Lukijoilta

Pyöräliikenne kuuluu Itäiselle Pitkällekadulle

MARTTIINA SAIRANEN
Kaupungin päätös selvittää Kupittaankadun pyöräily-yhteyttä Itäisen Pitkänkadun sijaan on ristiriidassa Turun pyöräilyn kehittämisohjelman kanssa, sanoo kirjoittaja.
Kaupungin päätös selvittää Kupittaankadun pyöräily-yhteyttä Itäisen Pitkänkadun sijaan on ristiriidassa Turun pyöräilyn kehittämisohjelman kanssa, sanoo kirjoittaja.

Turun kaupunki käynnisti kyselyn kesällä 2022 Itäisen Pitkänkadun kehittämisestä. Kaupunkilaisten mielipide tuli selväksi, sillä 81 prosenttia vastaajista oli tyytymättömiä kadun nykytilaan. Samoin 91 prosenttia kyselyyn vastanneista koki Itäisen Pitkänkadun uudistamisen hyvänä asiana. Turkulaiset antoivat vahvan mandaatin kadun uudistamiselle.

Kadun suunnitteluun liittyen kaupunki järjesti 14.11. sidosryhmäkeskustelun. Tällöin kaupunki esitteli hankkeelle kolme vaihtoehtoa: Itäisen Pitkänkadun kunnianhimoinen kehittäminen, Itäisen Pitkänkadun tavanomainen kehittäminen tai Kupittaankadun yhteyden tarkastelu.

Käytännössä jälkimmäisin vaihtoehto tarkoittaa sitä, ettei Itäistä Pitkääkatua kehitettäisi ollenkaan, vaan se jäisi pitkälti nykyiseen tilaansa.

Turun kaupunginhallitus hyväksyi 26.11.2018 Turun pyöräilyn kehittämisohjelman, jossa Itäinen Pitkäkatu määriteltiin osaksi pyöräliikenteen tavoiteverkon pääverkkoa. Kaupungin päätös selvittää Kupittaankadun pyöräily-yhteyttä Itäisen Pitkänkadun sijaan on ristiriidassa tämän poliittisen päätöksen kanssa.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Turun polkupyöräilijät ry (Turpo) haluaa huomauttaa, että kaupunki on kehittänyt Kupittaankatua samanaikaisesti siihen suuntaan, että Itäisen Pitkänkadun pyöräiltävyyttä parannetaan. Turun kaupunkiympäristölautakunta hyväksyi esimerkiksi Kupittaankadun liikenteenohjaus- ja katusuunnitelmat 16.8.2022.

Toivomme, että kaupunki noudattaa poliittisia päätöksiä ja kunnioittaa turkulaisten selvää enemmistöä, joka toivoo muutoksia Itäiselle Pitkällekadulle.

Päätökset olisivat ristiriidassa keskenään, mikäli Itäisen Pitkänkadun suunnitelmista luovutaan. Samoin Itäiselle Pitkällekadulle jo rakennetut pyöräkaistat jäisivät torsoiksi ja epäjohdonmukaisiksi.

Kaupungin esittämistä vaihtoehdoista Itäisen Pitkänkadun kunnianhimoinen kehittäminen vastaa parhaiten kaupungin asettamiin päästövähennyksiin, jotka kaupungin valtuusto on hyväksynyt.

Mikäli kaupunki haluaa lisätä pyöräliikennettä, tulee pyöräväylien olla johdonmukaisia, nopeita ja turvallisia. Kupittaankadun kautta kiertävä pyöräyhteys ei ole liikennevirtojen näkökulmasta sujuva tai johdonmukainen.

Suunnitelmissa tulee kiinnittää huomiota siihen, että jalankulku tasoerotellaan pyöräliikenteestä sekä sähköpotkulaudoista.

Itäisen Pitkänkadun kunnianhimoinen vaihtoehto lisää myös katupuita tavanomaisen kehittämisen vaihtoehtoa enemmän. Kadun saneeraus lisää alueen arvoa, miellyttävyyttä sekä turvallisuutta.

