Lukijoilta

Raision keskustaan on helpompaa ja halvempaa rakentaa tunnelin sijaan silta

Tiedämme, että E18-tien Naantalin pään rakentaminen on viranomaisten suunnitelmien mukaan siirtymässä seuraavalle vuosikymmenelle.

Ruonan eritasoliittymän vaarallisuus, Vanton ja Kaanaan liittymien ruuhkautuminen on ongelma, joka pahenee vuosi vuodelta.

Naantalin edunvalvonnan tehostamista koskevien aloitteideni vastauksissa ja kaupunginjohtajan haastatteluissa luotetaan poliittisiin päättäjiin! Valtuuston maanantaisessa kokouksessa sanoin: "Kokemuksesta tiedän, ettei entisiin edustajiin voinut luottaa, vielä vähemmän nykyisiin ja kaikkein vähiten tuleviin."

Poliittisten edustajien pitäisi tietää, mistä puhutaan ja sen vuoksi olisi tärkeää, että heillä kuten myös paikallisilla kuntien edustajilla olisi painavat faktat käytössä. Vain hyvillä argumenteilla voidaan saavuttaa tuloksia tiukassa rahoitustilanteessa.

Muistakaamme myös, että seudullamme vaaditaan kalliille tunnin junalle ja muulle raideliikenteelle rahoitusta.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Juuri tämän kokonaisuuden hallinta edellyttäisi ulkopuolista asiantuntemusta.

Pidän siis edunvalvonnan virheenä, ettei Naantali ole hankkinut edunvalvontansa tueksi esittämääni liikenneinvestointeihin perehtynyttä asiantuntemusta, joka osaisi laatia liikenneverkkotasoisen suunnitelman osoittamaan, että Naantalin pään rakentaminen ensivaiheessa on liikenteen hoidon ja kokonaisuuden ja jopa Raision kannalta tarkoituksenmukaista.

Koko tämän Raisio-Naantali-välin liikenteen yksi suurimmista ongelmista on Raision tunnelin toteuttamisen aiheuttamat väliaikaiset liikennejärjestelyt. Niiden toteuttamiseen ei ole kiinnitetty tarpeeksi huomiota.

Vaikka ei olekaan viisasta puuttua itäisen naapurin sisäisiin asioihin, mielestäni Nesteentien vieminen tunneliin oli ehkä perusteltua, kun tunnelin päälle oli tarkoitus rakentaa. Mutta niin ei ole enää, kun saamani tiedon mukaan rakentaminen ei ole mahdollista. Olisikin halvempaa ja helpompaa rakentaa Nesteentie Naantalintien yli. Profiili ja pilaritoteutus puoltaisivat tätä.

Juuri tämän kokonaisuuden hallinta edellyttäisi ulkopuolista asiantuntemusta. Kaupunginjohtajalla ja hänen organisaatiollaan ei ole aikaa eikä muutoinkaan mahdollista tehdä näitä suunnitelmia. Ja niitä kannattaisi tehdä siten, että valtion virkamiestaso voisi niiden avulla perustellusti muuttaa kantaansa.

Tarkoitan, että keskustelua voitaisiin käydä ennakkoon, jotta ei tarvitsisi luottaa liikaa epävarmaan poliittiseen voimaan.

Mikko Rönnholm

sd-valtuutettu ja entinen kansanedustaja

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (4)

Vanhimmat ensin
Vastaa
S.F.
Ohikulkusiltaa ja edunvalvontaa
"Raision keskustaan on helpompaa ja halvempaa rakentaa tunnelin sijaan silta"
- En pysynyt ihan kaikesta kärryillä. Mutta iso monikaistainen ohikulkusilta ilman liittymiä koko Raision keskustan läpi kuulostaa kyllä järkevältä ja houkuttelevalta. Ainakin näin ulkopaikkakuntalaisen näkökulmasta. En muuten tiennytkään, että Naantali on joutunut edunvalvonnan piiriin. Onkohan valtuustossa ruvennut ilmenemään dementiaa?
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
TeePi
Faktat faktoina
Alusta lähtien on ollut selvää että tunnelin päälle ei tule rakennuksia vaan puistoalue.

Toiseksi, Turun kehätien jatkeella Raision läpi Naantaliin ylivoimaisesti isoin pullonkaula on nykyiset 8-tien eritasoliittymä sekä Raision keskustan kohdalla olevat lukuisat risteykset. Eivät Mikon mainitsema risteykset Kaanassa, Vantossa ja Ruonaassa. Ongelmallisia nekin ovat mutta aivan eri mittakaavassa kuin Raision keskustan liittymät ja risteykset.

Se että valtavalla sillalla korvattaisiin tunneli kuvastaa ehkä kuin pihalla ns. asiantuntijakin voi olla.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
yxxy
Naantalin edut yli Raision valmiin katuverkoston
Naantali tarvitsee tämän E18 väylän jatkeen. Ei Raisio itseasiassa siitä juuri hyötyisi, on vain läpikulkualueena. Mutta Naantali kuitenkin lisääntyneen satamaliikenteensa johdosta olisi lähes sivustakatsojana vaikka tieyhteys parannettuna toisi vahvaa nostetta kaupungin sataman osalle. Siksi...miksi Raision pitää rikkoa koko keskustansa 3 - 4 vuodeksi..? Jotain pitäisi Raisionkin kukkaroon jäädä muutakin kuin isot menoerät tästä. Tuskin valtio tätä täysin rahoittaisi.

Tunneliyhteys voisi säästää Raision keskustaa mutta miten syvällä peruskalliota löytyy, nimittäin louhittu tunneli läpi kaupungin!

Raisionlahden alla kulkee tunneli, nimittäin kaukolämpötunneli on 80-luvulla porattu ja louhittu Naantalin IVO:lta Turkuun (Luolavuori). Tunneli sijaitsee 90 metrin syvyydessä meressä, muualla pinnemmalla, mutta tuskin Raision keskustan kohdalla tarvitsisi lähelläkään noin syvälle mennä.

Tunnelitekniikka on monesti vaihtoehto mutta siinäkin on omia haasteellisia puolia, mm. ilmanvaihto. Varmasti tätäkin vaihtoehtoa on tutkittu ja saattaa olla tyrmätty juttu. Ehkä??
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
TeePi
Vast: Naantalin edut yli Raision valmiin katuverkoston
Tunneli ei ole ilmaan heitetty ajatus vaan valmiiksi suunniteltu vain rakentamisen aloitusta odottava hanke. Sen tarkoitus nimenomaan on uudistaa Raision keskustan aluetta ja häivyttää maan alle Varsinais-Suomen villkkain risteysalue. Ja sujuvoittaa liikennettä huomattavasti.

Nyt tuntuu että naantalilaisille ottaa koville projektin aloitus Raisiosta. Otan osaa. ;)
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.