Liikunnan merkitys hyvinvointivaltion säilyttämisessä on merkittävä – tarvitsemme hyvänkuntoisia ja tasapainoisia veronmaksajia nyt ja myös tulevaisuudessa. Kaikilla tulee olla oikeus ja mahdollisuus liikunnan harrastamiseen sosioekonomisesta asemastaan huolimatta.
Helsingin Sanomat nosti pääkirjoituksessaan 15.3. esille liikunnan harrastamisen kalleuden. Samaan asiaan on puututtu useassa muussakin mediassa viimeisen viikon aikana.
Asiaa käsiteltäessä tulee erotella liikunnan harrastaminen ja menestykseen tähtäävä urheilun harjoittelu. Torstaina 16.3. julkaistussa LIITU2022-tutkimuksessa kerrottiin pyöräteiden ja kävelykatujen, pihojen ja luonnon olevan merkittäviä vapaa-ajan liikkumista edistäviä paikkoja. Talvilajeista suosituimpia olivat hiihto, jalkapallo, luistelu, jääkiekko ja laskettelu; kesälajeista jalkapallo, uinti, pyöräily ja frisbeegolf.
Huolestuttavaa on se, että liikunta on menettänyt merkitystään vetovoimatekijänä nuorten keskuudessa. Samoin urheiluseuroissa liikkuvien nuorten määrä on vähentynyt 58 prosenttiin 62 prosentista.
Suurin kato urheilun ja liikunnan parista tapahtuu kuitenkin 13–15-vuotiaiden osalta. Ikävaihe on haastava, sillä yläkouluun siirryttäessä ympärillä olevat haasteet ja mahdollisuudet tulevat lähemmäksi niin hyvässä kuin pahassa.
Liikunnan harrastamisen hintaan vaikuttavat eri lajien ammatillistuminen sekä olosuhteet. Kuluttajat, ts. harrastajat vaativat yhä ammattimaisempaa ja paremmissa olosuhteissa tapahtuvaa palvelua.
Tällä hetkellä yleinen hintojen nousu aiheuttaa kaikille suuria haasteita, mutta myös välinevalmistajien on vastattava nykyajan vaatimuksiin yhä korkeatasoisimmilla tuotteilla. Kaikkien yhteisvaikutuksena liikunnan harrastamisen hinta Suomessa nousee yhä useammalle liian korkeaksi.
Urheiluseuratoiminnan ammattimaistumisessa on valtavasti hyvää: Laajempi valmentajakoulutus, turvallisemmat harjoitusolosuhteet ja palkatun työvoiman käyttö luottamustoimien tukena parantavat osaltaan lasten harrastustoimintaa esimerkiksi vastuullisuuden ja osaamisen lisääntymisen myötä.
Yksi urheiluseurojen kantavista voimista on edelleen yhteisöllisyys. Yhteisöllisyyden arvostus voi pahimmillaan kadota siinä vaiheessa, jos seuratoiminta nähdään yhteisen hyvän eteen työskentelyn sijaan vain ostettuna palveluna.
Kaikkien ei tarvitse tarjota kaikille kaikkea: yhteistyötä laajentamalla voimme tarjota harrastajalle jopa enemmän vaihtoehtoja seurojen välisen kilpailun sijaan.
Matalan kynnyksen liikuntaharrastus tarjoaa usealle mahdollisuuden monipuoliseen liikunnan harrastamiseen ja yleisen harrastuneisuuden lisäämiseen ilman kilpaurheilullisia paineita. Kunnissa ja kaupungeissa on lukuisia urheilu- ja liikuntaseuroja, jotka tarjoavat mahdollisuuksia harrastaa turvallisesti ja kohtuullisella hinnalla.
Sen lisäksi kuntien tarjonta on merkittävää, mutta erityisesti niiden tehtävä on huolehtia olemassa olevan infran kunnossapitämisestä ja uudistamisesta. Riittävän helposti saavutettavat lähiliikuntapaikat ja puistot takaavat harrastamisen mahdollisuudet niin koululaisille kuin varttuneemmallekin väelle.
Siinä, missä monessa lajissa kovan intensiteetin harjoittelu aloitetaan Suomessa jo hyvin varhaisessa vaiheessa, olisi lapsille ja nuorille valtavasti hyötyä useiden eri lajien harrastamisesta ja kokeilemisesta. Olisiko parempana vaihtoehtona osallistua eri lajien ”höntsätreeneihin” pari kertaa viikossa viidesti viikossa treenaavan kilpajoukkueen sijaan? Annammeko liikaa painoarvoa kilpaurheilulle, emmekä muista enää panostaa matalan kynnyksen vaihtoehtoihin?
Harrastamisen Suomen malli on mahdollistanut koululaisille yhden harrastuksen (liikuntaa, kulttuuria, kädentaitoja) koulupäivän yhteyteen. Tämä on ollut merkittävä toimenpide harrastuneisuuden lisäämiseksi ja ylläpitämiseksi. Turvataksemme toiminnan jatkuvuuden tulee miettiä tarkoin keinoja, miten seurojen ja järjestöjen vapaaehtoiset saataisiin valjastettua myös tulevaisuudessa tämän mallin toteuttajiksi.
Puhtaasti leikkiin perustuva harrastustoiminta on katoava luonnonvara, ja seuroissa halutaan panostaa korkealle tähtäävään kilpaurheiluun. Entistä parempi yhteistyö urheiluseurojen välillä voi kuitenkin monilta osin olla ratkaisu kysynnän ja tarjonnan kohtaamiseen. Sen sijaan, että jokainen kaupungin seura pyrkii tarjoamaan sekä korkealle tähtäävää kilpaurheilua että matalan kynnyksen harrasteliikuntaa, voisivat seurat resurssiensa mukaan panostaa vain toiseen näistä. Urheilijat ja harrastajat voitaisiin entistä paremmin ohjata liikkumaan seurasta toiseen esimerkiksi tavoitetason muuttuessa.
Kaikkien ei tarvitse tarjota kaikille kaikkea: yhteistyötä laajentamalla voimme tarjota harrastajalle jopa enemmän vaihtoehtoja seurojen välisen kilpailun sijaan.
Harrastamisen hinnasta puhuttaessa on hyvä muistaa lajien ja toiminnan järjestäjien välillä olevat erot – kaikilla tulee olla oikeus liikkumiseen.
Suomen Työväen Urheiluliitto TUL ry:n
yhdenvertaisuudesta vastaava
Aino Raiskinmäki
lasten ja nuorten toiminnasta vastaava
Jarkko Tenkula