Kun liikenneympäristö on turvallista, valitsee useampi turkulainen itselleen kulkutavaksi pyörän tai kävelyn. Samalla syntyy tilaa enemmän heille, jotka haluavat valita itselle kulkutavakseen henkilöauton.

Turpo yhtyy pormestari Minna Arven kommenttiin siitä, että Kupittaankadun tutkiminen vaihtoehtona on vastoin aiemmin linjattua ja kummallinen. Toivomme, että kaupunki noudattaa poliittisia päätöksiä ja kunnioittaa turkulaisten selvää enemmistöä, joka toivoo muutoksia Itäiselle Pitkällekadulle.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Matti Koskimies

puheenjohtaja

Turun Polkupyöräilijät ry

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (56)

Vanhimmat ensin
Vastaa
Asko Ojala
Vaarallinen vitsaus
Kuvituskuvassa muuten Posti laittomasti lastaa pyörätiellä. Kyseisellä katuosuudella on pysäköintikielto, ei pysähtymiskielto. Tieliikenteen ammattilaisia, jotkut osaa, jotkut ei.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Pyöräilijä
Vast: Vaarallinen vitsaus
Siinä on joka päivä useita kuljetusfirmojen autoja parkissa. Kaupunki ei tee mitään, liikennesuunnittelu itkee pysäköinninvalvonnan perään ja pysäköinninvalvonta liikennesuunnittelun.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
T.S.
Vast: Vaarallinen vitsaus
Asko Ojala: Kuvituskuvassa muuten Posti laittomasti lastaa pyörätiellä."

Oletko varma?
Tieliikennelaki sanoo: "Polkupyörän tai mopon saa pysäyttää tai pysäköidä jalkakäytävälle ja pyörätielle. Muunkin ajoneuvon saa erityistä varovaisuutta noudattaen pysäyttää lyhyeksi ajaksi jalkakäytävälle tai pyörätielle ajoneuvoon nousemista, siitä poistumista, sen kuormaamista tai kuorman purkamista varten, jos läheisyydessä ei ole käytettävissä muuta pysäyttämiseen sopivaa paikkaa ja pysäyttämiseen on pakottavia syitä. Pysäytetty ajoneuvo ei saa kohtuuttomasti haitata jalkakäytävällä eikä pyörätiellä kulkemista. Kuljettajan on tällöin pysyteltävä ajoneuvonsa läheisyydessä ja tarvittaessa siirrettävä ajoneuvo paikkaan, jossa se ei häiritse muuta liikennettä."

Siis jalkakäytävälle saa pysäyttää lyhytaikaisesti kuorman lastaamista tai purkamista varten.
Jos katsoo kuvituskuvaa tarkkaan niin siinä ollaan hyvin lähellä, siinä on jo alkanut ryhmittäytymiskaistakaista oikealle kääntyville.
Eli jos kuljettaja olisi pysäyttänyt siihen ajoradalle niin hän olisi rikkonut lakia, lakihan kieltää pysäyttämisen: "7) siellä, missä ajorata ennen risteystä on sulkuviivoin tai ryhmitysmerkein jaettu eri ajokaistoihin, eikä niin lähelle tällaista sulkuviivaa tai merkkiä, että ajo asianomaiselle ajokaistalle vaikeutuu;"

Nyt kuljettaja toimi laillisesti.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
ArvoTasa
Vast: Vaarallinen vitsaus
Mielenkiinolla odotan pyöräilijöiden vastinetta nimimerkki asialliseen T.S:n kommenttiin.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Masa_Pasa
Vast: Vaarallinen vitsaus
Sulkuviivaahan tuossa ei ole ja ryhmitysmerkkikin vasta lähempänä risteystä Ajoratamaalaus ei ole määräävä, vaan se pyöreä merkki kadun päällä. Ajo kääntymiskaistalle ei häiriinny siinä määrin, etteikö tuossa voisi olla ajoradalla.

