Lukijoilta

Turun kaupungin sitoutumispalkkio työntekijöille on epäreilu

Onko Turun kaupunki, eli nykyinen Varha oikeasti reilu ja luotettava työnantaja? Kesällä 2022 Turun kaupunki on mainostanut lehdessä, että kaikki organisaatiossa kriteereihin sopivat työntekijät palkitaan enintään 1000 euron suuruisella sitoutumispalkkiolla. Kriteerit olivat sellaiset, että työsuhde on jatkunut yhtäjaksoisesti vähintään kuusi kuukautta ja on voimassa vuoden loppuun eli 31.12.2022 asti.

Kesäsijaisille ja määräaikaisille työntekijöille taas maksetaan 300 euron palkkio, jos heidän työsuhteensa on jatkunut vähintään kaksi kuukautta.

Vähän aikaa sitten saimme tietää, että pitkään, useamman vuoden vakituisina olevat työntekijät eivät saa palkkiota, jos olivat yli kaksi viikkoa palkattomalla lomalla. Siihen kuuluu myös palkaton vanhempainloma sekä muun muassa opintovapaa. Eli jos työntekijä on ollut töissä monta vuotta, mutta pitänyt jostain syystä yli kaksi viikkoa palkatonta lomaa, hän ei ole oikeutettu sitoutumispalkkioon.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Mielestämme Turun kaupunki on asettanut työntekijöitään epätasa-arvoiseen asemaan ja aiheuttanut työntekijöille paljon mielipahaa.

Olemme kolme vakituista työntekijää, jotka ovat olleet useamman vuoden kaupungilla töissä ja pidimme syksyllä erilaisista syistä palkatonta vapaata. Yksi meistä oli äitiyslomalla, toinen kuuden viikon isyyslomalla ja kolmas yhdeksän viikon opintovapaalla. Ainakin kaksi meistä on ollut suurimman osan vuodesta töissä, vaikka siinä oli muutaman viikon tauko. Vaikka olimme palkattomalla lomalla, työsuhteemme on edelleen voimassa. Eihän palkaton loma katkaise työsuhdetta.

Kysyimme asiasta esihenkilöiltä sekä Hyto henkilöstöpalvelusta ja meille vastattiin, ettemme ole oikeutettuja palkkioon, ei siis edes siihen 300 euron palkkioon, jonka kesäsijaiset ja määräaikaiset työntekijät saavat. Syynä oli se, että yli kaksi viikkoa kestävät palkattomat poissaolot katkaisevat yhtäjaksoisen tarkastelujakson eikä sitoutumispalkkioita makseta. Missään ei kuitenkaan mainita, millä ajalla työsuhteen olisi pitänyt jatkua yhtäjaksoisesti yli kuusi kuukautta.

Mielestämme Turun kaupunki on asettanut työntekijöitään epätasa-arvoiseen asemaan ja aiheuttanut työntekijöille paljon mielipahaa. Tämä ei ole millään tavalla reilua meitä kohtaan.

Onko se jonkinlainen rangaistus siitä, että hoidimme pieniä lapsiamme? Tai siitä, että hankitaan lisää koulutusta?

Olemme kuitenkin olleet monta vuotta kaupungin palveluksessa, emmekä ole ikinä ennen saaneet mitään palkkiota tai muuta "bonusta".

Tällä tavallako kaupunki yrittää saada työntekijöitään pysymään organisaatiossa?

Turun kaupungin (nyk. Varhan) kolme vakituista työntekijää

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (11)

Vanhimmat ensin
Vastaa
S.F.
Selvennys
"Onko Turun kaupunki, eli nykyinen Varha oikeasti reilu ja luotettava työnantaja"
- Sellainen selvennys, että Turun kaupunki on yhä edelleen Turun kaupunki ja että nuo sitoutumispalkkiot koskivat ainoastaan osaa hyvinvointialueen työntekijöistä, ei koko organisaatiota. Toki kriteerit tuntuvat epäreiluilta, jos kirjoittajien mainitsemissa tapauksissa palkkio on mennyt sivu suun.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
yxturkulaine
Yllätys?
Tulikos tämä yllätyksenä, minulle ei. Jostain ne ratikkarahat on revittävä :-)

Jackalope
yllättynyt pikachu
Tietysti kaupunki lupaa jotain, ja jättää aukon jonka avulla välttää se lupaus. Sehän on tämän kunnan henkireikä.

