Lukijoilta

Kunnilla on nyt mahdollisuus muuttua todellisiksi palveluorganisaatioiksi

Vuoden 2023 alusta lukien vastuu sosiaali- ja terveydenhuollon ja pelastustoimen järjestämisestä siirtyy kunnilta ja kuntayhtymiltä 21 hyvinvointialueelle. Kunnille muutos on suuri, mutta uudistuksen toteutumisen jälkeenkin kunnille jää paljon tärkeitä tehtäviä. Ne kaikki tähtäävät kuntalaisen hyvinvoinnin edistämiseen.

Uudistus tuokin kunnille mahdollisuuden muuttua todelliseksi palveluorganisaatioksi. Siinä on tärkeää ottaa huomioon niin kuntalaisten, yhdistysten kuin yritysten näkemykset ja tarpeet. Palveluiden tuottamisessa tarvitaan strategisia kumppanuuksia.

Kunnan tulee määritellä tarkemmin, mihin toimintoihin kunta itse keskittyy ja mitä kunta voi tehdä yhdessä kumppaneidensa kanssa.

Kustannusvertailua tulee tehdä. Päättäjiltä tarvitaan avarakatseisuutta, strategista näkemystä ja asennemuutosta. Esimerkiksi jos kumppaneilta vaaditaan toiminnan vaikuttavuuden mittaamista, sitä tulee vaatia myös kunnalta itseltään. Tarvitaan lisää avoimuutta ja tavoitteellisuutta. Ne ovat paitsi toimivan yhteistyökumppanuuden myös hyvän työyhteisön edellytys.

Kunta palveluorganisaationa tarkoittaa sitä, että on tunnistettu kuntalaisten erilaiset tarpeet. Niistä käsin kunnan toimintoja on syytä tarkastella kriittisesti. Ja niiden pohjalta palveluita tulee tuottaa yhteistyössä kunnan kumppaneiden kanssa. Se on kaikkien etu.

Piia Alvesalo

(kok)

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.