Biologista kenttätutkimusta ei voi tehdä etätyönä – yliopiston tutkimuslaitosten toimintaa ei pidä lakkauttaa tai rajoittaa

"Viitteitä on, mutta pitkäaikaisen seurannan tulokset puuttuvat vielä". Näin joutuvat tieteentekijät usein toteamaan lupaavan kokeellisen tutkimuksen päätteeksi.

Tieteelle äärettömän arvokkaissa seurantatutkimuksissa voi ”pitkä aika” tarkoittaa vuosia, vuosikymmeniä tai jopa ihmissukupolvia – tänään aloitetun seurannan tuloksia pääsevät analysoimaan vasta seuraavien sukupolvien tutkijat.

Tänä luontokadon ja ilmastonmuutoksen aikakautena meillä suomalaisten korkeakoulujen tutkijoilla on onneksemme käytössämme maailmanmittakaavallakin mitattuna vaikuttavan pitkäaikaisia biologisia ja ilmatieteellisiä aineistoja. Esimerkiksi Turun yliopiston tutkimuslaitoksilla Saaristomerellä Seilin saarella ja Utsjoen Kevolla on jo kymmeniä vuosia seurattu tarkkaan ja järjestelmällisesti ympäröivää luontoa, ja monet biologiset aikasarjamme kuuluvat maailman pisimpiin.

Myyräkannat ja linnut, yöperhoset ja porojen laidunnus, puutiaiset, Itämeren silakka ja planktoneliöstö – näistä ja monista muista eliöistä meillä on nyt käytössämme valtava määrä tietoa alueilta, joilla ihmistoiminnan suorat vaikutukset ovat minimissään ja ilmastonmuutoksen vaikutukset siksi harvinaisen selkeästi todennettavissa.

Samat tutkimusasemat tuottavat myös luotettavaa tietoa erilaisista ympäristömuuttujista kuten lumen syvyydestä ja meriveden suolapitoisuudesta, joiden vaihtelua voimme suoraan verrata eliökunnassa tapahtuneisiin muutoksiin.

Tänään näitä lukuisien tutkimusapulaisten ja asemahenkilökunnan pikkutarkasti keräämiä tietoja voidaan yhdistää kokonaisuuksiksi, jotka eivät varmasti käyneet seurantasarjojen alkuperäisten perustajien mielessä.

Tätä taustaa vasten uutinen Turun yliopiston mahdollisista aikeista lakkauttaa toimintoja tutkimuslaitoksillaan (”Turun yliopisto luopumassa Seilistä, Kevon tutkimusasemalle jäisi vain talonmies” TS 27.12.2022) ei ole hyvä ajatus.

Tutkimuslaitosten puitteista, henkilökunnasta ja toiminnasta on leikattu aikaisemminkin – tehostuksen sijaan kyseessä on monesti ollut suoranainen typistäminen – mutta tutkimusta on silti pystytty jatkamaan ja Turun yliopiston nimissä on kirjoitettu suuri määrä kansainvälisesti merkittäviä julkaisuja.

Itse toimimme Sakari Alhopuron Säätiön rahoittamassa tutkimushankkeessa, jossa verrataan ympäristömuutosten vaikutuksia Lapin subarktisiin ja Itämeren murtoveden eliöyhteisöihin ja ekosysteemeihin. Tutkimushankkeen mahdollistaa toisaalta kahden perinteikkään tutkimusaseman tuottamat aikasarjat – tällä kertaa kokonaisuudesta todellakin tulee suurempi, kuin osiensa summa – ja toisaalta molempien asemien paikalliset työntekijät, jotka ovat korvaamaton apu meidän tutkijoiden käsitellessä aineistoja eri puolilla Eurooppaa.

Turun yliopiston itse päättämässä uudessa strategiassa tutkimuksen ja opetuksen painopistealoihin kuuluvat luonnon monimuotoisuus ja kestävyys sekä meri ja merenkulku. On tärkeää, että tehtäessä Suomen ainutlaatuista luontoa ja sen suojelua koskevia päätöksiä käytössä on korkealaatuista tutkimustietoa nimenomaan paikallisista elinympäristöistä sen sijaan, että jouduttaisiin soveltamaan muualta kerättyä tietoa.

Toisaalta Turun yliopiston tutkijat toimivat myös yhteistyössä alan ulkomaisten johtavien asiantuntijoiden kanssa ja sekä Kevon että Seilin tutkimuslaitokset kuuluvat kansainvälisiin kenttäasemien verkostoihin.

Ilmastonmuutoksen myötä lauhkeita vyöhykkeitä nopeammin lämpenevältä subarktiselta alueelta kerättävä tieto täydentää ratkaisevasti kokonaiskuvaa muutoksista, joita maapallollamme tapahtuu juuri nyt. Tutkimusasemien lakkauttaminen tai edes supistaminen katkaisisi näitä yhteyksiä, olisi ristiriidassa uuden kehitysstrategian kanssa ja typistäisi Turun yliopistoa maakuntayliopistoksi.

On tärkeää ymmärtää, etteivät kenttäasemat ole pelkkiä puoliautomaattisia näytteidenottopisteitä, jotka vain tuottavat etäistä raakadataa kaupunkien kampuksilla jalostettavaksi. Päinvastoin, autenttisissa luonnonympäristöissä sijaitsevilla, hyvin varustelluilla tutkimuslaitoksilla tutkijat pääsevät toteuttamaan monimutkaisia ja laaja-alaisia koeasetelmia osaavan henkilökunnan avustamina.

Meillä molemmilla on kokemusta kenttäasemista myös opiskeluajoilta. Biologian opetusfilosofiaan on aina kuulunut ajatus, että teoria – tiedot – opitaan kampuksella ja käytännön otteet – taidot – maastossa. Vuosi toisensa jälkeen opiskelijat arvostavat kaikkein eniten juuri laajoja kenttäkursseja, joita molemmilla tutkimuslaitoksilla tarjotaan, ja niiden opit ovat meilläkin tulleet tarpeeseen uramme eri vaiheissa.

Vaikkapa merilevien tunnistamiseen tai maasiirojen merkitsemiseen tarvittavaa näppituntumaa ei voida harjaannuttaa millään etäyhteyksillä tai kolmiulotteisillakaan mallikuvilla.

Nopeasti muuttuvassa maailmassa tieteessä tarvitaan jatkuvuutta pitkien aikasarjojen, pitkäkestoisten tutkimushankkeiden ja uusien tutkijasukupolvien tarkoituksenmukaisen koulutuksen muodossa – olisi siis lyhytnäköistä lakkauttaa tai rajoittaa tutkimusasemien toimintaa.

Julia Fält-Nardmann

FT, Turun yliopiston biodiversiteettiyksikkö ja Dresdenin teknillisen yliopiston metsäeläintieteen laitos

Heta Rousi

FT, Turun yliopiston biodiversiteettiyksikkö