Lukijoilta

Kasvatuksen ongelmat ratkaistaan kurinpalautuksella

Minulla ei ollut ainuttakaan reikää hampaissa, kun olin nuori. Tämä johtui siitä, että isälläni oli tapana vahtia ja ohjata hampaiden pesuani, kun olin alle kouluikäinen.

Nykyään useimmat vanhemmat eivät opeta lapsilleen samaa, ja jopa 5-vuotiailla on reikiä maitohampaissa. Tällainen kasvatuksen laiminlyönti ja kurinpuute näkyy lisääntyneinä kustannuksina terveydenhuollossa, vaikka syntyvyys vähenee koko ajan.

Lapset ja nuoret voivat huonosti. Oppimistulokset laskevat. Lasten ja nuorten tekemä kouluväkivalta yleistyy. Nuoria siirtyy koulun penkiltä katujengeihin.

Niistäkin, jotka selviävät jatko-opintoihin, moni lopettaa joko kesken tai siirtyy viimeistään valmistumisen jälkeen suoraan työkyvyttömyyseläkkeelle mielenterveysongelmien takia.

Missä mentiin vikaan?

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Vuosituhannen vaihde oli suomalaisen kasvatushistorian käännekohta. Tuolloin alettiin puhua oikeuksista ja lakattiin puhumasta vastuista. Siitä alkoi alamäki, jonka lopputulos lyö vasten kasvoja nyt.

Syy lasten ja nuorten ongelmiin on vapaa kasvatus eli toisin sanoen kurin puute.

Lapsille annettiin rajaton määrä oikeuksia ja vanhemmat alkoivat lykätä kasvatusvastuuta kouluille ja opettajille. Samalla opettajilta riisuttiin kaikki valta ja keinot oppilaiden pitämiseen kurissa, jotta äidin ja isän kullannupulle ei tulisi paha mieli.

Nyt nämä nuoret puukottavat ihmisiä Majakkarannan kaduilla, diilaavat huumeita Varissuon kulmilla ja spraymaalaavat rakennuksia tai tuhertavat tusseilla rumia sanoja bussien istuinselustoihin − eivätkä osaa kirjoittaa edes sanoja oikein. Viime viikolla bussin penkin selustaan oli tussilla kirjoitettu sana "peenis" ja tänään näin toisen taidonnäytteen äidinkielen kuolemasta, kun rappukäytävän hissin vieressä luki "vitupää". Koulutuksesta ei siis ole varaa leikata.

Vapaa kasvatus eli vanhempien kasvatusvastuun välttely on suurin syy nykyiseen tilanteeseen, jossa lapset ja nuoret voivat pahoin ja oireilevat itsensä vahingoittamisella tai hankkimalla rikosrekisteriä jo alle teini-ikäisinä. Toiset vanhemmat eivät valvo lastensa tekemisiä, eikä rajoja aseteta. Nämä lapset ovat pulassa jo ennen aikuisuutta. Toiset vanhemmat yrittävät kasvattaa lapsia pumpulissa niin, ettei tule koskaan paha mieli, eikä pettymyksiä tarvitse kokea. Kun nämä lapset aikuistuvat, todellisuus antaa avokämmenellä poskelle.

Erityisesti somen käytön yleistyminen yhä nuoremmilla lapsilla on yksi valtava ongelmien aiheuttaja. Sosiaalisen median alustoilla leviävät haasteet kannustavat lapsia ja nuoria mitä typerämpiin tekoihin alkaen astianpesutablettien nielemisestä jopa myymälävarkaus- ja väkivaltarikoshaasteisiin saakka.

