Lukijoilta

Turku on elinvoimatutkimuksessa vasta sijalla 37 – miksi?

JONNY HOLMÉN
Turun ja Tampereen perinteinen kilpailu houkuttelevuudesta on kääntynyt Tampereen voitoksi jo vuosia sitten, sanoo kirjoittaja ja pohtii syitä Turun heikommalle elinvoimalle ja tulevaisuusvalmiuksille.

Turun ja Tampereen perinteinen kilpailu houkuttelevuudesta on kääntynyt Tampereen voitoksi jo vuosia sitten. Miksi näin? Kenen vastuulla on tai tuloksena syntyy alueen elinvoimaisuus?

Olin mukana noin 10 vuotta Turun Kauppakamarin valtuustossa ja seurasin siellä käytyä keskustelua. Samoin 20 vuoden kokemus Piikkiössä seuraten Turun päätöksentekoa ja toimintaa on antanut selkeän kuvan, miten asioita on hoidettu.

Turulla on monessa suhteessa ylivoimainen etu Tampereeseen verrattuna. Merenrantakaupunki satamineen, hieno historiallinen tausta, Suomen vanhin yliopisto ja sen tuottamat asiantuntijat (nyt viimein myös diplomi-insinöörin tutkinto), potentiaalinen lyhyt ja suora lentoliikenne sekä naapurimaahamme Ruotsiin että Keski-Eurooppaan, elinvoimaiset ympäristökunnat. Varmaan muutakin löytyy.

Uutena ”maahanmuuttajana” olen hämmästellyt sekä poliitikkojen että eri järjestöjen kykyä tuottaa parempaa toimintaympäristöä kuin mitä nyt tehty tutkimuskin tuo esille. Siinä missä Tampereella ja sen kehyskunnissa tunnutaan viedyn eteenpäin todellisia talouselämään ja palveluihin liittyviä asioita, Turussa käytetään aikaa kiistelemällä toriparkista, raitiovaunuliikenteestä, konserttitalosta, funikulaarista ja Tunnin junasta.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kuviteltiin, että Euroopan kulttuurikaupunki pelastaa Turun ja paikalle ryntää jatkossa lukematon määrä turisteja rahoineen. Uskotaan, että toriparkki elävöittää keskustan ja luo uusia työpaikkoja, vaikka torin alla oleva Louhi tarjosi ja tarjoaa edelleenkin riittävästi paikoitustilaa.

Kauppakamarin yksi pääprojekteja on ollut Tunnin juna. Sen kyseenalaistaminen on ollut kiellettyä niin järjestöissä kuin kaupungin elimissä.

Kumpi vaihtoehto on sitten todennäköisempi? Yritykset sijoittavat toimintansa Turkuun, koska Tunnin junalla helsinkiläiset pääsevät nyt kalliista asunnoistaan mukavasti Turkuun töihin – vaihtoehtona on ostaa asunto Turun seudulta. Vai yritykset sijoittautuvat edelleen Helsinkiin ja jotkut perheet päättävät muuttaa Turkuun halvemman asumisen vuoksi sekä hyväksyvät nyt tunnin junamatkan aikaisemman 85 minuutin sijaan. Eli tuleeko Turusta Helsingin asumalähiö?

En usko, että Tunnin juna tuo yhtään uutta yritystä Turkuun, mikäli yrityksen vertailukohtana on sijoittuminen Helsinkiin/Espooseen/Vantaalle. En myöskään usko, että helsinkiläiset muuttavat Turkuun ja käyvät töissä Helsingissä Tunnin junan vuoksi. Miten sitten Tunnin juna luo uutta liiketoimintaa alueellemme?

Turusta joka suuntaan löytyy elinvoimaisia satamia, joiden liikenne on merkittävästi Turun satamaa suurempi. Olisi varmaan hedelmällisempää miettiä, miksi on näin eikä hakea syitä, miksi näin meille on käynyt. Satamatoiminta on yhtä suuri plussa kuin hyvät lentoyhteydet, kun yritykset pisteyttävät eri paikkakuntavaihtoehtoja toiminnalleen.

Finnair ja sen tukipuolue Finavia takaavat sen, että Turkuun ei saada merkittävässä määrin ulkomaan lentoja, vaan toimitaan syöttöliikenteenä Helsingin kentälle Finnairin lennoille. Finavia pitää huolen korkeilla kenttämaksuillaan siitä, että muut lentoyhtiöt karttavat Turkua.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Voi vain kysyä, miten Tampere on pystynyt luomaan tilanteen, jossa ulkomaan lentoja on Tampereelta merkittävästi enemmän kuin Turusta. Maantieteellisestihän asian pitäisi olla juuri päinvastoin. Kun tästä olen keskustellut eri instanssien kanssa, niin syitä on kyllä yritetty löytää milloin mistäkin suunnasta, mutta itse asian parantamiseen ei tunnu kenelläkään olevan kiinnostusta.

