Maailma on sana
Kirjoitti kirjallisuuden valtionpalkinnon kahdesti saanut Samuli Paronen (1917–1974). Tähän hetkeen se sopii kuin osuisi naulankantaan. Erityisesti tiedotusvälineiden käyttäjien ja somessa seikkailevien on opeteltava medialukutaitoa ymmärtääkseen, mitä todellisuudessa tapahtuu.
Alan miettiä omaa historiaani. Lapsuuden kotiini tuli sekä Turun Sanomat että Turun Päivälehti. Isäni selitti, miksi ne kirjoittivat erilaisia tekstejä. Minulle selvisi pikku hiljaa urheilusta kiinnostuneena, miksi TS kirjoitti isoja juttuja TPS:stä ja TP esimerkiksi Turun Pyrkivästä ja millaisin sanakääntein. Isäni kertoi myös, mitä puolueita edustivat Uusi Aura ja Uusi Päivä, joista viimeksi mainittu tuli samassa talossa asuvan kaverini kotiin.
Nyt mainituista lehdistä ei ole jäljellä kuin yksi. Pitäisikö olla huolissaan? No, onhan meillä ÅU.
Pertti Hemanus kirjoitti aikoinaan muun muassa teoksen Kirkon salaliitto. Otsikko viittasi kirkon ja konservatiivien eli lähinnä oikeiston yhteistyöhön myös tiedotusvälineiden kannanotoissa. Kirja avasi lisää silmiäni siitä, miten lehtiä pitää lukea. Ja Samuli Paronen kirjoitti: Ei Suomessa voi erota kirkosta, se on täällä kaikkialla.
Toimiessani luottamusmiesten kouluttajana Kiljavan opistolla sain tehtäväkseni opettaa kirjoittamista ja tiedottamista. Siihen kuului muun muassa lehtien sisällön analysointi. Mukana oli ns. puolueettomia kuin myös eri puolueiden lehtiä.
Vertasimme esimerkiksi, mikä oli samana päivänä ilmestyvän lehden pääkirjoituksen aihe, mikä juttu sai eniten tilaa ja suurimmat otsikot ja kuvat. Lisäksi kunkin piti valita lukemastaan lehdestä tärkeimpänä pitämänsä juttu. Lopuksi mietimme, miten näennäisesti eri asioita käsittelevät jutut liittyivät toisiinsa. Syntyi monta ahaa-elämystä erilaisten ajattelutapojen taustoista.
Juuri nyt voi miettiä, onko samantekevää kertoa, että SAK uhkaa lakolla tai että työntekijät taistelevat oikeuksistaan. Tai kuinka monta käsiparia vai hoitajaa päiväkodissa tarvitaan. Tai miksi kirjoitetaan, kuinka kallista vanhustenhoito on eikä miten saadaan sairaalle ihmisarvoinen vanhuus.
Lukija voi miettiä myös, mikä on hänen mielestään suomen kielen kaunein ja toisaalta rumin sana. Minun mielestäni ne ovat suvituuli ja kypärä.
Kirjoittaja on medialukutaidon opiskelija.