On tulkinnanvaraista, mikä on ”kohtuuton haitta”. Tässähän jakeluauto sulkee koko pyörätien. Pitää siis nousta pyörän päältä ja taluttaa ohi tai siirtyä ajoradalle. Isossa mittakaavassa ei ehkä kohtuutonta, mutta polkupyöräliikenne sen omalla kaistallaan on estetty sataprosenttisesti.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Laina
Vast: Vaarallinen vitsaus
Höpö höpö Masa_Pasa, katsommeko samaa kuvaa 🤔 Puolet pyörätiestä vielä pyöräilijän käytössä, joka tietysti vastuullisesti tarkkailee tilannetta (eikä vie jakeluauton sivupeiliä mukanaan)

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Masa_Pasa
Vast: Vaarallinen vitsaus
No joo, onhan siinä metri tilaa kaksisuuntaiselle pyörätielle. Mutta koska mikään laki ei kiellä pysähtymistä ajoradalle, ajorata on se paikka missä lastaus suoritetaan. Ei ole sulkuviivaa, ryhmitysalue ei ole alkanut, eikä auto mitenkään estä ajoa ryhmityskaistalle. Tuota paikkaa ennen on pysäköintikieltomerkki eli pysähtymistä ei ole kielletty. Ei siis ole sellaista pakottavaa tarvetta, joka vaatisi pyörätielle ajamisen jakeluautolla. Vaikka se ei kohtuuttomasti haittaisikaan polkupyöräliikennettä.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
T.S.
Vast: Vaarallinen vitsaus
Masa-Pasa: "Sulkuviivaahan tuossa ei ole ja ryhmitysmerkkikin vasta lähempänä risteystä Ajoratamaalaus ei ole määräävä, vaan se pyöreä merkki kadun päällä. Ajo kääntymiskaistalle ei häiriinny siinä määrin, etteikö tuossa voisi olla ajoradalla."

Uusitussa tieliikennelaissa on nykyisin myös liikennemerkit.Sieltä löytyy 'Ajokaistanuoli' josta sanotaan: "Valkoisella ajokaistanuolella voidaan ryhmittymistä varten osoittaa, mihin suuntaan tai suuntiin asianomaista ajokaistaa käyttävä saa risteyksestä poistua."

Masa: "On tulkinnanvaraista, mikä on ”kohtuuton haitta”. Tässähän jakeluauto sulkee koko pyörätien. Pitää siis nousta pyörän päältä ja taluttaa ohi tai siirtyä ajoradalle. Isossa mittakaavassa ei ehkä kohtuutonta, mutta polkupyöräliikenne sen omalla kaistallaan on estetty sataprosenttisesti."

No ei tuo jakeluauto nyt sentään sataprosenttisesti sulje pyöräkaistaa.
Täällä on usein kirjoitettu että pyörätien nopeusrajoitus on sama kuin viereisen ajoradan. Mutta niin kovaa ei tarvitse ajaa, on sellainenkin käsite kuin tilannenopeus. Ja jos ei ole kävelijöitä näkösällä niin aivan hyvin mahtuu ohittamaan tuon jakeluauton.

Ja muista Masa tämä lakikohta: "Pysäytetty ajoneuvo ei saa kohtuuttomasti haitata jalkakäytävällä eikä pyörätiellä kulkemista. Kuljettajan on tällöin pysyteltävä ajoneuvonsa läheisyydessä ja tarvittaessa siirrettävä ajoneuvo paikkaan, jossa se ei häiritse muuta liikennettä."
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Pyöräilijä
Vast: Vaarallinen vitsaus
Koska ajoradalle saa tuossa pysähtyä, Postin kuljettajan tapa on täysin laiton vaikka kuinka jäisi 99% pyörätiestä pyöräilijän käyttöön. Laki on yksiselitteinen, auto pitää lastata ja purkaa ajoradalta.

Ja vaikka tässä olisi pysähtymiskielto, laki kieltää siltikin kuvan toiminnan koska Pharmacityllä on sisäpiha lastausta ja purkua varten.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Esko
Vast: Vaarallinen vitsaus
Kuvassa näkyy postiauton kohdalla tasan yksi jalankulkija, jolla on ruhtinaallisesti tilaa kävellä. Postiauto ei kuvan mukaan aiheuta mitään haitta kevylle liikenteelle. Sillä kohdalla pitäisi näkyä kymmeniä polkupyöräilijöitä, jotta edes puhuttaisiin selvästä haitasta, puhumattakaan kohtuuttomasta haitasta.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
T.S.
Vast: Vaarallinen vitsaus
Pyötäilijä: "Koska ajoradalle saa tuossa pysähtyä, Postin kuljettajan tapa on täysin laiton vaikka kuinka jäisi 99% pyörätiestä pyöräilijän käyttöön.

