Lukijoilta

Taas kerran ay-pamppu näyttää valtaansa ja laittaa maamme kaupankäynnin stoppiin – Mistä näin käsittämätön perinne juontaa juurensa?

Jälleen kerran ay-pomo määräsi alaisensa liiton jäsenet lakkoilemaan kuljetusalalla ja satamissa. Kyse on käsittämättömästä, aina uudestaan toistuvasta yhden alan näytelmästä, jossa perimmäinen ajatus on näyttää ay-pampun valtaa laittamalla maamme koko kaupankäynti stoppiin.

Miten tällainen on mahdollista, vaikka lähes kaikki suomalaiset ymmärtävät kyseisten lakkojen kohtuuttomuuden ja vahingollisuuden maallemme?

Ensinnäkin liittoon kuuluville uskotellaan, että lakkoon on pakko lähteä mukaan, vaikka kyse on jokaisen omasta ratkaisusta. Liittoihin ei myöskään kenenkään ole pakko liittyä, vaikka miten painostetaan.

Kaikki juontaa sotien jälkeisestä kommunismin pakkosietämisestä, mikä maassamme oli voimissaan. Eräs kommunistien tavoite oli saada maahamme keinotekoinen kahtiajako ”työläisiin ja kapitalisteihin”. Silloin kommunistien ja ay-liikkeen johtoon pääsi vain puolue- ja aateuskollinen henkilö, muilta tie oli tukossa.

Tätä samaa käytetään edelleen joillakin ay-liikkeen aloilla, johtoon pääsee vain ”puolueuskollinen” aateänkyrä, jolla ei ole liiton jäsenten edun ajamisen kanssa tekemistä kuin nimellisesti.

Ari Hyvönen

Tämä viestiketju on suljettu uusilta viesteiltä.

Aiemmat viestit (15)

Vanhimmat ensin
Pyöräilijä
Perinteen alku
Perinne on saanut alkunsa työnantajan haluttomuudesta maksaa työstä palkkaa. Ja etenkin jakaa se kasvava voitto työntekijöille palkankorotusten muodossa.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä
Ilmoitus näkyy vain keskusteluiden moderaattoreille, eikä sitä tulla julkaisemaan.

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Koba
Avustukset Ukrainaan estyvät
Nyt lakon vuoksi ei pääse lähtemään maastamme Ukrainaan luvatut avustukset.Tämä maksaa Ukrainassa ihmishenkiä,ja sitä enemmän mitä pidempään avun saanti kestää.Lakko pelaa Putinin pussiin tässäkin asiassa.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä
Ilmoitus näkyy vain keskusteluiden moderaattoreille, eikä sitä tulla julkaisemaan.

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Hima-Hönö
Vast: Avustukset Ukrainaan estyvät
Koba: www.is.fi/politiikka/art-2000009402534.html
"AKT:n lakko pysäytti Ukrainan aseavun saamisen Suomesta"

Tuon jutun mukaan huomaa että jos joku olisi hakemut vientilupaa niin lupa olisi irronnut
Kuten myös monelle muulle tärkeälle kuljetukselle.
Lakossa olevat tuskin tietävät mitä kaikkea työmaalla on odottamassa siirtoa.
El siis laiteta syytöksiä sinne minne ne eivät kuulu.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä
Ilmoitus näkyy vain keskusteluiden moderaattoreille, eikä sitä tulla julkaisemaan.

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Hima-Hönö
Hieman käsitteistä ja jutusta
Olen lukenut Ari Hyvösen kommentointeja ja ennenkaikkea vastaamattomuuteensa kommentointeihinsa joten olen havainnut että väitteitä pukkaa mutta ei keskusteluja.

