Lukijoilta

Liiallinen digitalisaatio pudottaa monet palvelujen ja etujen ulkopuolelle

Kiitokset Alice Girs ja Sari Anttila yleisönosastokirjoituksestanne koskien Suomen digitalisaatiota ja opetusta. Totta puhutte.

Lisäksi digitalisaatioon liittyy tasa-arvonäkökulma. Nyt jo on osa väestöstämme tipahtanut liiallisen digitalisaation johdosta ulkopuoliseksi ja palveluja saamattomaksi.

Jotta pääset Omakantaan lukemaan terveystietojasi, hoitamaan kätevästi pankkiasioitasi ynnä muita, tarvitset älykännykän, tietokoneen tai tabletin. Monilla varsinkaan vanhuksilla ei näitä ole. Ja kaikilla ei ole lähellään nuorempaa sukupolvea, joka näitä asioita vanhuksen puolesta hoitelisi. Lisäksi muun muassa pankit eivät hyväksy sitä, että joku muu kuin vanhus itse käyttäisi heidän verkkopalvelujaan.

Jopa niin triviaali asia kuin S-ryhmän mobiilietujen käyttö edellyttää, että sinulla on älykännykkä. Esimerkkejä löytyy siis paljon siitä, miten pitkälle viety digitalisaatio pudottaa osan väestöstä palvelujen ja jopa etujen ulkopuolelle.

Varsinkaan viranomaistoimintoja ei saisi digitalisoida niin pitkälle, että niitä eivät kaikki pysty käyttämään.

Varsinkaan viranomaistoimintoja ei saisi digitalisoida niin pitkälle, että niitä eivät kaikki pysty käyttämään. Mutta muun muassa useat pankit ja vakuutuslaitoksethan ovat jo nyt vieneet palvelunsa joko kokonaan tai ainakin suurelta osin verkkoon, eli eivät halua lainkaan fyysisesti nähdä asiakkaitaan.

Huolestunut kansalainen

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (5)

Vanhimmat ensin
Vastaa
CaCola
Uudet asiat opittava
Yhteiskunta kehittyy eikä voi pysähtyä joidenkin osaamattomuuteen. Elämässä on opittava aina uusia asioita jos haluaa pysyä elävänä. Vanhuus ei ole syy eikä digitalisaation vika. Itse olen75 v. eikä ikä ole este.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Hima-Hönö
Vast: Uudet asiat opittava
Joidenkin osaamattomuus (?) on vain oman nenän takaa tarkastelua.
Kannattaisi aina ottaa asioissa laajempi linja kuin pelkästään oma eli itsekeskeinen.
Tuskin sinä tiedän kaikkien ihmisten tilanteen että miksi he eivät voi käyttää digilaitteita.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Angus
Vast: Uudet asiat opittava
Merkitystä on sillä, miten paljon ja nopeasti uutta on opittava ja otettava käyttöön. Maailma muuttuu nykyään sellaisella vauhdilla, että on täysin kohtuutonta velvoittaa kaikki kansalaiset olemaan koko ajan perillä kaikesta muuttuvasta.

Aiemmin on kansalaiselta käytännössä edellytetty esim. lukutaitoa. Se vaatimus oli kohtuullinen, koska lukutaitoa opetetaan kaikille koulussa oppivelvollisuuden piirissä, ja kerran opittu taito säilyy sellaisenaan käyttökelpoisena elämän loppuun asti. Kotimaisen kielen osaaminen oli varsinkin aiemmin välttämätöntä, mutta asia ei aiheuttanut ongelmaa hyvin suurelle kansalaisten enemmistölle, luonnollisista syistä. Kansalaisen on myös itse pitänyt ottaa selvää esim. siitä, mistä ja millä ehdoilla julkisia palveluja saa - tosin näistä on myös kuulutettu, kerrottu mediassa, jaettu tietoa kotiin asti jne. Aiemmin nämä asiat muuttuivat harvakseltaan, ja ainahan asioista voi kysyä viranomaisilta.

Nykyisin käytännössä vaadittavat digitaidot ovat hieman eri asia. Isohko osa väestöstä ei ole saanut lainkaan tai juurikaan ilmaista opetusta tietotekniikassa. Digipalveluiden käyttö myös vaatii laitteiston ja sovellukset. Tietotekniikka on jatkuvan muutoksen ja kehityksen alainen, ja se, miten asiat hoidetaan nyt, ei välttämättä ole ollenkaan sama kuin mitä on 20 vuoden päästä. Kansalaisten pitäisi siis jatkuvasti oppia uutta palveluja käyttääkseen. Digipalveluista ja niiden muutoksista ei jaeta tietoa kansalaisille asti mitenkään yhtenäisesti ja kattavasti. Jne.

Mm. näistä syistä ja kansalaisten tasavertaisuuden nimissä digipalvelujen rinnalla olisi syytä aina tarjota muita asioimisväyliä. Vähintäänkin siihen asti, että koko väestö on (perus)koulussa oppinut tietotekniikan alkeet ja kaikilla on tarvittavat resurssit.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Jackalope
Vast: Uudet asiat opittava
Tai sitten tehdään kuten Kanadassa, että suunnitellaan yhteiskuntaa kaikille sopivaksi? Koska fakta on, että ihmiset eivät ole standartimallia, ja vaikka joltain sujuisi digihumppa niin joku muu asia ei häneltä suju välttämättä.

Haluaisin nähdä ihmisen, joka on sinut kaikkien palveluiden, Sarastioiden, Apottien, moodlejen, etäpankkien ja ties minkä kanssa sinut.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Sivustaseuraaja
Vast: Uudet asiat opittava
Yhdyn tässä Hima-Hönön, Agnuksen ja Jackalopen kuoroon. En itsekään ole eilisen teeren tyttö ja toistaiseksi hallitsen vielä digikuviot, mutta joku päivä saattaa tulla minullekin seinä vastaan.
Se saattaa tulla sekunnissa, eli vannomatta paras.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.