Lukijoilta

Sähköverkkoja on Suomessa kehitetty pitkäjänteisesti, mikä auttaa energiakriisistä selviämisessä

Vastaan lukijan mielipiteeseen "Caruna-kaupat vain yksi esimerkki suomalaisten maksumiehen roolista" (TS 16.11.).

Suomalaiseen keskusteluun tuntuu vakiintuneen narratiivi, jossa sähkönjakeluyhtiöt nähdään rahantekokoneina, jotka laskuttavat asiakkailtaan poskettomia summia antamatta mitään vastineeksi.

Tämä on harmillista, sillä todellisuudessa suomalainen sähkönjakelu on eurooppalaisessa vertailussa varsin kohtuuhintaista, ja suomalaiset olosuhteet, erityisesti harva asutus ja pitkät välimatkat huomioiden jopa halvimpien joukossa.

Sähkönjakeluyhtiön kustannuksista suurin osa syntyy verkon rakentamisesta, kehittämisestä ja ylläpidosta. Kyse on hyvin pääomavaltaisesta toiminnasta, jossa iso osa liikevaihdosta käytetään investointeina verkon parantamiseen. Siksi liikevoiton tulkinta toiminnan kannattavuuslukuna on virheellistä, kun iso osa kustannuksista (noin 25 prosenttia) on rahoituskuluja, jotka näkyvät tuloslaskelmassa vasta liikevoiton jälkeen.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Sähkönjakelulaskusta noin 35–55 prosenttia on veroja eli sähköveroa ja arvonlisäveroa. Tämä ei jää jakeluyhtiön käteen vaan tilitetään valtiolle verotuloiksi. Loppuosasta isoin osuus menee suomalaista huoltovarmuutta ja venäläisestä fossiilisesta energiasta irtautumista tukeviin investointeihin sekä verkkopalvelujen eli esimerkiksi viankorjauksen, kulutusseurannan ja liittymispalveluiden tarjoamiseen asiakkaille sekä rahoittamisen korkokuluihin. Vain pieni osa maksetaan voitonjakona omistajille.

Sähkönjakeluverkoilla on kriittinen rooli energiakriisistä selviämisessä tarvittavan vihreän siirtymän edistämisessä. Lisääntyvä määrä sähköautoja, ilmalämpöpumppuja, sähköistyvää kaukolämpöä sekä omaa uusiutuvaa aurinko- tai tuulivoimatuotantoa vaatii nykyistä vahvempia sähköverkkoja. Ilman tätä irtautuminen venäläisestä ja fossiilisesta energiasta ei ole mahdollista. Tästä harvoin kirjoitetaan, kun puhutaan sähkönjakelun hinnoittelusta.

Tämän vuoden aikana toimintaympäristössä tapahtuneet muutokset ovat vaikuttaneet merkittävällä tavalla myös sähkönjakeluyhtiön toimintaan. Kustannuskasvu näkyy kaikkialla niin raaka-aineissa, polttoaineissa kuin sähkön hinnan takia nousseissa häviöenergian kustannuksissa.

Carunan osalta tämän vuoden verotettavan tuloksen uskotaan puolittuvan vuoden takaisesta. Rahantekokoneesta ei siis ole kyse.

Toivon, että suomalaisen sähkönjakelun osalta katseet käännetään kaikkeen siihen hyvään, mitä toimintavarmat ja siirtokyvyltään riittävät verkot mahdollistavat meille kaikille - yksittäisille asiakkaille, yrityksille ja koko suomalaiselle yhteiskunnalle.

Noora Neilimo-Kontio

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

talous- ja varatoimitusjohtaja

Caruna

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (1)

Vanhimmat ensin
Vastaa
manterelainen
Rahantekokone
Se että tulos puolittuu, jos puolittuu, ei vielä todista, ettei tulos ole varsin kohtuullinen, Tässähän ei kerrota paljonko on tuottoprosentti sijoitetusta pääomasta. Lisäksi korkokulut olisivat varsin kohtuulliset viime vuosien alhaisesta korkoprosentista johtuen. Väitetään, että lainaa on otettu omistajilta, jolloin korkoprosentti voi olla mitä vaan, ja "piilotuottoa" tulee ehkä enemmän kuin varsinaisesta liiketoiminnasta. Pitää myös muistaa, että kyse on monopolista.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.