Monitieteistä huippututkimusta tekevä suomalainen tutkimusasemaverkosto on vaarassa
Ympäristötiedolle ei ole koskaan ollut suurempaa tarvetta kuin nyt ilmastonmuutoksen ja luontokadon aikakaudella. Suomessa on kattava tutkimusasemaverkosto, joka muodostaa pitkäaikaisen ympäristöseurannan ytimen.
Valitettavasti tätä verkostoa on karsittu raskaalla kädellä viime vuosikymmenien taloudellisten paineiden alla. Viimeisimpinä olemme saaneet kuulla uutisia Turun yliopiston tutkimusasemien alasajosuunnitelmista. Perinteiset tutkimusyksiköt Seilissä Saaristomerellä ja Lapin Kevolla ovat jäämässä lyhytnäköisen säästöpolitiikan jalkoihin.
Tämä on suuri vahinko, sillä kenttäasemilla tehty työ on sellaista, jota ei voi etänä tehdä. Kun kenttäasema lopetetaan, päättyvät kenttäasemilla tehtävät ympäristöntilan seurannan pitkät aikasarjat, jotka ovat jo osoittaneet tarpeellisuutensa ympäristönmuutoksen havainnoimisessa, siihen sopeutumisessa ja seurauksien ennustamisessa.
Yliopistollisilta tutkimusasemilta löytyvät kaikkein vanhimmat yhä jatkuvat ympäristönseurannan aikasarjat. Tällaiset seurannat ovat mahdollisia vain pitkäjänteisellä työllä eivätkä olisi mahdollisia lyhytkestoisella tutkimushankemallilla.
Tutkimusasemilla tehdään monitieteistä huippututkimusta, joka tarvitsee luonnonmukaista ympäristöä ja kokeellisen tutkimuksen järjestelyjä. Tällaisia harvemmin löytyy kaupunkikampuksilta. Asemien palveluiden ympärille on ajan myötä muodostunut ympäristötiedon keskuksia useiden organisaatioiden tuodessa samalle alueelle tutkimuksiaan. Näin kenttäasemat ovat eturintamassa, kun pyritään vastaamaan tutkimuksellisesti globaaleihin ilmastonmuutoksen ja biodiversiteettikriisin asettamiin haasteisiin.
Ilmastonmuutoksen vaikutukset ovat voimakkaimmillaan pohjoisella pallonpuoliskolla. Vallitsevasta geopoliittisesta tilanteesta johtuen tundran ja pohjoisen havumetsävyöhykkeen tutkimus ja seuranta nojaa yhä voimakkaammin muiden pohjoisten valtioiden kuin Venäjän tutkimusasemiin.
Muualla on jo havahduttu tehtyihin lyhytnäköisiin virheisiin ja suomalainen tutkimusasemaverkosto on tätä nykyä kateuden aihe. Pidetään se sellaisena myös tulevaisuudessa!
Tutkimuksen lisäksi moni kenttäasema on syntynyt opetuksen tarpeista. Ensimmäiset tutkimusasemat Tvärminne ja Hyytiälä perustettiin jo 1900-luvun alussa. Melkeinpä kaikki biologian ja maantiedon opettajat sekä metsänhoitajat ovat saaneet perusoppinsa jollain maamme yliopistollisista tutkimusasemista.
Luontoa ei voi kaupungissa opettaa – ei ainakaan luonnollista luontoa. Voiko vakavasti otettavaksi biologiksi, ympäristötieteilijäksi tai metsätieteilijäksi varttua ilman opitun tiedon syvällistämistä oikeassa luonnossa?
Kenttäasemat ovat oivallisia ikkunoita yliopistollisen tutkimuksen maailmaan. Asemilla tehdään arvokasta työtä tuomalla tutkimusta lähemmäksi tavallisia ihmisiä. Näin etenkin yliopistokaupunkien ulkopuolella, jossa tutkimusasemat ovat emoyliopistojensa lähettiläitä kaukana norsunluutorneista.
Meidän tulisi olla ylpeitä ainutlaatuisesta kenttäasemaverkostostamme eikä lähteä helpolle, monen muun maan viitoittamalle tielle. Muualla on jo havahduttu tehtyihin lyhytnäköisiin virheisiin ja suomalainen tutkimusasemaverkosto on tätä nykyä kateuden aihe. Pidetään se sellaisena myös tulevaisuudessa!
Suomen yliopistollisten tutkimusasemien verkosto RESTAT Finland:
Hannu Autto
Kilpisjärven biologinen asema
Jouni Heiskanen
HY:n biologiset asemat
Joanna Norkko
Tvärminnen eläintieteellinen asema
Riku Paavola
Oulangan tutkimusasema
Mikko Sipilä
Värriön tutkimusasema
Martin Snickars
Husö biologiska station
Janne Sundell
Lammin biologinen asema
Jouni Taskinen
Konneveden tutkimusasema
Antti Uotila
Hyytiälän metsäasema
