Tyttäreni sairastui vaikeaan masennukseen keväällä 2017. Aloitettiin lääkitys ja kuntouttava terapia. Tyttäreni pääsi Turun lähikaupungin nuorisopsykiatrian poliklinikan asiakkaaksi. Tuntui, että häntä hoidetaan kaikella mahdollisella tavalla. Peruskoulu siirtyi Kupittaalle sairaalakouluun, josta tytär sai ok todistuksen.
Terapia onneksi auttoi, mutta lääkärit nuorisopoliklinikalla vaihtuivat toistamiseen. Tuntuikin, ettei kukaan ottanut koppia tyttäreni huonosta voinnista. Milloin unohdettiin lähettää lausunto terapiaan tai Kelaan, milloin taas reseptit jäivät uusimatta ynnä muuta. Aina uuden lääkärin kanssa aloitettiin uudelta pöydältä. Sain soitella asioiden perään kerran jos toisenkin.
Kukaan ei neuvonut meitä, miten saada apua esimerkiksi nuoren taloudelliseen tilanteeseen. Koetin itse etsiä tietoja ja vinkkejä siitä, mitä saa ja kuuluu hakea.
Yksistään se kaavakkeiden kierous masensi aikuisenkin. Samoja kysymyksiä eri tavoin aseteltuina, jotta vastaisit väärin ja saadaan hakemus näin hylättyä?
Saatiin somen vertaistukiryhmästä vinkkejä. Haettiinkin sitten vammaistukea (98 euroa kuukaudessa), joka myönnettiin. Tässä kohtaa tytär oli jo täysi-ikäinen.
Haettiin toimeentulotukea, joka hylättiin, koska nuorella on tilillä tuloja. Tuloja vanhemmilta ja isovanhemmilta, jotka auttoivat tyttöä rahallisesti, ettei syrjäytyisi kokonaan. Tämä apu koettiin tuloiksi.
Sairaspäivärahaan kyseinen nuori ei ollut oikeutettu, kun ei ollut tarpeeksi masentunut, vaan kykeni omatoimisesti elämään. Eli olisi pitänyt olla niiden neljän seinän sisällä syrjäytyneenä, jotta sairaspäiväraha olisi myönnetty.
Tytär kävi koulua jos toistakin, koetti käydä töissä, kuitenkin keskeyttäen nämä yritykset mielenterveydellisistä syistä johtuen.
Kela voi huoleti kääntää uuden sivun. Jälleen ollaan saatu yksi nuori mahdollisien tukien piiristä ulos maksamatta yhtään mitään.
Hän on nyt viisi vuotta sairastanut saamatta minkäänlaista taloudellista apua valtiolta. Tuntuu, kuin häntä ei olisi kirjoissa ei kansissa lainkaan.
Nuorisopoliklinikan asiakkuuskin päättyi tyttären täytettyä 20 vuotta. Tytär haki ja pääsi opiskelemaan, ja saimme lääkäriltä kehotuksen hakea kuntoutusrahaa, sillä onhan nuori nyt kuntoutumassa. Lääkäri kirjoitti lausunnon, joka tuki kuntouttavaa toimintaa.
Neljä kuukautta hakemuksen käsittelyä odotettuaan sai tytär päätöksen Kelalta: hakemuksesi on hylätty. Syynä: Et voi saada kuntoutusta, koska työ- tai opiskelukykysi ja ansiomahdollisuutesi eivät ole olennaisesti heikentyneet eikä niiden arvioida olennaisesti tulevaisuudessa heikentyvän.
Ööö, putosin kärryiltä. Saat tukea, jos opiskelet, mutta et saa, koska jaksat opiskella? Myöskään takautuvasti ei mitään saa, koska hakemuksen liitteet oli toimitettu liian myöhään (koska lääkäri lupasi ne Kelalle suoraan toimittaa ja olikin sitten unohtanut). Näin ollen mitään takautuvasti maksettavaa ei ole. Myös haettu vammaistuki on peruttu edellä mainituista syistä.
Koen tyttäreni olleen heitteillä yhteiskunnasta viiden vuoden ajan. Ainoa asia, mikä on toiminut oli psykoterapia, jota hän sai sen kolme vuotta, mitä Kela korvaa. Sen loputtua saat pärjätä omillasi.
Tyttäreni tämänhetkinen diagnoosi on kaksisuuntainen mielialahäiriö. Häiriö, josta kukaan ei tunnu tietävän mitään. Milloin sen diagnoosia mietitään, kunnes nuori on ylittänyt murrosiän, milloin se on lyöty loppuelämän riesaksi. Jokainen lääkäri tuntuu olevan asiasta eri mieltä.
Tyttäreni lopetti opiskelun ja pääsi töihin, jossa tuntuu nyt viihtyvän. Hyvä niin, sillä omalta osaltamme Kelahelvetti on toivottavasti taakse jäänyttä elämää. Ja Kela voi huoleti kääntää uuden sivun. Jälleen ollaan saatu yksi nuori mahdollisien tukien piiristä ulos maksamatta yhtään mitään.
Tätä viiden vuoden taistelua läpikäyneenä en ihmettele yhtään nuorten itsemurhatilastojen lukuja. Jos tyttärelläni ei olisi ollut vahvoja tukijoukkoja takana, olisi hän melko varmasti yksi heistä, jotka ovat päättäneet maallisen vaelluksensa ihan turhaan.
Näin Suomi pitää huolen syrjäytymisuhan alla olevista nuoristaan.
Äiti