Syy lasten ja nuorten ongelmiin on vapaa kasvatus eli toisin sanoen kurin puute. Ratkaisu lasten ja nuorten ongelmiin on kurinpalautus, ja sitä vailla on yhteiskunnassamme aika moni vanhempikin.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Alice Girs

kaupunginvaltuutettu (ps)

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (6)

Vanhimmat ensin
Vastaa
S.F.
Asian ytimessä
"Kasvatuksen ongelmat ratkaistaan kurinpalautuksella"
- Kirjoituksessa jokainen sana on täyttä asiaa. Asiantuntijat ovat vasta perustamassa työryhmiä, jotka rupeavat pohtimaan, mistä nuorten ongelmat johtuvat. Tässä on syyt kerrottu selkeästi ja ytimekkäästi, joten työryhmät voivat säästää aikaa ja siirtyä suoraan korjaavien toimenpiteiden suunnitteluun. Veikkaan kuitenkin, että komiteoiden energia menee siihen, että yritetään puolustella tehtyjä virheitä ja tuhoisaa kasvatusideologiaa ja etsiä syitä kaikesta muusta.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Julle
Vast: Asian ytimessä
Totta, ”Joka kuritta kasvaa, se kunniatta kuolee!
Veroeuroilla pönkitettyjen työryhmien on pakko oivaltaa juurisyyt teinien kouhkaamiseen. Vasta sitten on valoa tunnelin päässä. Heidän on huvä aloittaa kartoitus nöyrällä asenteella ja selvittää missä nuoret voivat hyvin. Tässä pieni vihje; ”Maata näkyvissä” festarit sai vanhan mursunnahkaisen kääkän iloitsemaan, vielä on toivoa!!
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Sivustaseuraaja
Vast: Asian ytimessä
Pakko myöntää, että kyllä se jonkinlainen rangaistuksen pelko monet piti kaidalla tiellä, vaikka tupakkia kokeilin minäkin. Ja koulukoti, vaikka en erityisesti koe että uhkan alla olisin elänyt, mutta hyvä oli tietää vaihtoehto.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
muistan
Vast: Asian ytimessä
Minua puistattaa tämä kurinpalautus, seuraavaksi kuritushuone vankilassa?
Perheiden ja kasvattajien pitäisi ja meidän tavallisten ihmisten pitää muistaa rajojen merkitys, lasten ja nuorten ohjaamisessa.
Liian paljon kasvatetaan kurilla, joka lipsuu helposti pahoinpitelyksi, sitä kielletään tapahtuvaksi, vaikka tulee mustelmia ja ruhjeita.
Kasvattaminen kasvattaa myös aikuista ja se on joillekin liikaa, kuinka olla johdonmukainen kielloista ja rajoista. Miten antaa positiivista palautetta ja kannustaa onnistumisista, kuinka tukea lasta siten, että hän uskaltaa aina kertoa ”tyhmätkin” tempaukset. Miten kestää lapsen pettymyksiä ja ”kiukuttelua”, kuinka olla aikuinen joka ei mene lapsen tasolle, uhoamaan.
Tiedossa tapaus, jossa huoltaja purki omia turhautumisia yhteen lapseen neljästä. Lauseilla sitä rakastaa jota kurittaa, pyhässä kirjassakin sanotaan näin?
Lapsi ihmetteli, kunpa tämä rakastaisi muitakin, yhtä paljon, kun sai iskuja vyöllä, henkarilla, puuklapilla ym, lisättynä, mitätöinnillä ja henkisellä väheksymisellä.
Ihme ja kumma, kaikista kasvoi normaaleja ihmisiä. Tämä kuritettu lapsi, ei koskaan ole tarvinnut väkivaltaa omien lasten kanssa. Kuinka sitten kävi, lapsista kasvoi ajattelevia ja muut huomioon ottavia aikuiIa, jotka uskaltavat ilmaista eriävän mielipiteen, kun havaitsee muita kohdeltavan huonosti.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Ari Hyvönen
Hm
Eipä tuohon ole paljon lisättävää, asia on juuri noin.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Paavo Manninen
Ajatelma
Joku viisas ajattelija, en muista kuka, lausahti taannoin: Nuorilla miehillä olisi vähemmän ongelmia, jos heillä olisi isät ja sotaväki käytynä.