Melkoinen kilohinta, totesi apteekin tyly myyjä

Apteekkiin asioimaan, huoli potilaasta. Kerroin apteekin myyjärouvalle nimeni ja että kyseessä on puhelinresepti, tänään tullut.

Hän hävisi hetkeksi jonnekin tiskin taakse ja palasi sitten hiukan epämiellyttävä ivahymy huulillaan. Ihmettelin, kunnes muistin, että juuri tämä nainen oli aina enemmän tai vähemmän tyly ja epäystävällinen eikä juurikaan vastaillut mihinkään ylimääräiseen kyselyyn tai säästä puhumiseen. Ehkä hyväkin niin, tulipa asiat nopeammin hoidettua.

Samalla hän sai tehtyä työnsä juuri niin pitkin hampain kuin näyttikin. Aika kyllästyneen oloisena työhönsä.

”Melkoinen kilohinta!” hän totesi antaessaan minulle pienen putkilon koiralle tarkoitettua silmävoidetta. Jatkohoitoa tulehdukseen. Hän hymyili todella ilkeästi ja ivallisesti.

No kyllä minuakin se hinta hirvitti hetken, 25,22 euroa!

”Onneksi on vakuutus, kuten kaikilla koirillani on aina ollut,” vastasin. Ja jatkoin vielä veitsen kääntämistä haavassa: ”Mielestäni jokainen, joka ottaa koiran, vastuullinen ihminen, hankkii myös vakuutuksen ja huolehtii, että sairas koira saa kaiken tarvitsemansa lääketieteen avun koko elämänsä ajan.”

Tuli hetki hiljaista, sain maksettua ostokseni ja kiitin. Tuo toinen olikin sitten mykkä! Ei niin minkäänlaista toivotusta, ei edes hyvää päivän jatkoa.

Kotona tein vahinkoilmoituksen kesken hoidon loppuneesta silmävoiteesta ja ajattelin, miten tärkeä koirani minulle on. Joka päivä se pakottaa minut lähtemään lenkille monta kertaa, säästä riippumatta. Aamuisin se herättää minut joko nuolaisemalla poskeani kun toivotan huomenta tai pyrkien syliini, sänkyyn lähelleni. Toisinaan nukumme aamuyöstä selkä selkää vasten, mukavan lämmin koira minua vasten.

Koirani ei kuorsaa eikä hauku unissaan, joskus käpälät liikkuvat unessa.

Lilini on personal trainerini (liikuttaja), mielialani kohentaja, surussa ja murheessa mukana myötäelävä, autoillessa ikuinen, utelias lapsi, matkoilla uusista metsälenkeistä nauttiva.

Meni viikko ja eräänä päivänä kännyni piippasi ja ilmoitti, että vakuutusyhtiöni oli maksanut jonkin suorituksen. Iloinen yllätys ja näin pian! Katsoin summaa ja hymyilin, 18,91 euroa! Olisi tehnyt mieli ajaa sinne apteekin myyjän puheille ja pyytää häntä laskemaan, mitä voide lopulta maksoi? 6,31 euroa!

Yhdessä asiassa hän olisi voinut olla oikeassa, koirani kilohinnasta! Koirani painaa noin 8,5 kiloa ja jos sen muuttaa kullaksi niin… Koirani on minulle painonsa arvoinen kullassa! Eläkevuosieni ainoa perheenjäsen kotonani.

Olen siis sittenkin kiitollinen hänen ilkeästä kommentistaan, tajusin jälleen kerran, miten rikas olen, kun minulla on koirani.

Kirjoittaja lenkkeilee pienen koiransa kanssa ja miettii siinä samalla maailmanmenoa.