Lukijoilta

Isänpäiväviikonloppu Hiittisten saaristossa oli kaunis, mutta herätti huolen merestä

Aurinko paistoi Hiittisten saaristossa siniseltä taivaalta ja lämmitti mukavasti. Tuulensuojassa pystyi istumaan t-paidassa.

Lauantaina oli napakka tuuli, joten päätimme antaa siikaverkkojen odottaa nostamista. Lähdimme kolme kokenutta isää heittämään virveliä rannoilta. Muistelimme runsaimpia saaliita 1980-luvulla, kun saimme heittämällä yli 70 haukea. Nyt odotukset olivat paljon maltillisemmat ja kauniista luonnosta nauttiminen oli päätavoite.

Iltanuotiolla pohdimme päivän kokemuksia. Heittämällä emme saaneet edes yhtään tärppiä. Siikaverkot olivat tyhjät yhtä uutta kalalajia lukuun ottamatta. Kämmenen mittainen tokko oli takertunut hampaistaan verkkoliinaan.

Siian pyynti oli ennenkin haastavaa, mutta simppuja, kiiskeä, kampelaa ja ahvenia oli verkoista irrotettavaksi kohmeisin sormin räntäsateessa.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Ulkosaariston kauneus on pinnan yläpuolella. Pinnan alla on ekosysteemi näivettynyt. Loputtomilta tuntuneet kalakannat ovat poistuneet, kun merenpohjan kasvisto on tukehtunut ravinteisiin. Mitä mahtaa seurata saaristoluonnolle kuumasta auringonpaisteesta marraskuussa?

Ulkosaariston kauneus on pinnan yläpuolella. Pinnan alla on ekosysteemi näivettynyt.

Nuorempina emme kunnolla ymmärtäneet tekojemme seurauksia luonnolle. Nyt me ymmärrämme paremmin ottaa vastuuta. Vastuullamme on myös korjata esi-isiemme tekoja.

Vesistöt suojellaan tai turmellaan kuivalla maalla. Kaukana tehtyjen ojittamisten seuraukset näkyvät viiveellä mutta voimalla valuma-alueiden perukoilla.

Ojittamisen tavoitteena on metsä- ja maatalouden kannattavuuden parantaminen. Hyvä tavoite, jonka seuraukset eivät ole hyväksyttävissä.

Maanomistajien on otettava vastuu, meidät kaikki on lainsäädännöllä velvoitettava vastuullisuuteen ja osallistumaan talkoisiin luonnon ennallistamiseksi. Varsinais-Suomen maanviljelijät, jotka kieltäytyvät valtion tarjoamasta savipeltojen kalkitsemisesta, eivät saaneet ymmärrystä iltatulilla.

Maanomistajan vaurastumisen kannalta kaikki ojat eivät ole saman arvoisia. Ennallistaminen kannattaisi aloittaa kosteimmista ja pienimmistä ojista. Isojen ojien vaikutus vaimenee, kun pienemmät ojat tukkiutuvat.

Tuumailtiin, että oksat ojanpohjalla voisivat olla hyvä konsti veden virtauksen hidastamiseen. Luonto tukkii ojan, kun vain virtaus saadaan pieneksi.

Olisiko miljoona metriä tukittuja ojia hyvä tavoite vuodelle 2023? Olemme valmiina talkoisiin, kun maanomistajan kutsu käy.

Isien puolesta, jotka haluavat jättää paremman perinnön

Timo Matikainen

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.