Lukijoilta

Sotia on aina pyritty oikeuttamaan eri tavoin

OLEG PETRASYUK
Egyptin faaraoiden ajoista lähtien sotaa on perusteltu oikeutetuksi valtion eri intressiryhmien edustajille ja kansalle esimerkiksi uskonnollisin syin, vihollista demonisoimalla ja hyvitysvaatimuksella, sanovat kirjoittajat. Kuvituskuva Izjumin kaupungista Ukrainassa Venäjän pommitusten jälkeen.

Niin kauan kuin sotia on ollut, niitä on myös pyritty oikeuttamaan eri tavoin, koska sodan aloittaminen ei ole useinkaan ollut ongelmatonta. Egyptin faaraoiden ajoista lähtien sotaa on perusteltu oikeutetuksi valtion eri intressiryhmien edustajille ja kansalle esimerkiksi uskonnollisin syin, vihollista demonisoimalla ja hyvitysvaatimuksella.

Sotimisen oikeutusta on teoretisoitu myös antiikin aikana. Roomalaisessa kulttuurissa sodan oikeuttamisella oli pitkät perinteet, koska oikeutetulla sodalla katsottiin olevan myös jumalat puolellaan ja se näkyi sotamenestyksenä. Erityisen vaikutusvaltaisia ovat olleet valtiomies, puhuja ja filosofi Marcus Tullius Ciceron (106–43 eKr.) pohdinnat sodasta. Cicero oli ensimmäinen, joka käytti ilmaisua bellum justum, oikeutettu sota.

Ciceron mukaan riitakysymyksissä ensisijainen vaihtoehto on aina neuvottelu tai keskustelu, koska se on ominaista ihmiselle. Eläimelle on tyypillistä väkivalta, mutta ihmisen on turvauduttava siihen vain silloin, kun neuvotteleminen on mahdotonta.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Ciceron mielestä oli välttämätöntä, että sodalle oli olemassa pätevä syy. ”Sotiin on ryhdyttävä vain siinä tarkoituksessa, että saataisiin loukkaamattomina elää rauhassa”, sanoo Cicero, ja lisää, että sota voi olla oikeutettu vain, jos sotaa on edeltänyt hyvitysvaatimus ja jos sota on etukäteen annettu tiedoksi ja julistettu.

Cicerolla oikeutettu sota ei koske vain sodan aloittamista, vaan hän nostaa esiin oikeudenmukaisuuden vaatimuksen myös sodan aikana ja sodan jälkeen. Esimerkkinä viimemainitusta on Ciceron ajatus armeliaisuudesta sodan hävinneitä kohtaan.

Ciceron ajatukset olivat tuttuja kirkkoisä Aurelius Augustinukselle (354–430), vaikka Milanon piispa ja kirkkoisä Ambrosiuksen (n. 340–397) vaikutus oli sitäkin suurempi kirjan Pappien velvollisuuksista (De officiis ministrorum, 377–391) ansiosta. Kirjassaan Ambrosius käsittelee papistoa koskevien asioiden lisäksi kristityn suhdetta sotaan.

Augustinus sai vaikutteita oikeutettua sotaa koskevaan ajatteluunsa myös apostoli Paavalin Roomalaiskirjeestä (13:1–7), jonka mukaan ”jokaisen on suostuttava esivaltansa alaisuuteen”. Vallankäyttäjät ovat saaneet valtuutuksensa Jumalalta. Se, joka vastustaa esivaltaa, toimii Jumalan säädöstä vastaan. ”Esivalta ei kanna miekkaa turhaan.”

Myös nykyajan kansojen johtajat pyrkivät oikeuttamaan sodankäynnin. Toisaalta he saattavat väittää, etteivät he käy sotaa, vaan kyse on muusta toiminnasta.

Augustinuksen mielestä esivallalla eli hallitsijalla on oikeus käyttää väkivaltaa. Vääränkin väkivallan käytön vastuu on kuitenkin hallitsijan eikä sotilaan. Sotaa ei voi estää, koska ihmisen luonto on perisynnin turmelema. Augustinus ajatteli Ciceron tavoin, että sota on oikeutettu, jos sen päämääränä on muiden tekemien vääryyksien oikaiseminen, rauha ja sen vahvistaminen. Sodan voittajan oli myös kohdeltava hyvin ja kunniallisesti voitettuja.