Ari Hyvönen ei näköjään käsitä että AY-liike ei ole diktatuuri vaan jäsenistö päättää asioista.
Tuossa valituksessaan Hyvönen ei käsitellyt työnantajaliittojen osuutta asioihin ja lakkoihin.
Nykyajan satamatöistä olen siinä käsityksessä (TV-uutisoinneista) että siellä liikutellaan raskaita kuormia isoilla koneilla ja nostureilla. Sekä että työ on pikemminkin urakkapainotteista laivojen kiireiden mukaan. Lisäksi vielä suurta tarkkuutta vaativaa sikäli että koko henkilöstö toimii joukkueena eikä sooloilua hyväksytä. Satamatyöskentely on tarkkaa työtä ja siitähän kertoo jo se millaisia rahasummia tavaroiden muodossa liikkuu satamissa.
Kommentoijat täällä ovat jo todenneet että sopijaosapuolia lakoissakin on aina vähintään kaksi.
Joten jos Ari Hyvönen ei mielipiteissään elä nykyaikaa niin hänen kirjoituksiaan ainakin minä tulkitsen muistelmina hänen menneistä "hyvistä" ajoistaan.
Itse lakoista totean että tuskin ketään niitä haluaa.
Työntekijöillä se vain on viimeinen laillinen (tai laiton) keino työolojensa parantamiseen.
Työnantajillahan on aina rahat vähissä kun palkoista neuvotellaan.
Johtajathan ovat kalliita ja mikäli on OY niin osakkaat tarvitsevat rahansa.

Niintuota: Montako vuotta palkankorotukset olivat maltillisia Suomen talouden hyväksi.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä
Ilmoitus näkyy vain keskusteluiden moderaattoreille, eikä sitä tulla julkaisemaan.

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Esko
Vast: Hieman käsitteistä ja jutusta
"AY-liike ei ole diktatuuri vaan jäsenistö päättää asioista."
Yhtä pätevästi voi väittää, että Suomen kansa päättää mitä eduskunnassa tehdään. Suomi on puoluekorruption valtaama, eivätkä ammattiliitot ole siitä vapaita. Ihmiset saadaan riittävällä mainostamisella äänestämään "oikein", ja sen puolueet osaavat.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä
Ilmoitus näkyy vain keskusteluiden moderaattoreille, eikä sitä tulla julkaisemaan.

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Hima-Hönö
Vast: Hieman käsitteistä ja jutusta
Arvon Esko: Olet todella asian ytimessä kommentissasi.
Sanat ja teot mahtuvat samaan lauseeseen. Tosielämässä asiat ovat toisin.
Siksi on hienoa että saamme tuoda mielipiteitämme julki. Asiallisia ja asiallisesti.
Erilaisten mielipiteiden pitäisi mielestäni laajentaa näkemystä eikä kaventaa.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä
Ilmoitus näkyy vain keskusteluiden moderaattoreille, eikä sitä tulla julkaisemaan.

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
meriupseeri
ruumita tulee
Edelleenkään kukaan ei tarvitse lakkoilla. Tälläkertaa ei ole vain rahallinen menetys, vaan myös ruumiita tulee tämän lakon takia. Ei lähtenyt Suomen viimeisin tukipaketti Ukrainaan. Putin on tyytyväinen, siksi hän rahoittaakin ay-liikettä.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä
Ilmoitus näkyy vain keskusteluiden moderaattoreille, eikä sitä tulla julkaisemaan.

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Hima-Hönö
Vast: ruumita tulee
meriupseerin kaikuluotain näköjään näyttää että laivakuljetuksina nuo avustukset kuljetetaan Ukrainaan. Kannattaisiko katsoa tutkasta että kuljettavatko autolautat rekkarahteja.

meriupseeri: Sukellusveneelläkö Putin kuljetuttaa rahoja ay-liikkeelle.
Dronethan ovat käytössä tuolla etelämpänä.

Summa summarum: Väitätkö tosissasi että AY-väki ottaisi vastaan verirahoja?
Jotta sinua ei voisi pitää Paljupellenä niin laitahan dokumentteja näkyviin väitteisiisi.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä
Ilmoitus näkyy vain keskusteluiden moderaattoreille, eikä sitä tulla julkaisemaan.

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.