Ei saa tuossa pysähtyä.
Tieliikennelain 37 §
Pysäyttämistä ja pysäköimistä koskevat kiellot

Ajoneuvoa ei saa pysäyttää eikä pysäköidä siten, että se vaarantaa turvallisuutta tai haittaa muuta liikennettä.
Ajoneuvoa ei saa pysäyttää eikä pysäköidä...
7) siellä, missä ajorata ennen risteystä on sulkuviivoin tai ryhmitysmerkein jaettu eri ajokaistoihin, eikä niin lähelle tällaista sulkuviivaa tai merkkiä, että ajo asianomaiselle ajokaistalle vaikeutuu;
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Masa_Pasa
Vast: Vaarallinen vitsaus
Mikään näistä ei toteudu. Pysäyttäminen ajoradalla on täysin sallittua. Ja kun tästä päivittäin pyöräilen, siinä ajoradalla se lastaus hoidetaan. Eikä se haittaa ketään.

Tai no, jotain anonyymiä henkilöä internetissä se haittaa vietävästi.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Pyöräilijä
Vast: Vaarallinen vitsaus
En kyllä tiedä mitä kuvaa T.S. katselee. Jutun kuvassa näkyy selkeästi katkoviivoitus ja että ryhmittymismerkit, ja siten ryhmittymisalue on lähempänä risteystä kuin mitä Postin auto.

Sulkuviivoja ei siis ole eikä kyse ole myöskään ryhmittymisalueesta. T.S.:n kommenti ei siis liity asiaan taaskaan yhtään millään tavalla. Mikä siinä on että et pysty ottamaan asioista millään tasolla selvää ennen kuin kirjoitat näitä juttujasi?
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
T.S.
Vast: Vaarallinen vitsaus
Minulla on tapana aina siteerata toista kirjoittajaa ja lainata se osa tekstiä jota kommentoin...
Nimimerkillä Masa-Pasa on eri käytäntö, nytkin hän kommentoi: "Mikään näistä ei toteudu. Pysäyttäminen ajoradalla on täysin sallittua. Ja kun tästä päivittäin pyöräilen, siinä ajoradalla se lastaus hoidetaan. Eikä se haittaa ketään."
Näköjään Masa ei tunne tieliikennelakia, joka sanoo: Ajoneuvoa ei saa pysäyttää eikä pysäköidä siten, että se vaarantaa turvallisuutta tai haittaa muuta liikennettä.
Ajoneuvoa ei saa pysäyttää eikä pysäköidä...
7) siellä, missä ajorata ennen risteystä on sulkuviivoin tai ryhmitysmerkein jaettu eri ajokaistoihin, eikä niin lähelle tällaista sulkuviivaa tai merkkiä, että ajo asianomaiselle ajokaistalle vaikeutuu;!"

Ja sitten mennäänkin jo komiikan puolelle kun Masa-Pasa vastaa: "Tai no, jotain anonyymiä henkilöä internetissä se haittaa vietävästi."
Ketähän Masa tuossa tarkoittaa?
Joskus kymmeniä vuosia sitten rakkaat vanhempani antoivat minulle nimen. Ja tuo T.S. on toki teknisesti nimimerkki mutta se kuitenkin pohjautuu omaan nimeeni.

Kerro siis Masa-Pasa että ketä tarkoitat kun kirjoitat jostain anonyymistä internet henkilöstä?
Onko Masa-Pasa oikea nimesi?
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Pyöräilijä
Vast: Vaarallinen vitsaus
Onpa yllättävää että T.S. uhriutuu kun hänen taas kerran todistettiin olevan täysin väärässä.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Masa_Pasa
Vast: Vaarallinen vitsaus
No ketähän mahdan tarkoittaa? Juuri sinua, nimimerkki T.S. Ja ei, nimimerkkini ei ole oikea nimeni.

