaikutukset aiheutuvat kaapelin kaivamisen kustannuksista, jotka ovat kuluina kertaluonteisia ja tämän päivän kevyellä rakennustekniikalla toteutettuna hyvin pienet. Haastateltavan kehumien kuparitekniikoiden energiankulutus on jopa satakertainen moderniin valokuituun verrattuna.
Muutenkin jutussa on siellä täällä heittoja valokuidun ympäristökuormituksesta. Toimittaja olisi voinut esimerkiksi perehtyä viime viikolla ilmestyneeseen hiilijalanjälkilaskelmaan, jonka yhtenä tilaajana Valoo (Adola Oy) yhdessä alan muiden toimijoiden kanssa oli.
Laskelmasta selviää muun muassa se, että valokuidun päästöt sen elinkaaren aikana ovat vuosittain ovat vähemmän kuin yksityisautoilijan päivittäisen (polttomoottori-)autoilun. Valokuituverkon osuus keskivertosuomalaisen vuosipäästöistä on noin 0,5 promillea.
Lisäksi Mannerin rauhoittelu valokuituhankkeiden turhuudesta on kokonaisuudessaan harhaanjohtava ja perustuu Helsingin kantakaupungissa asuvan ihmisen käsitykseen toimivista nettiyhteyksistä.
Manner toteaa haastattelussa itsekin, että ”Helsingin keskustassa on pärjätty hyvin”. Mutta koska kaikki suomalaiset eivät asu Helsingin keskustassa, on syytä muistaa asiasta toinenkin totuus.
Verkossa liikkuvan datan määrä kasvaa eksponentiaalisesti. Siksi kupariverkkojen ja myös mobiiliverkkojen tiedonsiirtokapasiteetti tulee täyteen todella nopeasti. Valokuitu on tiedonsiirtotapana ja energiatehokkuudeltaan täysin ylivoimainen, eikä sitä kannata, tai edes pidä verrata muihin teknologioihin.
Mannerin väite siitä, että ei ole kiire liittyä mukaan, on suorastaan edesvastuuton, sillä esimerkiksi tällä hetkellä Valoo rakentaa tänä vuonna valokuituyhteyden ilmaiseksi yli 50 000 kotitaloudelle. Kun urakat ovat päättyneet ja kadut kaivettu umpeen, jälkiliittyminen voi hyvinkin maksaa sen pari tonnia tai enemmänkin, mihin Manner jutussa viittaa.
Ajoissa tilaten sen olisi saanut ilmaiseksi. Voiko Mannerilta pyytää siinä vaiheessa avustusta valokuituliittymän kustannuksiin?
Tommi Linna
toimitusjohtaja
Valoo (Adola Oy)
