Ikäihmiset

Kotona asuvat, huonosti liikkuvat ikäihmiset kaipaavat toimia Kaarinassa

Olen melkein liikuntakyvytön miespuolinen 87-vuotias eläkeläinen, ja asun omakotitalossa yksin, vaimon kuoltua 2017. Kaarinaan muutin välirauhan aikana 1940, ja isoisäni rakentamaan omakotitaloon 1978, missä asun edelleenkin.

Vuonna 2000 jäin eläkkeelle yli viidenkymmenen työvuoden jälkeen, olematta kertaakaan työttömänä. Työvuoteni aloitin laivatelakalla 1949, ja olen koko elämäni maksanut veroni Kaarinaan ja maksan edelleenkin. Vahvassa uskossa, että ikäännyttyäni kotikuntani jotenkin huomioisi ikääntymiseni.

Eläkkeellä olen siis ollut melkein 23 vuotta. Tuona aikana Kaarinan vanhushuollosta on peräti kaksi kertaa käyty katsomassa, olenko yleensäkään hengissä.

Hoidin isoäitiäni 1970-luvulla perheeni mukana 90-vuotiaaksi, lonkkaluun murtuminen lopetti huoltotoimeni. Isoäitini täytettyä 80 vuotta kävi kunnan puolelta rouva Erjomaa joka keskiviikko katsomassa isoäitiäni. Mitään kotipalvelua ei hänen tarvinnut lainkaan tehdä. Kahvit keitettyään he istuivat kahvikupin äärellä maailmaa parantamassa, puoli tuntia kerrallaan. Palvelun ollessa täysin maksuton. Kuten oli omakin hoitotyöni, mitään omaishoitajan korvauksia en saanut.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Vastaavaa jouduin uudestaan kokemaan 2000-luvun alkuvuosina, vaimoni sairastuttua Altzheimerin tautiin. Hoidin häntä kotioloissa 7 vuotta, kunnes sairaus paheni niin pahaksi, etten pystynyt enää kotona häntä pitämään. Tuona aikana kävi yhden kerran Kaarinan vanhushuollon edustaja 85-vuotiasta vaimoani katsomassa.

Tiedän eläkeläisten määrän Kaarinassa koko ajan lisääntyvän, mutta tiedän myöskin meidän yli 85-vuotiaiden, oman "huushollinsa" hoitavien, ilman kotipalveluja pärjäävien eläkeläisten määrän olevan melko pieni koko eläkeläismäärään verrattuna.

Kaarina kyllä järjestää eläkeläisille erilaisia joukkotapahtumia ja kaupungissa toimii eläkeläiskerhoja, mutta niihin osallistuminen edellyttää liikuntakykyisiä jalkoja.

Jonkinlaisia inhimillisiä ja humanitaarisia toimia toivon Kaarinan kaupungin osoittavan meille melkein liikuntakyvyttömille ikäihmisille.

Tuollaisia rouva Erjomaita me melkein liikuntakyvyttömät ikäihmiset uskallamme toivoa! Tehtyämme vuosikymmeniä oman osamme talkootyönä Kaarinan kehittämiseksi kaupungiksi.

Jorma Oksanen

eläkeläinen

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (2)

Vanhimmat ensin
Vastaa
Sivustaseuraaja
Ikäihmisten palvelut
”Kaarina kyllä järjestää eläkeläisille erilaisia joukkotapahtumia ja kaupungissa toimii eläkeläiskerhoja, mutta niihin osallistuminen edellyttää liikuntakykyisiä jalkoja.”

Eiköhän ne tapahtumatkin ole suurelta osin (ellei kaikki) eri järjestöjen ja seurojen järjestämiä – joille kaupunki saattaa myöntää jotain toiminta-avustusta, esim. halvan kokoontumistilan muodossa tms.

Mutta yhtä kaikki, jokaiseen niistä pitää pystyä liikkumaan itse – tai ainakin käyttää taksia.
Hyvä eläkeläinen on virkeä ja pirteä, pitää itsensä kunnossa osallistuen (vähintään) viikottain ulkojumppaan, kesäteatteriesityksiin ja muihinkin kulttuuritapahtumiin!
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
DALIT
Nousiaisten malliin
Kyllä kotona asuvat ikäihmisten olemassaolo tulisi ainakin Nousiaisissa tunnustaa ja tunnustamisen jälkeen toivoisi niitä toimia jota kunkin kohdalla kotona asuminen vaatii. Näyttää nykymeno siltä että ikäihminen on pelkkä menoerä joten sen voi jättää heitteille ihan vapaasti.