Kuitenkin kansainvälisesti toimivat yritykset arvostavat nopeita yhteyksiä Suomen ulkopuolelle. Pitäisikö Tunnin junan sijaan keskittyä painostamaan Finaviaa kehittämään yhdessä lentoyhtiöiden kanssa Keski-Eurooppaan suuntautuvaa lentoliikennettä?

Turku on nyt julkistanut ensi vuoden talousarvion. Surullista luettavaa. Ottamatta mitään pois koulutukseen suunnatuilta toimenpiteiltä, en löytänyt juuri mitään ohjelmaa Turun elinkeinoa vahvistavista toimenpiteistä.

535 miljoonan euron kokonaismenoista Turun Sanomien mukaan työllisyyteen uhrataan 15,1 miljoonaa. Keskustelua käytiin ”kärkihankkeista” eli konserttitalosta, elämyskeskuksesta, pyöräilyn tavoiteverkosta, raitiotiestä, Tiedepuiston kannesta muutamia mainitakseni. Missään ei ainakaan TS:n uutisoinnin perusteella käsitelty yritystoiminnan tukemiseen liittyviä toimenpiteitä. Näin siis Turussa.

Eräs perusturkulainen antoi ehkä lähinnä oikean vastauksen asiaan. Turussa poliitikot eivät pysty tekemään yhteisiä päätöksiä ja ympäristökunnat eivät missään nimessä halua tulla Turun vasallilähiöiksi. Kehitystyö elinkeinoelämää tukeviin toimiin on minimaalista ja kosmeettista. Turussa virkamieskunnan johtoon valitaan henkilöitä poliittisin perustein eikä niinkään asiantuntemuksen perusteella.

Tällaisen toimintaympäristön muuttaminen on tietysti pitemmän ajan projekti, mutta joskushan se on aloitettava. Turussa on potentiaalia.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kari Nettamo

Piikkiö

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (17)

Vanhimmat ensin
Vastaa
S.F.
Turun helmasynti
"miten Tampere on pystynyt luomaan tilanteen, jossa ulkomaan lentoja on Tampereelta merkittävästi enemmän kuin Turusta"
- Tampere on valtakunnanosakeskus, jonne pääsee joka suunnalta. Turku sen sijaan on maantieteellisesti nurkkakunta. Lisäksi merenranta-asemaamme heikentää laaja saaristo ja ahtaat ja matalat väylät, ainakin jos ajatellaan rahtiliikennettä. Ehkä merkittävin heikkous on kuitenkin Turun eripurainen ja yhteistyökyvytön hallinto. Täällä valtuutetut ajavat ensisijaisesti omaa ja puolueen etua eikä Turun etua. Suunnilleen joka asiasta saadaan nokkapokka. Jos ei muuten, niin ihan vaan periaatteesta.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
ArvoTasa
Vast: Turun helmasynti
Lennelköön Tamperelaiset ihan vapaasti mutta Turkupa onkin hiilineutraali vuotta aikaisemmin kuin Tampere.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
TjR
Vast: Faktaa lentoasemista
Matkustajamäärät lentokentiltä 2019
Turku 453 000
Tampere 222 000

Lähdöt 9.-10.11.
Turku: Gdansk (2), Tukholma (2), Maarianhamina, Rooma, Riika, Las Palmas,
Tampere: Kööpenhamina, Amsterdam, Malaga

Jos Neittamo väittää Tampereen kenttää merkittävämmästi vilkkaammaksi, ei se mikään fakta ole, jolle pitää sitten keksiä selityksiä.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Ari
Osin ihan totta
Toisaalta usein mietin Tampereen kuuluisia vetonauloja Särkänniemen huvipuistoa, Näsineulan tornia, Delfinaario (poistunut). Mitenhän Turussa ja yleensä seutukunnassa olisi moisiin hankkeisiin joskus suhtauduttu. Luulen että samoin, kuin toriparkkiin, ratikkaan ym. Ei voi sanoa että Tampere olisi kärsinyt hankkeistaan.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Kommentattori
Vast: Osin ihan totta
Delfiinejä tai Särkänniemeä lähdettiin katsomaan kaukaakin, mutta en ole kuullut kenenkään matkustaneen Tampereelle katsomaan raitiotietä.