”Ajoneuvoa ei saa pysäyttää eikä pysäköidä...
7) siellä, missä ajorata ennen risteystä on sulkuviivoin tai ryhmitysmerkein jaettu eri ajokaistoihin, eikä niin lähelle tällaista sulkuviivaa tai merkkiä, että ajo asianomaiselle ajokaistalle vaikeutuu”

Ei sulkuviivaa.
Ei ryhmitysmerkkiä.
Ajo ei esty asianomauselle kaistalle.

Mikä tässä on vaikeaa?
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Pekka
Tarkoitus hyvä
Yleisesti tämä Turpo tekee varmasti hyvää työtä, mutta valitettavasti se ei ole koskaan puuttunut puolella sanallakaan mm. jalkakäytäväpyöräilijöihin, vauhdilla suojatielle pyöräilijöihin jne.
Jos omassa kohderyhmässä on melko suuri ongelma, pitäisi sekin huomioida.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Koo_Mikko
Vast: Tarkoitus hyvä
Eipä Autoliitto Rahtarit ym. Ole puuttunut autoilijoiden rikkomuksiin mitenkään. Kannattaisi käydä jokaisessa autoilujutussa sinun käydä kertomassa tämä.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Masa_Pasa
Vast: Tarkoitus hyvä
Valvonta kuuluu poliisille, ei kai joku pieni yhdistys voi mennä keltaiset liivit päällä pysäyttelemään ihmisiä ja valistamaan.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Maapeee
Vast: Tarkoitus hyvä
Turpon ensisijainen tehtävä on edistää pyöräilyä. Poliisin tehtävä on suitsia ja rankaista laittomasta käytöksestä, ja esim Liikenneturvan tehtävä on valistaa ja ohjata oikeanlaiseen toimintatapaan. En muista nähneeni esim Autoliiton valistusta autoilijoille lain noudattamisista.

Turussa yksi suuri syy jalkakäytäväpyöräilyyn on se, että pyöräväylät ovat hajanaisia, huonosti merkittyjä ja usein myös tukkeena on työmaa ilman asianmukaisia järjestelyjä tai, kuten jutun kuvassa, autoilija pysähtynyt pyörätien tukkeeksi laittomasti. Toki monet pyöräilevät jalkakäytävällä myös välinpitämättömyyttään lakia kohtaan, mutta kuten totesin, se on poliisin tehtävä puuttua.

Mitä suojatielle lujaa ajamiseen tulee, se on sinun subjektiivinen näkemyksesi ja kyllä sinne suojatielle voi ajella "lujaakin", jos tilanne sen sallii. Monet autoilijatkin ajavat suojatielle lujaa, vaikka siellä kulkisi kävelijöitä.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
TeePi
Vast: Tarkoitus hyvä
Tieliikennelaki velvoittaa kaikkia noudattamaan liikennesääntöjä, autoilijoita, kävelijöitä ja pyöräilijöitä. En keksi mitä Turpon tulisi tehdä kun Maija Meikäläinen päättää rikkoa lakia. Turpo ei ole viranomainen. Maija varmasti tietää rikkovansa lakia ajaessa jalkakäytävällä, ei siihen Turpoa tarvita ohjeistamaan.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
ArvoTasa
Enemmistö?
"Toivomme, että kaupunki noudattaa poliittisia päätöksiä ja kunnioittaa turkulaisten selvää enemmistöä, joka toivoo muutoksia Itäiselle Pitkällekadulle."
Kun käytetään noin vahvaa ilmaisua kuin turkulaisten enemmistö, olisi syytä kertoa kyselyyn osallistuneiden määrä sekä myös sidosryhmien tiedot, muussa tapauksessa kyseessä on vain sanallinen vaikuttamisyritys.


Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Masa_Pasa
Vast: Enemmistö?
Voit etsiä ja peräti löytää tämän kaupungin tekemän kyselyn internetistä. Mielipidekirjoitukseen ei liene tarpeen liittää lähdeluetteloa.

