Lukijoilta

Laboratorion jono Turussa epäinhimillinen

Terveiset Tyksin laboratorion jonosta. Istuin siellä neljä tuntia odottamassa pääsyä näytteenottoon, joka kesti viisi minuuttia.

Kun menin jonotuslappua ottamaan, oli vuorossa numero 30. Sain numerokseni 75.

Odotin tunnin, toisen, kolmannen, neljännen. Lappujonon lisäksi sisään kutsuttiin myös ne, joilla oli etukäteen varattu aika. Myös kaksi muuta jonoa eteni hitaasti, heillä oli erityisiä näytteitä.

Katselin muita odottajia. Mukana oli paljon vanhoja miehiä, jotka tulivat rollaattoreilla ja näyttivät haurailta ja epävarmoilta siitä, mitä on edessä ja mitä pitäisi tehdä. Opastusta oli paikalla vain osan ajasta.

Kenelläkään ei näyttänyt olevan saattajaa kotiavusta. Eivät saattajat olisi mahtuneetkaan aulaan.

Vieressä oli verinäytteitä ottava Ketterä-piste, missä ei ole odottajille edes tuoleja. Sielläkin jonotus taisi kestää pahimmillaan tunnin.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Väki vanhenee ja näytteidenotto kasvaa koko ajan, muuta on turha uskotella.

Mielestäni sairaita ihmisiä kohdellaan järkyttävän huonosti. Pitäisi olla hyvin terve että jaksaisi tällaisen hoidon.

Ehdotan, että inhimillisyyden nimissä laboratoriota laajennetaan, sivulla näyttäisi olevan tilaa, ja näytteenottohuoneita lisätään. Ja ennen muuta myös laboratoriohoitajia. Kumpaakin pitäisi kasvattaa ainakin kolmanneksella. Väki vanhenee ja näytteidenotto kasvaa koko ajan, muuta on turha uskotella.

Kun lähdin, odottajilla oli edessään jo yli 60 henkilön jonotus. Minulla setään vain 45, mihin kului se neljä tuntia. Ne muut odottivat ehkä kuusi.

Laittaisitko sinä lapsesi tai vanhuksesi tähän jonoon?

Lue myös vastauskirjoitus: Tyks Laboratorioiden näytteenottoa kehitetään jatkuvasti, ja asiakkaatkin voivat vaikuttaa palveluihin

Tämä viestiketju on suljettu uusilta viesteiltä.

Aiemmat viestit (8)

Vanhimmat ensin
HuldaHuoleton
Kävelevät Ketterään
Käyn itse säännöllisesti T-sairaalan labrassa ja käytän ensisijaisesti Ketterää. Se on nimenomaan tarkoitettu niille, jotka seisten sinne pystyvät jonottamaan.
Ketterä on todella hyvä palvelu esim. niille, jotka käyvät antamassa nopeasti näytteen ennen töihin menoa.
Tosin sinne raahataan tuoleja ja jotkut jonottavat huonompijalkaisten puolesta.
Kun olin muutama viikko sitten antamassa useamman näytteen, jonotin numerolla. Tulin paikalle 7.05 ja sain numeroksi 19. Ehdin röntgeniin, joka Majakka sairaalassa 8.30.
Isolla taululla lukee, että laboratorio ruuhkautuu välillä ja ovat siitä kovin pahoillaan. Palvelu on kuitenkin ensiluokkaista.
Ehkä siellä oli henkilökuntaa sairastunut tms.
Ikinä en kyllä ole siellä joutunut neljää tuntia jonottamaan, vaikka käyn siellä joka toinen kuukausi.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä
Ilmoitus näkyy vain keskusteluiden moderaattoreille, eikä sitä tulla julkaisemaan.

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vaalivoitto
Resurssipula vai resursointipula?

Ei ole missään nimessä inhimillistä jonottaa verinäytteenottoa 4 tuntia, ymmärrän täysin kirjoittajan turhautumisen.

Siskoni on näytteenottajana eräässä yksityisellä terveyspalveluja tuottavalla yrityksellä. Konsultoin häntä tästä kirjoituksesta ja yksittäisen potilaan kohdalla näytteenottoon käytetty aika vaihtelee paljon riippuen näytteiden määrästä ja tietysti potilaasta itsestään. Joillakin tilanne jännittää tai verisuonta ei löydy helposti jne. ja tilanne täytyy hoitaa hieman rauhallisemmin.

