Viinien tuominen ruokakauppoihin tekisi alkoholin ostamisesta ja nauttimisesta arkipäiväisempää, ja se ei ole hyvä asia
Kauppiaat toivovat viinejä ruokakauppoihin vedoten siihen, että he tahtovat paremmin palvella asiakkaitaan. Tosiasiassa kuitenkin halutaan lisätä myyntituloja, kansanterveydestä piittaamatta.
Jos viinipullot tulevat ruokakaupan hyllyille maidon ja leivän viereen, olen varma, että alkoholin ostamisesta ja nauttimisesta tulee jotenkin arkipäiväisempää ja hyväksyttävämpää, ja sitä tulee käytettyä entistä enemmän. Kuluttamiseen vaikuttavat sekä hinta että saatavuus.
Uusissa tutkimuksissa on todettu, että vähäinenkin alkoholin käyttö altistaa monille sairauksille. Mielestäni ei etenkään lapsiperheissä kannattaisi käyttää alkoholia ollenkaan, jotta lapset eivät ajattelisi sen kuuluvan jokapäiväiseen elämään. Vanhemmat ovat lapsilleen tärkein malli tässäkin asiassa.
Endorfiineja ja onnellisia elämyksiä voi saada monilla muillakin tavoilla, esimerkiksi liikunnasta. Raittiina ollen säästää sekä rahaa että terveyttään.
Vesimies