Ja kun on tuollaiset murskaluvut, on saivartelusi hölmöä. Joskus vaalituloskin pitää hyväksyä, vaikka ei tykkää siitä.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
ArvoTasa
Vast: Enemmistö?
Masa_Pasa:: Kyselyyn vastasi 293 ihmistä, onko mielestäsi saivartelua ehdollistaa kyseistä määrää turkulaisten enemmistöksi, vai onko kyseessä pyöräilijöiden liioittelu, eli tyypillinen vaikuttamisyritys. Tiedoksesi vielä kyseessä ei olleet vaalit eikä kansanäänestys vaan mielipidekysely, josta suurin osa ihmisistä ei edes tiennyt, mutta Turpo varmaan aktivoi jäsenistönsä.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Esko
Vast: Enemmistö?
Kyselyyn vastasi 293 ihmistä, joten kyselyyn ei vastannut kuin pieni otanta kyseessä olevan kadun käyttäjistä. Tuollaisesta kyselystä ei voi tehdä mitään päätelmää koko Itäisen Pitkäkadun käyttäjien mielipiteestä.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Pyöräilijä
Vast: Enemmistö?
Eli kun joku kyselee Twitterissä jotain ja saa 50 vastausta joista Esko pitää, on se Kansan Tahto. Mutta julkinen kysely jonka tuloksesta Esko ei pidä, onkin sitten sellainen mistä ei voikaan mitään päätelmiä tehdä... Niin se savuttaminen etenee.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
ArvoTasa
Vast: Enemmistö?
Masa_Pasa: Kommentoisitko lisää murskaluvuista ja turkulaisten enemmistöstä, vai tunnetko itsesi puolestaan vähän hölmöksi?
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Jokke J
Kaupungin johdon päätöksiä nodatettava
Näyttää, että Turun virkamieskunnan keskuuteen on pesiytynyt toimintakulttuuri, jossa kaupungin johdon päätöksiä ei tarvitse noudattaa.

Perin kummallista. Kaupungin johdon vastuulla on kitkeä kulttuuri, jossa virkamies voi verovaroin selvitellä mitä milloinkin sattuu huvittamaan.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vire
Vast: Kaupungin johdon päätöksiä nodatettava
Jokke-J. Kummallista. Taidat kannattaa autoritääristä kaupunginjohtoa? Minä puolestani arvostan virkamiehiä, jotka ajattelevat avarasti omilla aivoillaan ja katsovat velvollisuudekseen huomauttaa, kun johto tekee lammasmaisten poliitikkojen nyökytellessä asukkaiden kannalta huonoja valintoja. Oli sitten kyse sillasta, raitsikasta, musiikkitalosta, kulttuurijuottolasta tai vaikkapa pyöräteistä jne. Huonot päätökset pitää ilman muuta perua heti kun ne huomataan.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Jokke J
Vast: Kaupungin johdon päätöksiä nodatettava
Vire: Ymmärrät varmasti itsekin, että "huomauttaa", kuten kirjoitit, ja verovarojen käyttö selvityksiin, joille ei ole kaupungin johdon ja kaupunkilaisten mandaattia on kaksi eri asiaa. Kuten on käynyt juuri tässä tapauksessa.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Bölgen
Vast: Kaupungin johdon päätöksiä nodatettava
Kupittaankadun selvitys haiskahtaa vahvasti "turkulaiselta superbussilta": teetetään yllätysselvitys, jolla prosessi saadaan vuosiksi jumiin.

Näissä demokratiaa halveeraavissa selvityksissä harmittaa myös se, että vuosikausien selvitystyö ole ihan ilmaista. Jos tämäkin selvitystyö tilattu konsulttitoimistolta, vitkuttelun hintalappu on kymmeniä tuhansia kaupunkilaisten rahoja.

Kiitokset pormestarille, joka antoi ymmärtää twiitissään, että Kupittaankadun kummallinen "selvittely" ei käy hänelle. Toivotan Arvelle lujuutta lyödä nyrkkiä pöytään, että tällainen kekkalointi saadaan loppumaan.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Pyöräilijä
Vast: Kaupungin johdon päätöksiä nodatettava
Kaupungin johto = kaupunginvaltuusto. Valtuusto on päättänyt nämä asiat ja virkamieskunta on päättänyt olla tottelelematta.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Lisää