Lukijoilta

Nyt on päätösten ja tekojen aika, jotta Varhan strategia ei jää pelkiksi kauniiksi sanoiksi paperilla

Varsinais-Suomen hyvinvointialueen valtuustokokouksessa keskiviikkona 21.9. käsiteltiin hyvinvointialueen strategia. Tulevan strategian eteen on tehty paljon töitä, niin virkamiesten kuin valtuutettujen toimesta.

Rkp:n valtuustoryhmä on hyvin tyytyväinen strategiaan, joka tuo Rkp:lle tärkeitä arvoja esille, muun muassa kestävän talouden, kaksikielisyyden ja korkealuokkaisen hoidon.

Yksi strategian painopisteistä on henkilöstön hyvinvointi hyvinvointialueella. Tavoitteena on, että henkilökunta viihtyy, jaksaa ja saa takaisin työnilonsa. Halutaan painottaa työnantajan vastuuta olla joustava, jotta se pystyisi kohtaamaan henkilöstön tarpeita.

Tänä päivänä ei voi liikaa painottaa henkilöstökysymysten tärkeyttä. Hyvinvointialueemme on täysin riippuvainen hyvinvoivasta, osaavasta ja ammattitaitoisesta henkilökunnasta, joka kohtaa asiakkaiden ja potilaiden tarpeet parhaalla tavalla.

Ilahduttavaa on myös se, miten kaksikielisyyttä ja sen tärkeyttä kohtaan on osoitettu kiinnostusta sekä ymmärrystä. Strategian uusimmasta versiosta löytyy paitsi se, että hyvinvointialueen tulee tarjota palveluita kahdella kielellä myös se, että viestiminen johdon ja henkilökunnan välillä tulee käydä kaksikielisesti, suomeksi ja ruotsiksi. Näin ollen siitä tulee osa arkea.

Nyt on päätöksien ja tekojen aika, jotta strategia ei ole pelkkiä kauniita sanoja paperilla.

RKP:n valtuustoryhmä Varsinais-Suomen hyvinvointialueella

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (1)

Vanhimmat ensin
Vastaa
S.F.
Rkp:n arvot pähkinänkuoressa
"Rkp:n valtuustoryhmä on hyvin tyytyväinen strategiaan"
- Rkp:n valtuustoryhmä on hyvin tyytyväinen strategiaan, joka tuo Rkp:lle tärkeitä arvoja esille, muun muassa pälä-pälä-pälä, kaksikielisyyden ja pälä-pälä-pälä.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.