Suomalainen sotilas arvossaan
Tällä otsikolla kirjoitti Turun Sanomien pääkirjoitus- ja artikkelitoimituksen päällikkö Juhani Heimonen 16. tammikuuta. Luin kirjoitusta mielenkiinnolla ja huolestuin, kun kirjoituksesta ilmeni, että alokkaista seitsemän prosenttia keskeyttää asevelvollisuuden ensimmäisten kahden viikon aikana. Parin kuukauden aikana peruskoulutuksen keskeyttäneiden prosenttiluku nousee toiselle kymmenelle.
Yleisimpiä keskeyttämissyitä ovat mielenterveys ja käyttäytymisen häiriöt. Seuraavaksi tulevat tuki- ja liikuntaelinten sairaudet.
Olen monesti ihmetellyt, missä ne “sairaat” ovat palattuaan siviiliin. Myöhemmin olen lukenut, että joka kuukausi Suomessa viisi alle kolmekymppistä siirtyy työkyvyttömyyseläkkeelle ja pääasialliset syyt ovat mielenterveysongelmat. Onko osa näistä ehkä samoja alokkaita, jotka ovat saaneet vapautuksen asevelvollisuudesta?
Heimonen kirjoitti kolumnissaan muun muassa ongelman luonteesta ja sen vakavuudesta, josta voidaan olla montaa mieltä. Ollaan asiasta mitä mieltä tahansa, on kysymys todella vakavasta asiasta yksinomaan jo näiden nuorten ihmisten takia. Työkyvyttömyyseläkkeelle siirtyminen on varmaan yhteiskunnan kannalta katsoen vakavampi ilmiö kuin asevelvollisuudesta vapauttaminen, vaikka syyt ovat samat.
Onko todella mahdollista, että muutaman viikon palveluksen jälkeen varuskuntien lääkärit ja muut vastuulliset henkilöt pystyvät toteamaan, että mielenterveysongelmat ovat todella sellaisia, että niiden perusteella voidaan vapauttaa palveluksesta?
On tietysti huomioitava se, että asevelvolliset pääsevät käyttämään ampuma-aseita, vaikka aseet harjoituksissa ovat tyhjiä eli ei ole “kovia” saatavissa. Aina kuitenkin on mahdollista saada ”koviakin”, ja silloin jos ei ole terve mieleltään, ovat lähellä olevat vaarassa.
Ovatko kaikki varusmiespalvelusta vapautetut todella sairaita mieleltään? Samaa voisi kysyä silloin, kun nuoria henkilöitä siirretään työkyvyttömyyseläkkeelle. Onko yhteiskunnalla mahdollisuutta hoitaa näitä työkyvyttömyyseläkkeelle siirtyneitä niin, että he tervehdyttyään voisivat olla työmarkkinoiden käytettävissä?
Suurin menetys on se, kun nuoret ihmiset eivät voi osallistua siihen tärkeimpään mitä yhteiskunnassa pitäisi kaikkien voida tehdä – olla työssä. Kyllä on saatu kuulla siitä, että työllä saadaan yhteiskunta taas nousuun. Tämä on aivan totta.
