Inkluusio arvottaa oppiaineet – toisiin aineisiin saa tukea, toisiin ei
Tiedätkö, mikä seuraavista asioista on tärkein tietää: yhtälöparin ratkaisumallit, ilmastonmuutoksen ymmärtäminen tai ruotsin alistuskonjunktiot?
Kyseessä on kompakysymys siinä mielessä, että tärkeitä asioita on kaksi. Ainoa, joka ei ole tärkeä, on ilmastonmuutoksen ymmärtäminen. Näin voi päätellä siitä, miten peruskoulussa annetaan tukea sitä tarvitseville oppilaille. Toisiin aineisiin tukea saa, toisiin ei.
Vain hieman karrikoiden voi sanoa, että jos matematiikan, ruotsin tai englannin opettaja yskähtää epätietoisesti, paikalle säntäävät avuksi erityisopettajat. Jos reaaliaineen opettaja tuskailee oppimisen ja opetuksen vaikeuksien kanssa, hän saa avuksi kannustuksia strukturoida ja eriyttää enemmän ja paremmin, sekä kenties raivata kalenterista aikaa työnohjaukseen.
Ilmiö on valtakunnallinen. Inkluusion myötä erityisopettajien on valittava, mihin he menevät avuksi, kun ryhmissä on tukipäätöksen saaneita oppilaita.
En tiedä, missä tämä arvotus on tehty, mutta valtakuntamme peruskouluissa kaikkialla tehdään niin, että erityisopettajat auttavat matematiikassa, pakollisissa kielissä ja äidinkielessä. Biologian, maantiedon, historian tai muiden reaaliaineiden tunneilla heitä ei näy. Samanlaisia tukipäätöksiä on näissäkin aineissa, mutta niissä nämä ylevät tukilomakkeiden lauseet ovat erityisen kuolleita.
Usein oppilaat, joilla on vaikeaa oppia ja toimia suuressa ryhmässä, ovat reaaliaineiden tunneilla lähinnä säilössä. Tilannetta ei välttämättä paranna, että täyteen ja levottomaan luokkaan tuodaan vielä avustajia, jotka oikeanlaisissa olosuhteissa muuten ovat perin arvokkaita.
Suomen koulupolitiikassa sitkeästi kieltäydytään näkemästä oppimistulosten putoamista ja sen samanaikaisuutta kelvottoman ja keinotekoisen Kelpo-järjestelmän ja inkluusion kanssa.
Oppimisen tukea ollaan uudistamassa, mutta ilmassa on kolea väreily, että tulossa on jotain vielä kelvottomampaa.
Esa Härmä
lehtori, FM
Ylivieska