Valistuksen ajan merkittävä filosofi Immanuel Kant (1724–1804) sai oikeutettua sotaa koskeviin käsityksiinsä merkittäviä vaikutteita nimenomaan Cicerolta. Kant esittää näkemyksensä kirjassaan Ikuiseen rauhaan (Zum ewigen Frieden, 1795). Hän puhuu sotaan ryhtymisen oikeudesta (jus ad bellum), oikeudenmukaisuudesta sodan aikana (jus in bello) ja oikeudenmukaisuudesta sodan jälkeen (jus post bellum).

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kaikkinainen oikeudenmukaisuus on tärkeää, mutta erityisen merkityksellistä on se, miten voidaan aikaansaada oikeudenmukaisuus sodan jälkeen.

Kantin kehittämä – Ciceron ajatuksiin perustuva – oikeutetun sodan teoria on yhä ajankohtainen. Myös nykyajan kansojen johtajat pyrkivät oikeuttamaan sodankäynnin. Toisaalta he saattavat väittää, etteivät he käy sotaa, vaan kyse on muusta toiminnasta. Esimerkiksi Vladimir Putin uskottelee kansalleen, että Venäjän varsin epäoikeudenmukainen ja brutaali hyökkääminen Ukrainaan ei olisikaan sotatoimi, vaan terrorismin ja fasismin vastainen kansalaisten vapautusoperaatio. Siis Putinkin pyrkii oikeuttamaan sodan tai jopa kieltämään sen.

Euroopalle, jopa koko maailmalle, on elintärkeää se, että Ukrainan sodan lopettamiseen pyritään aktiivisesti rakentavin rauhanomaisin tavoin. Sellaisin keinoin, jotka eivät riko kansainvälisiä sopimuksia eivätkä ihmisoikeuksia ja jotka vievät ikuisen rauhan mahdollisuutta kappaleen matkaa eteenpäin.

Näin voi tapahtua vain silloin, kun oikeudenmukaisuus toteutuu sodassa ja sodan jälkeen.

Matti Taneli

kasvatustieteen tohtori, filosofian opettaja ja pappi

Veli-Matti Rissanen

filosofian maisteri, suomentaja ja Turun yliopiston tutkija

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (8)

Vanhimmat ensin
Vastaa
S.F.
Ikuisen rauhan utopia
"on elintärkeää se, että Ukrainan sodan lopettamiseen pyritään aktiivisesti rakentavin rauhanomaisin tavoin."
- Pitkä kirjoitus sotimisen historiasta. Viestin ydin oli kuitenkin viimeisessä kappaleessa. Olisi mielenkiintoista kuulla, mitä konkreettista kirjoittajat ehdottavat Ukrainan sodan lopettamiseksi rauhanomaisin tavoin. Ja toiveet ikuisesta rauhasta tuntuvat kaukaa haetulta ajatukselta, kun vastapuolena on Venäjän kaltainen imperialistinen ja sairaalloisen vainoharhainen diktatuuri. Niitä on maailmassa ollut ja tulee jatkossakin olemaan.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Sentristi
No, eipä kovin hyvin suju tuo ihmisoikeuksien noudattaminen
Wikipedia; "Ihmisoikeudet ovat jokaiselle ihmiskunnan jäsenelle yhtäläisesti kuuluvia oikeuksia"
"Keskeisiä ihmisoikeuksia ovat esimerkiksi oikeus elämään, ajatuksen, omantunnon ja uskonnon vapaus, mielipiteen vapaus ja sananvapaus, liikkumisen vapaus, oikeus työhön, oikeus riittävään elintasoon, oikeus lepoon ja vapaa-aikaan sekä oikeus opetukseen."

