Lukijoilta

Perusopetuksen tuki on korjattava välittömästi

Seuraavan hallituksen on ensi töikseen korjattava oppimisen tuki. Nykyinen perusopetuslaki ei takaa tukea oppilaille yhdenvertaisesti.

Oppimistulokset ovat laskeneet koko 2000-luvun. Oppilaista useampi kuin joka kymmenes ei enää saavuta lukemisessa, matematiikassa ja luonnontieteissä osaamistasoa, jota edellytetään jatko-opinnoissa. Meidän aikuisten tulee pystyä parempaan.

Kansallisessa lapsistrategiassa on yhteisesti poliittisesti linjattu, että jokaiselle lapselle taataan mahdollisuus yksilöllisiä tarpeita vastaavaan koulutukseen ja kokonaisvaltaiseen oppimiseen.

Tukitoimista ja oppilaan oikeudesta niihin on säädettävä täsmällisemmin. Oppilaan ja hänen vanhempansa on saatava päätös siitä, mitä konkreettista tukea oppilas saa ja kuinka tuki koulupäivän aikana toteutetaan. Tällä hetkellä annetaan tiedoksi yleensä vain se, millä tuen portaalla oppilas on.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Vaikuttava ja oppilaan tarpeita vastaava tuki edellyttää riittävää henkilöstöä ja pieniä ryhmiä. Ryhmäkoolla ja aikuisten määrällä on tutkitusti myönteisiä vaikutuksia oppimistuloksiin, työrauhaan ja kouluhyvinvointiin. Pienessä opetusryhmässä opettajalla on aikaa myös oppilaiden vanhempien kohtaamiseen sekä kodin ja koulun yhteistyöhön.

Jos tukea ei järjestetä oppilaalle lain mukaan, oikeusturvakeinona on tällä hetkellä kantelu tai valitus. Kaikki vanhemmat eivät tätä osaa tai jaksa tehdä. Lisäksi kantelujen ja valitusten käsittelyajat ovat pitkiä, kun taas oppilaan edun näkökulmasta tarve epäkohtien korjaamiselle on välitön.

Lapsen oikeuksien toteutumisen näkökulmasta onkin tärkeää, että aluehallintovirastoille säädetään oma-aloitteinen puuttumisoikeus sekä taataan riittävät resurssit sekä toimivat sanktiokeinot.

Nina Lahtinen

koulutuspolitiikan johtaja

Opetusalan Ammattijärjestö OAJ

Saija Ohtonen-Jones

toiminnanjohtaja

Suomen Vanhempainliitto

Tämä viestiketju on suljettu uusilta viesteiltä.

Aiemmat viestit (3)

Vanhimmat ensin
Bimbo
En ymmärrä tätä
En kyllä voi mitenkään ymmärtää tätä. Peruskouluikäisille lapsille tarvitaan armeija kuraattoreita, avustajia, psykologeja, terapeutteja ja ties mitä. Näin kasvatetaan vain "terapiavammaisia", joille mikään ei koskaan voi olla omaa syytä. Palauttakaa rauha kouluihin hankkimalla mieluummin vaikka henkivartijoita.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä
Ilmoitus näkyy vain keskusteluiden moderaattoreille, eikä sitä tulla julkaisemaan.

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
S.F.
Kiireellinen toimenpide
"Kansallisessa lapsistrategiassa on yhteisesti poliittisesti linjattu, että jokaiselle lapselle taataan mahdollisuus yksilöllisiä tarpeita vastaavaan koulutukseen ja kokonaisvaltaiseen oppimiseen."
- Nykyään käytössä oleva inkluusiohan nimenomaan tuhoaa nuo mahdollisuudet. Tämän mukaisesti inkluusio pitäisikin purkaa välittömästi ja ottaa käyttöön tasoryhmät ja erityisopetusryhmät niitä tarvitseville.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä
Ilmoitus näkyy vain keskusteluiden moderaattoreille, eikä sitä tulla julkaisemaan.

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Esko
Vast: Kiireellinen toimenpide
Tasoryhmät poistaisvat koululaitoksen rahoituksen huutavan lisäämistarpeen. Nopeasti oppivat lapset voidaan opettaa hyvinkin suurissa ryhmissä, koska heidän opiskelumotivaationsa ei vaadi opettajan apua jatkuvasti. Useimmiten he saavat tarvitsemansa avun muilta oppilailta, eivätkä jumitu tehtäviä ratkotessaan. Inkluusion jatkamiselle ei ole enää mitään järkeä.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä
Ilmoitus näkyy vain keskusteluiden moderaattoreille, eikä sitä tulla julkaisemaan.

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.