Lukijoilta

Eutanasia ei ole ihmisoikeus

Turun Sanomien mielipidesivulla 18.1. Kari Viholainen kirjoitti voimakkaasti eutanasian puolesta. Perusajatuksena tuntui olevan, että keskustelua on käyty, mutta sopua ei ole saavutettu. Kielteisesti suhtautuvien kanta on hänen mielestään väärä. Sitä myös vahvistettiin sillä, että gallupien mukaan suuri enemmistö suomalaisista kannattaa eutanasiaa.

Viholainen antaa ymmärtää myös, että meillä Suomessa ei toteudu ihmisoikeudet, kun ei ole eutanasialakia.

YK:n ihmisoikeuksien yleismaailmallisen julistuksen kolmannessa artiklassa sanotaan, että kullakin yksilöllä on oikeus elämään, vapauteen ja henkilökohtaiseen turvallisuuteen. Ihmisoikeudet ovat yleismaailmallisia, joka tarkoittaa, että ne kuuluvat yhtäläisesti kaikille ihmisille.

Suomessa kansainvälisiä ihmisoikeussopimuksia täydentävät perustuslaissa turvatut perusoikeudet. Perusoikeudet ovat myös kaikille yhdenvertaisesti kuuluvia oikeuksia.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Jos eutanasia olisi ihmisoikeus, sen pitäisi olla sallittu kaikille ilman mitään perusteita.

Eutanasialain hyväksymisen jälkeen oltaisiin heti kaltevalla pinnalla. Vaatimukset kuolinavun laajentamisesta alkaisivat heti.

Ihmisarvoinen elämä on hengissä pysymistä, oikeutta terveyteen ja siihen kuuluu myös osallisuus yhteiskunnassa. Terveydenhuoltolaissa on kirjattu kärsimyksen lievittäminen kaikessa sairauden hoidossa ja hoidon kaikissa vaiheissa. On eri asia, toteutuuko lain tarkoitus ja henki kaikkialla Suomessa.

Eutanasiaa ajetaan sillä perusteella, että sietämättömistä kivuista kärsivä ja kuolemaan johtavaa sairautta sairastava ihminen saisi lääkärin tekemän kuolinavun. On myös sairauksia, jotka eivät johda kuolemaan, mutta henkilö kärsii kroonisista ja ajoittain sietämättömistäkin kivuista. Mitkä olisivat heidän oikeudet?

Monet ajattelevat eutanasian tarkoittavan myös vuoteissa makaavien vanhusten päästämistä tuonpuoleiseen kuolinavun toimenpiteellä. Eutanasialain hyväksymisen jälkeen oltaisiin heti kaltevalla pinnalla. Vaatimukset kuolinavun laajentamisesta alkaisivat heti.

Itsemääräämisoikeus ei ole terveydenhuollossa yksiselitteinen. Terveydenhuollon henkilökunta on velvollinen tekemään lääketieteen perustein yhdessä potilaan kanssa yhteisymmärryksessä sairauksien tutkimukset, taudinmääritykset, diagnoosit sekä lääke- ynnä muut hoitoratkaisut myös tilanteessa, jossa potilas kieltäytyy ensisijaisesta hoidosta.

Eutanasian kohdalla viime kädessä on kysymys potilaan omasta kokemuksesta ja tahdosta, ei lääketieteellisen diagnoosin perusteella annetusta hoidosta, vaan elämän lopettamisesta. Toisin sanoen lääkäri tekisi eutanasiatoimenpiteen potilaan subjektiivisesta tahdosta eikä lääketieteen perustein. Se rapauttaisi julkisen terveydenhuollon uskottavuutta.

Siksi eutanasian toteuttaminen ei voi kuulua ainakaan julkisen terveydenhuoltojärjestelmämme piiriin. Sen tulee pelkästään lääketieteen perustein toteuttaa tehtäväänsä edistäen terveyttä ja lievittää kärsimystä kansalaisten yhdenvertaisuusperiaatetta noudattaen.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Marko Heimonen

Kaarina

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (9)

