Suomi on ollut monta kertaa tilanteessa, jossa talouden ja politiikan suuntaa on ollut järkevä muuttaa, joko vapaaehtoisesti tai pakon edessä. Yleensä rahojen loppuminen on tuonut ratkaisuja.
Teollistamistoimikunnan mietinnössä 1950-luvun alussa todettiin perusongelmat. Meillä oli pulaa työvoimasta, energiasta, pääomista, osaamisesta (tutkimus ja tuotekehitys) ja ulkoisista markkinoista. Tämä innosti Urho Kekkosta julkaisemaan vuonna 1952 teoksen "Onko maallamme malttia vaurastua". Hän esitti ratkaisuksi valtiojohtoista investointimallia, erityisesti Pohjois-Suomeen. Edellytyksenä olisi ollut myös kohtuullisuus palkkaratkaisuissa.
Nyt 70 vuotta myöhemmin olemme samankaltaisten ongelmien edessä. Suuri markkina-alue Venäjä on jälleen kerran poistunut talouskartalta, sähköä tuotetaan liian vähän, työvoimasta on pulaa, tutkimus- ja tuotekehitysrahoja on liian vähän, julkinen talous on velkavetoinen ja uusia markkinoita olisi löydettävä.
Aiemmin kohtuullisen hyvin toimineet rakenteet vastasivat silloisia vaatimuksia, mutta nyt tilanne on toinen. Yhteiskuntaa on päästetty rapautumaan asettamalla yhä enemmän uusia vaatimuksia. Myös toimivia rakenteita on muutettu todennäköisesti muuttamisen ilosta. Taksi-toiminnan särkeminen on hyvä esimerkki. Hyvin paljon on tehty ilman, että on mietitty kustannuksia ja vaikutuksia.
Nykymalleilla on lähes mahdotonta ylläpitää vallitsevaa elintasoa. Se laskee sitä enemmän, mitä hitaammin teemme uudistuksia.
Eduskuntavaalien jälkeisellä hallituksella on sekä suhdanne- että rakenneongelmia. Niitä ei ratkota lisälainoilla. Hyvinvointiyhteiskunta pelastuu vain menoja uudestaan kohdistamalla, mutta myös niitä supistamalla.
Nykymalleilla on lähes mahdotonta ylläpitää vallitsevaa elintasoa. Se laskee sitä enemmän, mitä hitaammin teemme uudistuksia.
Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen hallitukselle tarkoitetun muistion tärkein vaatimus on, että laaditaan selkeä tiekartta siitä, miten julkinen talous saadaan tasapainotettua: kasvua on kiihdytettävä ja velkaantumista hillittävä.
Kansalaisilla on Elinkeinoelämän valtuuskunnan raportin mukaan yhtenäinen viesti poliitikoille: Veroja ei saa korottaa, mutta menoja on leikattava valtion keskushallinnosta, kehitysyhteistyöstä, Yleisradiolta sekä taiteesta ja kulttuurista. Rahaa ei tästä paljoa kerry, mutta tämä tuo voimakkaasti esille periaatteen "joku muu säästää, en minä".
Tavanomaiseen tapaan valtiovarainministeriö on huolestunut tilanteesta. Joulukuun alussa se esitti keskusteluun yleisnäkymän. Sopeutusta on tehtävä ensi vaalikaudella kuuden miljardin euron verran.
Puolueet ovat valtiovarainministeriön ehdotuksia kauhistelleet ja kiittäneet. Teeman tarkennukset ministeriö esittää helmikuussa.
Suuret ongelmat eivät mihinkään häviä ja ne vaativat varoja. Inflaation hillitseminen, ilmastonmuutoksen torjunta, sähkön saatavuuden turvaaminen ja hintojen hillintä, puolustusvoimien vahvistaminen, EU:ssa tehtävän edunvalvonnan tehostaminen, soten toimintaan saattaminen sekä osaamisen vahvistaminen vaativat kaikki toimia.
Tässä tilanteessa ei hyssyttely auta. Kaikki suuret hankkeet on jäädytettävä, olivatpa ne mitä tahansa. Rahat on laitettava akuuttien kriisien hoitoon ja rakenteiden korjaamiseen.
Sampsa Saralehto
valtiotieteiden tohtori