Tässä uutisessa; "Euroopalle, jopa koko maailmalle, on elintärkeää se, että Ukrainan sodan lopettamiseen pyritään aktiivisesti rakentavin rauhanomaisin tavoin. Sellaisin keinoin, jotka eivät riko kansainvälisiä sopimuksia eivätkä ihmisoikeuksia"

No, eipä kovin hyvin suju tuo ainakaan ihmisoikeuksien osalta kun miettii esim. ihmisoikeuksien toteutumista vapaasta liikkuvuudesta? Puhumattakaan nyt oikeus omaisuuteen (vrt. suoritetut takavarikot).
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
_J_
Vast: No, eipä kovin hyvin suju tuo ihmisoikeuksien noudattaminen
Joo, ei suju, kun venäläiset koettaa kokonaiselta kansalta poistaa oikeuden elämään suorittamalla kansanmurhaa parhaillaan. Tuo on hiukan eri sarjassa kuin superrikkailta takavarikoidut pikkuhilut heidän omaisuudestaan.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Sentristi
Vast: No, eipä kovin hyvin suju tuo ihmisoikeuksien noudattaminen
_J_
Whataboutismillako ne ihmisoikeuksien loukkaukset poiskuittaantuvat mielestäsi?
Eli jaetaan/lajitellaan vaan loukkaukset/loukatut eri "sarjoihin" ja osan ihmisoikeuksia saa sitten loukata ja osan ei.
Eli hieman voidaan mielestäsi oikoa tästä;
"Ihmisoikeudet ovat jokaiselle ihmiskunnan jäsenelle yhtäläisesti kuuluvia oikeuksia"?
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
_J_
Vast: No, eipä kovin hyvin suju tuo ihmisoikeuksien noudattaminen
Whataboutismia, missä sinä sellaista näit? Kysehän on samasta listauksesta, minkä laitoit omaan viestiisi. Eli olet huolissasi siitä, että venäläiset rikkaat eivät pääse enää shoppailemaan Eurooppaan (vapaa liikkuvuus), ja oikeudesta omaisuuteen (superrikkaiden loistojahtien ja autojen takavarikot) ja minun kommentti oli tuohon listassa ensimmäisenä olleeseen kohtaan, eli oikeuteen elää, jota venäläisjoukot rikkovat tappamalla siviilejä suurin joukoin Ukrainassa. Mutta tottakai on sinun oikeus pitää oikeutta elämään samanarvoisena oikeuteen 100 metriä pitkään risteilyalukseen
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Leo Lindstedt
Cicero ja Kant vai Jumala ja esivalta
Cicero oli valtiomies, joka sovelsi politiikkaan moraalifilosofiaa ja oikeudenmukaisuutta ja Kant velvollisuusetiikan luoja, joka tulkitsi sotien oikeudenmukaisuutta myös Ciceron ajatusten pohjalta. Niissä ajatuksissa on minuun osuvaa järjenjuoksua ja moraalia, vaikka oikeudenmukainen sota kuulostaa lähes mahdottomuudelta.

Kirkon miehet taas antavat luvan sille, mitä Putin ja patriarkka Kirill toimivat sen mukaan, että esivalta on saanut oikeutuksen Jumalalta, ja siksi esivaltaa, eli Putinia on toteltava Kirillin siunaamana
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
yxxy
Superjohtaja on yhtä kuin kansankyykyttäjä
Sodan kipinät ovat aina syntyneet jonkun itsekeskeisen ja idioottimaisen sekä häikäilemättömyydessään hirviömäisen kansanjohtajaksi nousseen superjohtajan aivoissa.
Tällainen johtaja korruptiota käyttäen kykenee luomaan epähumaanitäärisen hallinnon. Ja tällainen henkilö on mm. V. Putin. Mutta yhtä kaikki hallinnon keskeiset vaikuttajat ovat hekin mukana hirmuvallan toteuttamisessa. Ja heikko kansa tyhmyydessään on kaiken mahdollistava yhtälailla alistettuna kuin myöskin aivopestynä.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Leo Lindstedt
Vast: Superjohtaja on yhtä kuin kansankyykyttäjä
Elokuva Punaiset kertoo, että I maailmansodan motivaationa olivat talousvoitot. Niiden taustalla saattoi olla vahvoja ja psyykisesti häiriintynitä persoonia, mutta myös ainakin jollakin tavalla demokraattisia valtiojärjestyksiä kuten USA
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.