Vanhimmat ensin
Vastaa
CaCola
Eutanasia ei ole ihmisoikeus
Asiaa ei ole syytä yleistää. Jokainen ihminen voi itse päättää omasta kuolemastaan yleistämättä asiaa. Tässä on se ero yleistykseen.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
S.F.
Lainsäädännössä ollaan aina kaltevalla pinnalla
"Eutanasialain hyväksymisen jälkeen oltaisiin heti kaltevalla pinnalla."
- Lainsäädännössä ollaan koko ajan kaltevalla pinnalla. Se ei ole koskaan täydellinen. Mutta sen mukaan yhteiskunnassa vain pitää toimia. Ja uusia lakeja säädetään ja vanhoja parannetaan tarpeiden ja hyväksyttyjen prosessien mukaisesti. En ymmärrä, miten eutanasia poikkeaisi jostain muusta laissa säädetystä asiasta. Onhan meillä aborttilakikin.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Kommentattori
Vast: Lainsäädännössä ollaan aina kaltevalla pinnalla
Eutanasian ongelma on lähinnä se, että murhan naamioiminen eutanasiaksi on mahdollista. Se pitäisi pystyä tekemään mahdollisimman vaikeaksi ja itselläni ei riitä luottamus, että naiiviksi tunnetut poliittiset päättäjät osaisivat huomioida porsaanreiät ja epäkohdat.

Periaatteessa itse siis tuota kannatan, mutta näen myös siinä monia riskejä ja ymmärrän varsin hyvin myös sitä vastustavat mielipiteet.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
EpäHumanisti
Vast: Lainsäädännössä ollaan aina kaltevalla pinnalla
"Periaatteessa itse siis tuota kannatan, mutta näen myös siinä monia riskejä ja ymmärrän varsin hyvin myös sitä vastustavat mielipiteet."

Tässä tapauksessa ei siis pitäisi keskustella siitä pitäisikö voida tehdä, vaan siitä miten voitaisiin tehdä niin ettei väärinkäytöksiä tapahdu.

Tosin myös muista syistä vastustajat on yleensä jossain vaiheessa ruvennu toteemaan etteivät sinänsä vastusta mutta pitää keskustella ja miettiä ja siten pyrkivät siirtämään päätöstä hamaan tulevaisuuteen.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
ArvoTasa
Käytännössä
Käytännössähän kuoleman jouduttamista tehdään ns. toivottomassa tilanteessa lopettamalla nesteytys. Uskonnollinen vakaumus ei ole peruste eutanasian kieltämiselle ja tapahtuma voidaan toteuttaa ilman lääkäriäkin jos heidän vakaumuksensa ei sitä salli. Keskiössä pitäisi aina olla ihmisen oma tahto, syntymisestä emme voi itse päättää, mutta omien kipujen lopettaminen tulisi olla jokaisen oikeus.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Sivustaseuraaja
Vast: Käytännössä
Niinpä. YK:n ihmisoikeuksien yleismaailmallinen julistus on peruja niiltä ajoilta jolloin sille enemmän olikin aihetta, mutta ajat ovat muuttuneet.

”Ihmisarvoinen elämä on hengissä pysymistä, oikeutta terveyteen ja siihen kuuluu myös osallisuus yhteiskunnassa.”
– Onko elämä ihmisarvoista, jos kivut ovat sietämättömät eikä niitä poista kuin kooma? Kun ei itse pysty vaikuttamaan kumpaankaan seuraavaan: Oikeus terveyteen tulee kyseenalaiseksi kun sen toteutumisesta päättää yksinomaan lääkäri, sekä osallisuus yhteiskuntaan vain haave jota potilas ei voi, jaksa tai edes muista ajatella.

Oikeus eutanasiaan pitäisi aina olla validi kun siitä päättää tai on päättänyt henkilö itse.
Toisaalta, haluaisin kyseenalaistaa myös sen, että pitääkö oikeus eutanasiaan olla aina terveysperustainen? Epätoivoisen tilanteen vaihtoehto ei aina ole kaunista katseltavaa ja saattaa saattaa ulkopuolisetkin vaaraan.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Angus
Kirjoittajalla on subjektiivinen näkemys eutanasiasta
Kirjoittaja väittää, että "Eutanasian kohdalla viime kädessä on kysymys potilaan omasta kokemuksesta ja tahdosta, ei lääketieteellisen diagnoosin perusteella annetusta hoidosta, vaan elämän lopettamisesta. Toisin sanoen lääkäri tekisi eutanasiatoimenpiteen potilaan subjektiivisesta tahdosta eikä lääketieteen perustein." ja "sen tulee pelkästään lääketieteen perustein toteuttaa tehtäväänsä edistäen terveyttä ja lievittää kärsimystä". On mahdollista katsoa asiaa siten, että eutanasia on suurista kivuista kärsivän hoitoa, kivun lopettamista. Eutanasia siis voidaan tehdä myös "lääketieteellisin perustein". Kirjoittaja itsekin puhuu kärsimyksen lievittämisestä, ja on kunkin oma asia, näkeekö eutanasian tällaisena toimenpiteenä vai ei.

Lisää