Digiähkystä kärsivät oppilaat tarttuvat mielellään vihkoon

Olen toiminut opettajana 26 vuotta ja kokenut opetuksen ennen ja jälkeen digitalisaation. Digikiima on ollut kova Suomessa pian kymmenen vuotta. Perinteistä kirjaa käyttävää opettajaa on syyllistetty paperin tuhlauksesta, vanhoillisuudesta ja rahan hukkaamisesta.

Itse olen joutunut tappelemaan laitteiden toimivuuden ja huonojen oppimateriaalien kanssa. Tänä syksynä yksi 7. luokka sai kuukautta myöhemmin laitteet. Silloin päätin, että oppilas voi valita joko vihkoon tai laitteella kirjoitettavat muistiinpanot. Suurin osa valitsi perinteisen vihkon. Onneksi minulla oli niitä jemmassa laatikollinen.

Koulussamme on hyvä digitiimi. Valitettavasti he ovat kiinni omissa tunneissaan, kun ongelmia tulee.

Päivittäin laitteet eivät toimi, yhteys pätkii, ohjelmat takkuavat tai jonkun oppilaan kone hajoaa. Kohtuuttomasti aikaa kuluu selvittelemällä laiteongelmia, joita en osaa ratkaista. Tämä aika on pois opetuksesta.

Toivoisin, että koulussa olisi digitutoreita, jotka auttaisivat näissä.

Pitkään koin riittämättömyyttä ja häpeää omista digitaidoistani, kunnes viime vuosina olen saanut oppilailta toiveita, että kirjoitetaan vihkoon, ei enää yhtään kahoot-peliä, tehdään ryhmätöitä paperille tai he toivovat keskusteluja, paneeleja, esitelmiä ja väittelyjä.

Oppilaat kärsivät digiähkystä, näyttöpäätteitä saa räplätä kotonakin tarpeeksi. Lisäksi olen huomannut, että mitä heikompi oppilas, sitä heikommat digitaidot. Pelata osataan, mutta esimerkiksi tiedonhankintataidot ovat olemattomat.

Lisävahvistusta digityytymättömyyteen sain marraskuun puolivälissä järjestetyssä Nuorisovaltuuston keskustelutilaisuudessa. Nuorten viesti päättäjille oli, ”miksi meidän pitää istua 12 tuntia laitteilla, kun lapsena sanottiin, että kaksi tuntia ruutuaikaa?” Erittäin hyvä kysymys.

Monet nuorista koki digimateriaalin raskaaksi ja hankalaksi. Erityisoppilaat hyötyisivät eniten kirjoista.

Ilmainen toisen asteen opetus on tuonut myös ongelman, että opetusmateriaali on saatava mahdollisimman halvalla. Parasta olisi tietenkin se, että opettaja tekisi sen itse omalla ajalla.

Turun Normaalikoulun lehtori, OAJ:n luottamushenkilö Markus Järvinen kertoi marraskuun lopussa yhteisopettajien koulutuksessa, että digimateriaali ei edes ole halvempaa kuin paperiversio, jota voidaan kierrättää vuosia. Digilisenssi on varsinainen rahasampo kustantamoille. Joka vuosi uusi lisenssi vaan tulille ja koulut maksavat tyhjästä. Materiaalia ei tarvitse edes päivittää.

Entä miten käy digitalisaatioon nojaavan opetuksen sähkökatkon aikana?

Sari Anttila

Turun kasvatus- ja opetuslautakunnan suomenkielisen jaoston jäsen (ps)
historian, yhteiskuntaopin ja uskonnon lehtori