"Meillä on palvelut kunnossa...mutta niihin ei pääse". "Meillä on silta tien yli....mutta se on liukas ja eikä auta ketään". "Meillä on rinnehissi....joka jää jumiin rinteeseen". "Meillä on kävelykatu keskustassa...mutta autot ajavat siinä miten sattuu". "Panostamme lähiluontoon...mutta kaadamme puita ja tuhoamme pusikot betonikuutioden tieltä".

Lista on pitkä ja kliseitä täynnä. Mutta jostain ne kliseet syntyvät.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Fundeeraaja
Vast: yllättynyt pikachu
Yllättynyt pikachu. - Kirjoitit hyvän kliseekokoelman, mutta oikeastaan se ei koske vain Turun kaupunkia vaan koko poliittisen päätöksenteon lupailumentaiteettia. Äänestäjien suosiota kalastelevan poliittisen kielenkäytön kaksijakoisuuden tunnistaminen vaatii oman "medialukutaitonsa". Ja sen tunnistamisen jälkeen tunnistaa myös tyhjän lupailijat. Olen testaillut uutta ChatGPT tekoälyohjelmaa. Sen ikävä puoli on, että se kirjoittelee korkeatasoista ja uskottavaa tekstiä jopa suomenkielisenä, vaikka tekstin sisältö voikin olla täyttä "tuubaa" ja virhetietoa. Kuulostaako tutulta kuviolta?
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
vexi
Julkisen sektorin menneen ajan etuisuudet
Opintovapaa, vuorotteluvapaa, kuukausittaiset "sairaus"päivät, ylipitkät vuosilomat.......
Eipä ihme, että yksityinen sektori pystyy tuottamaan samat suoritteet halvemmalla veronmaksajille.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
manterelainen
Vast: Julkisen sektorin menneen ajan etuisuudet
Kyllä opintovapaata ja vuorotteluvapaata kai saa yksityiselläkin puolella.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
TjR
Vast: Julkisen sektorin menneen ajan etuisuudet
Juurikin alkuperäisen jutun työntekijät kertoivat olleensa PALKATTOMALLA opintovapaalla, äitiyslomalla ja isyysvapaalla. Joillakin on näköjään ideologinen ja sinisilmäinen käsitys yksityissektorin paremmuudesta kaikissa asioissa. Torstain TS:ssa artikkeli tamperelaisesta rakennustyömaasta, jossa ulkomaalaisia työntekijöitä huijattiin. Fuskun tekijöitä on kaikkialla, sekä työntekijöistä, työnantajista, julkisella ja yksityisellä sektorilla. Onneks siltii sentään kunnollisia ja rehellisiä kaikkialla enemmistö.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Angus
Vast: Julkisen sektorin menneen ajan etuisuudet
Niin, opinto- ja vuorotteluvapaita voi pitää yksityiselläkin sektorilla, joskin julkisella puolella on ehkä todennäköisempää niitä saada. Se taas saattaa olla yksityisten työnantajien tyhmyyttä, sillä koulutettu ja levännyt työntekijä on usein tehokkaampi. Kuukausittaisista "sairaus"päivistä en ole kuullutkaan, taitavat olla silkkaa propagandaa. Vuosilomat ovat kieltämättä pidemmät kuin yksityisellä puolella, mistä on aikanaan molempien osapuolten kesken sovittu osittain korvaukseksi heikommasta palkkakehityksestä.

Jos yksityinen pystyy tuottamaan suoritteet halvemmalla (?), niin asiakkaallehan se ei yleensä näy, koska yritykset pyrkivät tuottamaan voittoa, toisin kuin julkinen puoli.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Marsu
Vast: Julkisen sektorin menneen ajan etuisuudet
Opintovapaa on lakisääteinen ja sitä kyllä haetaan yksiryiselläkin.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Lisää