Kilpailukyvyn tulisi olla puolueesta riippumatta kaikkien päättäjien jatkuva yhteinen missio
Kilpailukyvyn parantaminen on lähes itsestään selvä ajatus, mutta päätöksenteossa periaate tuppaa unohtumaan. Kilpailukyvyn tulisi olla puolueesta riippumatta kaikkien päättäjien jatkuva yhteinen missio, vaikka hallitukset vaihtuvat neljän vuoden välein.
Poliittisessa päätöksenteossa kilpailukykypolitiikka voidaan palastella kahteen osa-alueeseen: tuottavuuteen ja kustannuksiin.
Tuottavuusvertailussa Suomi on jäänyt esimerkiksi Ruotsista selvästi jälkeen. Keskeisiä syitä tähän ovat kitsaampi TKI-rahoitus sekä pienemmät investoinnit erityisesti ICT-teknologiaan ja tietointensiivisiin palveluihin. Tulevaisuudessa tietointensiivisyyden tarve vain kiihtyy: digitalisaation ja datan hyödyntäminen ovat keskeisiä uusien palvelujen ja kestävien liiketoimintamallien ajureita.
Parlamentaarisen konsensuksen mukaan TKI-rahoitus tulisi nostaa neljään prosenttiin bruttokansantuotteesta vuoteen 2030 mennessä. Tavoitteen toteutuminen on paljolti kiinni siitä, pystyykö julkinen sektori luomaan kannustavan ja ennustettavan toimintaympäristön yrityksille ja korkeakouluille. Julkinen TKI-rahoitus on tärkeää, mutta 2/3 rahoituksesta pitäisi tulla yksityisiltä yrityksiltä.
Lisäksi keskeinen pala tuottavuusnostoa on osaajapulan ratkaiseminen, koska ilman parhaita tekijöitä jättimäiset lisäsatsaukset jäävät turhiksi päätöksiksi. Tuottavuuden tukijalka on myös tutkimuksen laatuun panostaminen. Suomalaisen tutkimuksen tulee olla kansainvälistä huippua.
Kansainvälisessä kilpailussa hyvä työn tuottavuus ei yksin riitä; myös kustannuskilpailukyvyn tulee olla vähintään kilpailijamaiden tasolla.
Kansainvälisessä kilpailussa hyvä työn tuottavuus ei yksin riitä; myös kustannuskilpailukyvyn tulee olla vähintään kilpailijamaiden tasolla.
Yrityksille tulee toimintaympäristön muutosten myötä herkästi lisäkustannuksia, jotka nakertavat teollisuuden kannattavuuskehitystä ja sitä kautta myös investointimahdollisuuksia. Tulevaisuudessa päättäjien tulisi sitoutua vähintään siihen, ettei teollisuuden kustannuksia kasvateta suhteessa Suomen verrokkimaihin. Esimerkiksi logistiikan kustannukset eivät saa karata käsistä, jotta teollisuuden tuotteet pääsevät sujuvasti maailmalle.
Kustannuskilpailukyvyn turvaamisen tulisi olla käytännön ohjenuora, kun tehdään teollisuuteen vaikuttavia päätöksiä. Viime aikoina tämä tärkeä periaate on päässyt välillä jossain määrin unohtumaan.
Miten kilpailukyvyn parantamisesta sitten hyödyttäisiin?
Suomessa luonnollisesti investoitaisiin enemmän, työllistettäisiin ihmisiä ja luotaisiin ylipäätään yhteiskuntaa laaja-alaisesti hyödyttävää taloudellista toimeliaisuutta. Kyse on myös mitä suuremmissa määrin ilmastonmuutoksen torjunnasta. Vihreä siirtymä vaatii esimerkiksi puutuotteita, joihin hiili on sitoutunut pitkäksi ajaksi, ja energia- ja resurssitehokkuutta parantavaa älykästä teknologiaa. Nämä voivat olla Suomen kilpailuvaltteja, mikäli osaamisestamme ja kilpailukyvystämme pidetään huolta.
Konsulttitalo Afry teki hiljattain Elinkeinoelämän keskusliiton tilauksesta raportin viennin hiilikädenjäljestä. Julkisuudessa usein toistuva termi hiilijalanjälki koskee tuotannon omia kasvihuonekaasupäästöjä, kun taas harvemmin esiin nousevalla hiilikädenjäljellä viitataan tuotteen tai palvelun positiiviseen vaikutukseen ilmastonmuutoksen torjunnassa.
Selvitys osoittaa, että kädenjälkensä kautta suomalainen teollisuus on jo nyt merkittävästi kokoaan suurempi tekijä ilmastonmuutoksen torjunnassa ja edellytykset tämän vaikuttavuuden lisäämiseksi ovat olemassa.
Eturintamassa pysymiseksi poliittisilta päätöksentekijöiltä tarvitaan kuitenkin viisautta panostaa kilpailukykykolikon molempiin puoliin – tuottavuuden parantamiseen ja kustannusten pienentämiseen.
Tino Aalto
toimitusjohtaja
Sahateollisuus ry
Jaakko Hirvola
toimitusjohtaja
Teknologiateollisuus ry