Kalliin raitiotien hinnalla saisi rakennettua Särkänniemen, Näsinneulan ja Toriparkin, minkä jälkeen jäisi vielä rahaa ilmaisiin bussilippuihin moneksi vuodeksi.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Angus
Turku on omanlaisensa
"Keskustelua käytiin ”kärkihankkeista” eli konserttitalosta, elämyskeskuksesta, pyöräilyn tavoiteverkosta, raitiotiestä, Tiedepuiston kannesta muutamia mainitakseni. Missään ei ainakaan TS:n uutisoinnin perusteella käsitelty yritystoiminnan tukemiseen liittyviä toimenpiteitä."

Turun päättäjistä nuo juuri ovat yritystoimintaa tukevia hankkeita - heidän kavereidensa yritysten. Paljon on kuultu siitä, miten varsinkin raitiotie, mutta myös elämyskeskus ja Tiedepuiston kansi tuo toimintaa, mahdollisuuksia yrityksille ja työtä Turkuun. En usko veikkaavani aivan väärin, jos veikkaan, että nuo "yhteistyökumppanit" on jo valittukin ja he vaikuttavat hankkeisiin kulisseissa alusta alkaen.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Kommentattori
Vast: Turku on omanlaisensa
Olet mielestäni täysin oikeassa. Todetaan silti, että raitiotiehankkeen hinnalla rakentaisi konserttitalon ja monta muuta suurta hanketta, jotka lisäsivät aidosti vetovoimaa. Kukaan ei matkusta katsomaan raitiotietä tai siirrä yritystään sen perässä.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Pyöräilijä
Vast: Turku on omanlaisensa
Kannattaa huomata että aloittaja ei ole turkulainen. Siksi Turun ei hänestä pitäisi satsata muuhun, kuin autoilun helppouteen. Joukkoliikenteestä hän haluaa kehittää lentokenttää jottei tarvitse autoilla Vantaalle.

Turku tarvitsee ensisijaisesti hyvän joukkoliikenteen. Hyvät yhteydet esim. Kupittaalta lähiöihin tarkoittaa lisää työpaikkoja tuohon keskittymään ja keskittymä tuo paljon etuja kun rakenteet ovat tiiviillä alueella ja siten halvempia ylläpitää kuin hajanainen järjestely.

Autoilu ei ole ratkaisu Kupittaalla muuten kuin että pysäköintitaloihin pitäisi rakentaa suora yhteys Helsingintieltä jotta nuo autot saadaan kokonaan pois Lemminkäisenkadulta ja Joukahaisenkadulta.

Konserttitalo olisi pitänyt rakentaa aivan muualle, vähintään tulevan raitiotien varteen. Eli vaikka investointi olisi hyvä, sijoituspäätös oli taattua turkulaista roskaa. Kulttuurilauttakin on joen väärällä puolella raitiotiehen verrattuna.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
ArvoTasa
Vast: Turku on omanlaisensa
Turussa ei ole raitiotietä, vaikka nimimerkki Pyöräilijä sitä manaakin asuntonsa ansiottoman arvonnousun toivossa, samoin kuin vaatii Lemminkäisenkatua omaksi työmatkapyöräilyväyläkseen.
Ihmettelen myös nimimerkin ja Vihreiden kannattamaa Kulttuurijokilauttaa Aurajokeen, onko tehty lehmänkauppoja Kokoomuksen kanssa kuten torinpinnan lämmityksessä?
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Mankala
Mitä yhteisiä päätöksiä sitten tarvitaan?
Siihen ei kirjoittajallakaan ollut mitään vastausta. Millaisen ylivoiman sijainti rehevöityneen meren rannalla Turulle tarjoaa? Tampereella on sentään kaksi järveä. Suurin syy elinvoiman vajaukseen lienee sen asukkaissa. Eikä heitä voi vaihtaa.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
ArvoTasa
Vast: Mitä yhteisiä päätöksiä sitten tarvitaan?
Yksi Turkulainen vastaa kymmentä Tamperelaista, ei tarvitse olla huolissaan.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Kommentattori
Vast: Mitä yhteisiä päätöksiä sitten tarvitaan?
Ei asukkaissa ole mitään vikaa vaan poliittisessa hyvävelijärjestelmässä, jossa nimitykset virkoihin tapahtuvat puolueen mukaan.

Sitäpaitsi asukkaat vaihtuvat vauhdilla. Katukuvaan on ilmestynyt jo ulkomaalaisten jengejä, Ruotsin malliin.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Lisää