Hän sanoo kuitenkin ottaneensa esim. helmikuussa keskimäärin 14,2 näytettä / tehty työtunti eli yhteen näytteenottoon meni keskimäärin 4,22 minuuttia (joka muuten näin maallikkona kuulostaa uskomattomalta suoritukselta!).

Kirjoittajaa ennen jonossa on siis ollut 45 potilasta ja näiden näytteenottoon meni 4 tuntia. Yllä mainitulla tehokkuudella yksi näytteenottaja olisi saanut keskimäärin hoidettua nämä potilaat reilussa kolmessa tunnissa.

Kirjoituksessa ei ilmennyt kuinka monta näytteenottajaa ko. laboratoriossa on ollut ottamassa näytteitä. Olettaen, että ajanvarauksen tehneitä potilaita olisi sama määrä (45) kuin jonottajia tässä ajassa potilaat olisi saatu hoidettua teoriassa kahdella näytteenottajalla.

Kuinka monta näytteenottajaa TYKS:ssa labrassa on ottamassa näytteitä? Jos kaksi, suoritus on julkiseksi palveluksi erinomainen, mutta jos 3-4 tulos on välttävä ja yli viidellä näytteenottajalla erittäin huono ja täyttä yhteiskunnan veroina keräämien varojen tuhlausta.

Onko TYKS:n näytteenottajien tehokkuus tällä tasolla vai jotain aivan muuta?
Ovatko nämä mittarit julkista tietoa (jos sellaisia edes kerätään)?
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä
Ilmoitus näkyy vain keskusteluiden moderaattoreille, eikä sitä tulla julkaisemaan.

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Wilhelmina22
Vast: Resurssipula vai resursointipula?
Joskus on tullut tuolla jonotettua, aikaa tosin niin paljon, että jonotusajat huomattavasti pienemmät, normaalit. Silloin kuulin jonkun sanovan, että ruuhkautuu, kun samat lab.hoitajat ottavat näytteitä myös osastoilla. Oletan, että tätä osastoilla tehtävää näytteenottoa on sekä ennalta suunnitellusti, mutta todennäköisesti myös nopealla aikataululla tarvitaan verikoetuloksia jossain määrin. Kun jo kymmenen vuotta sitten oli vaikeuksia toteuttaa palvelua olemassa olevalla henkilöstömäärällä, niin on aika järkyttävää, ettei asian korjaamiseksi ole tehty mitään. Onko vain odotettu sotea ja niitä palkkiorahoja, joita alhaisen budjetoinnin toimijat nyt todennäköisesti saavat. Sellainen huhu nimittäin kiersi viitisen vuotta sitten, että pitää säästää, jotta saadaan valtion rahaa mahdollisimman paljon.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä
Ilmoitus näkyy vain keskusteluiden moderaattoreille, eikä sitä tulla julkaisemaan.

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Johan Mannen
4+1 laboratoriota
Turussa on neljä laboratoriota ja Raisiossakin yksi. Valinnan varaa kyllä löytyy.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä
Ilmoitus näkyy vain keskusteluiden moderaattoreille, eikä sitä tulla julkaisemaan.

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
TKTKTK
Varatkaa aika!
Laboratorioon kannattaa varata aika etukäteen, niin välttyy jonottamiselta.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä
Ilmoitus näkyy vain keskusteluiden moderaattoreille, eikä sitä tulla julkaisemaan.

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Wilhelmina22
Vast: Varatkaa aika!
Olen siinä käsityksessä, että ajan voi varata vain hoitavan henkilökunnan kautta ja siihen tarvitaan joku pätevä syy. Oletus on, että jonotat, ellei hoitosi vaadi muuta.
Korjatkaa, jos olen ymmärtänyt väärin.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä
Ilmoitus näkyy vain keskusteluiden moderaattoreille, eikä sitä tulla julkaisemaan.

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Brooke
Vast: Varatkaa aika!
Juuri näin! Kirjoituksesta ei käy ilmi, missä laboratoriossa kirjoittaja on käynyt, mutta T-sairaalan laboratorio on tarkoitettu vain sairaalan potilaille. Muut laboratoriot toimivat ajanvarauksella, jokainen voi varata ajan tyks.vihta.com tai puhelimitse. Ilman ajanvarausta näytteenotto on tarkoitettu vain päivystyksellisille näytteillä. Tottakai palvelu ruuhkautuu jos sitä käyttää väärin, usein tästä potilasta infotessa saa vaan palautteen töykeästä käytöksestä.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä
Ilmoitus näkyy vain keskusteluiden moderaattoreille, eikä sitä tulla julkaisemaan.

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.