Suomen on varauduttava uhkiin muutoinkin kuin Nato-jäsenyyttä hakemalla ja puolustuskalustoa vahvistamalla
Olemme kauhistelleet Venäjän hyökkäyssotaa Ukrainaan, mutta olemmeko sisäistäneet sodan todelliset vaikutukset? Kun näyteikkuna ja uhka on lähellä, niin pitäisikö meidän täällä Suomessa varautua muutoinkin kuin Nato-jäsenyyden haulla ja puolustuskalustoa vahvistamalla?
Olemme vuosien aikana sivuuttaneet olan kohautuksella monia asioita, joita näkyy Ukrainasta tulevissa uutisissa. Siellä on useita kaupunkeja, joissa ei ole muuta kuin raunioita. Lähes koko maassa tärkeät sähkönjakelu, veden saanti ja lämmitys katkeilevat eikä ruokahuolto toimi läheskään normaalisti.
Täällä meillä on haluttu tehdä vuosia niin sanottuja metropolialueita. Siinä asuminen ja teollisuus pyritään keskittämään muutamaan suureen kaupunkiin, mutta kuten Ukrainassa näemme, se sopii hyvin heikosti kriisitilanteeseen.
Pitäisikö meillä ottaa maaseudun ja pienten kaupunkien asukkaiden ”pakkomuuttoon” aikalisä ja miettiä, millä toimilla mahdollisen vaaran saisi minimoitua?
Kun katsoo pääkaupunkiseutua ja sen kriisivalmiutta huomaa, että tärkeät toiminnot, teollisuutta pääkonttoreineen ja asuminen, on keskitetty koko maata ajatellen hyvin pienelle alueelle, mikä ei kriisitilanteessa ole hyvä asia. Eikä muidenkaan suurten kaupunkien tilanne ole ratkaisevasti parempi. Suuri osa maata on tyhjennetty tai tyhjentymässä ja sekään ei ole millään tavalla hyvä asia.
On sanottu olevan yleinen etu ja luonnollinen asia, että ihmiset keskittyvät suuriin kaupunkikeskuksiin. Tällainen totuus on varsin keinotekoinen ja kuitenkin kaikki mahdollinen on tehty, jotta ihmiset muuttaisivat.
Suuri osa maata on tyhjennetty tai tyhjentymässä ja sekään ei ole millään tavalla hyvä asia.
Varsin määrätietoista on ollut valtion hallinnassa olevien yritysten sekä virastojen toiminta muuttoliikkeen edistämisessä ja se jatkuu edelleen. Uusia lakeja, asetuksia ja virkamiesohjeita tulee koko ajan, joiden tarkoitus on keskittää asutusta vielä enemmän.
Huoltovarmuus on elintärkeä kriisitilanteen varalle, on sitten kysymys sodasta tai muunlaisesta kriisistä. Elämme ajassa, jossa suuren sanotaan olevan tehokasta. Kriisitilanteessa tilanne kuitenkin muuttuu. Suuresta tulee helposti haavoittuva, on sitten kysymys asumisympäristöstä, alkutuotannosta, teollisuudesta, kaupasta tai muusta huoltovarmuuteen liittyen.
Haasteena on myös kriisiajan energiantuotanto, jonka pitäisi toimia silloinkin. Keskittyneisyys on pahimmassa tapauksessa suuri ongelma, jota nyt ei haluta nähdä.
Helposti myös ajatellaan, ettei kaupunkien ulkopuolisesta alueesta tarvitse pitää huolta, kun maitoa saadaan kaupasta, sähkö pistokkeesta ja vesi hanasta.
Huoli ruokahuollosta kriisitilanteessa on todellinen; viljelijöiden työ on jatkuvasti vaikeutunut, aktiivitilat vähentyneet, sukupolvenvaihdosten määrä on romahtanut ja kotieläinyksikköjen koko kasvanut valtavasti.
Varmasti myös Puolustusvoimilla on paljon opittavaa siitä, mitä tarvitaan todellisessa tilanteessa ja mikä on vähemmän tärkeää. Todellisuus näkyy Ukrainassa ja uhka tulee samasta maasta kuin sielläkin.
Lähes viisitoista prosenttia alokkaista ei pääse armeijaan huonon kunnon vuoksi. Kun ajattelee nykypäivän Puolustusvoimien toimien kirjoa, niin tuntuu oudolta, etteikö sieltä löydy tehtävää yleiskunnoltaan vähän heikommille. Tositilanteessa jokainen henkilö on tärkeä.
Varautuminen kriisiin, jota ei tule on paljon parempi kuin kriisi, johon ei ole varauduttu.
Pekka Heikkilä
Uusikaupunki
