Lukijoilta

Kaupungin vuokratalojen pienituloiset asukkaat vaarassa pudota köyhyysloukkuun

Kurjenmäen asukastoimikunta vastustaa TVT Asunnot Oy:n vuoden 2023 talousarvioesityksessä ehdotettua 4,5 prosentin vuokrankorotusta, koska inflaatio on noussut korkeimmalle tasolle yli 30 vuoteen. Suomen Hypoteekkiyhdistyksen (Hypo) mukaan inflaatio on ollut viimeksi nykyistä korkeammalla ennen 1990-luvun lamaa.

Nykyisestä taloudellisesta tilanteesta kärsivät erityisesti pienituloiset turkulaiset.

Asumiskustannukset vaikuttavat merkittävästi siihen, kuinka paljon kotitalouksilla jää rahaa muuhun kulutukseen. Erityisesti yksin asuvien pienituloisten tulotaso jää asumismenojen jälkeen alle kohtuullisen minimitoimeentulon tason.

TVT Asunnot Oy:n vuokrataloissa asuu paljon pienituloisia turkulaisia. Turun kaupungin etu ei ole kuitenkaan, että yhä useampi asukas joutuu hakemaan toimeentulotukea välttämättömiin kuluihin. "Suurimmalla osalla saajista toimeentulotuki täydentää muita etuuksia, kuten työttömyysturvaa ja asumistukea, jotka eivät riitä kattamaan kotitalouden välttämättömiä menoja" (4.7. Sosiaalivakuutus.fi).

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Toisille Kelan byrokratiaviidakko on niin monimutkainen, että he säästävät ruuan laadusta tai lääkkeistä, koska etuuden hakeminen on niin vaikeaa. Tämä ei ole kenenkään etu.

TVT Asunnot Oy:n liikevaihto oli 80,7 miljoonaa euroa vuonna 2021 ja yhtiö työllisti 60 henkilöä. Liiketoiminnan voitto oli 14,1 miljoonaa euroa ja liikevoittoprosentti oli 17,1.

TVT Asunnot Oy noudattaa omakustannusperiaatetta. Asuinhuoneistojen vuokrat määräytyvät asuinhuoneistokohtaisesti asunnon sijainnin, kunnon ja varustetason mukaan.

Näiden lukujen valossa pyydämme Turun kaupungin päättäjiä vielä harkitsemaan suunniteltuja vuokrankorotuksia. Nyt pienituloiset ovat vaarassa pudota köyhyysloukkuun, josta on vaikeaa päästä pois.

Sari Lähteenmäki

Kurjenmäki

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.