Kuntaliitoksista kannattaa keskustella vakavasti vasta silloin, kun suurin kiinnostus liitokseen on kehyskunnassa
Turun Sanomat julkaisi viikonloppuna 25.–26.3. laajat jutut menneistä kuntaliitoksista ja tarpeesta tuleville liitoksille. Siinä esitettiin entisen hallitusneuvoksen Auli Valli-Linnun ja entisen kaupunginjohtajan Mikko Pukkisen (kok) kuntaliitoksia puoltavat näkemykset. Valli-Linnun mukaan ”kuntaliitoksille on edelleen polttava tarve”.
Näin voi olla. Voi myös olla, että jos Suomessa jossain kuntaliitoksia pitäisi toteuttaa, niin niitä pitäisi toteuttaa Turussa, kuten Pukkinen totesi vuosien 2006–2010 aatoksista. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että liitoksia tapahtuisi, tai että niiden tavoitteluun kannattaisi kovin paljoa energiaa tai painomustetta käyttää.
Ensinnäkin on tärkeää todeta, että suomalainen kuntakenttä on eriytynyt hyvin vahvasti. On aivan totta, että monet kunnat tulevat lähivuosina olemaan todella pulassa, kun kunnan väestörakenne ikääntyy eikä koululuokkia saada täytettyä. Tällä ei ole kuitenkaan mitään tekemistä suurten kaupunkiseutujen kehyskuntien kanssa.
Kehyskunnat ovat nykyisillä mittapuilla kuntien A-ryhmää kasvavalla väestöllä, hyvällä työllisyysasteella ja kestävällä taloudella. Varsin maltilliset taloudelliset paineetkin liittyvät lähinnä kouluinvestointeihin, joita tarvitaan lapsimäärän kasvaessa.
Toiseksi onnistunut kuntaliitoskeskustelu ei lähde liikkeelle valtiovarainministeriöstä, eikä varsinkaan keskuskaupungista. Liitoksista kannattaa alkaa keskustella vakavasti silloin, kun suurin kiinnostus liitokseen on kehyskunnassa. Ylhäältä määrättynä kuntarakenteen muutos kaupunkiseuduilla edellyttäisi ripeyttä, määrätietoisuutta ja ennen muuta pakottavaa lainsäädäntöä.
Millekään näistä ei ole näköpiirissä poliittista tahtotilaa, ja viimeksi mainittu todennäköisesti kompastuisi viimeistään eduskunnan perustuslakivaliokuntaan.
Löysä spekulointi kuntaliitoksilla aiheuttaa kaupunkiseuduilla vain haittaa maalaamalla kehityskulkuja, joita ei oikeasti ole olemassa. Viisaampaa on keskittyä rakentamaan luottamusta seudun kuntien kesken ja pitkäkestoista, rakenteellista ja tavoitteellista yhteistyötä.
Niin on Turun seudullakin viime vuodet tehty. Yhteistyön onnistumisesta kantavat vastuun tasavertaisesti niin keskuskaupunki kuin kehyskunnatkin.
Olen varma, että ennen pitkää yhteistyö kantaa huomattavasti paremmin hedelmää kuin kuntarakennespekulaatiot, joiden lopputuloksena on vain entistäkin syvemmät epäluulot ja paljon kansioissa pölyttyvää paperia.
Pasi Ahola
Turku
