Lukijoilta

Suomen on suljettava rajat venäläisiltä

Pakotteet Venäjää kohtaan ovat ontuvia. Baltian pienet valtiot ovat rohkeita tehdessään päätöksiä isoa rajanaapuria vastaan. Osa EU:n jäsenvaltioista epäröi ryhtyä suurempiin rajoituksiin. Mitä kauempana valtio sijaitsee Venäjän rajasta, sitä helpompi on vähätellä pakotteita.

Suomen pitää ehdottomasti sulkea kaikki Venäjälle menevät rajanylityspaikat.

Ukrainan kansa kärsii sodasta. Lapset ja naiset ovat huonossa asemassa siinä. Venäjä pitää eristää ainakin läntisestä maailmasta totaalisesti. Naiset ja lapset Venäjällä tulevat kärsimään tästä, mutta niinhän ovat Ukrainan kaikki kansanosat kokonaisuudessaan kärsineet sodasta jo lähes kahdeksan kuukautta.

Venäjän tyhjänpäiväiset uhkasanat Suomen mahdollisesta rajalukosta eivät saa vaikuttaa poliittisiin päättäjiin. Kansaan ne eivät vaikuta.

Baltian pienet valtiot ovat rohkeita tehdessään päätöksiä isoa rajanaapuria vastaan.

On järkyttävä kuvitella venäläisten pystyvän matkustaa puhtain mielin omasta maastaan muualle maailmaan, kun oma tappajakoneisto masinoi Ukrainan kansanmurhaa.

Asialle on vedettävä tiukka raja ja mahdollisimman nopeasti.

Pekka Jokela

maailmaa seuraavaa

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (5)

Vanhimmat ensin
Vastaa
S.F.
Häpeän Suomen toimintaa
"Suomen pitää ehdottomasti sulkea kaikki Venäjälle menevät rajanylityspaikat."
- Suomen hallituksen toiminta, tai pikemminkin sen toimimattomuus, on häpeällistä. Kun kyse oli ISIS-naisten hakemisesta Suomeen, oltiin aloitteellisia ja asia nostettiin ulkoministeriössä ykkösprioriteetiksi, vaikka Suomella ei olisi ollut mitään velvollisuutta toimia tässä aktiivisesti. Mutta kun kyse on itärajan sulkemisesta, ei poliittista tahtoa löydy ja hallitus piiloutuu pelkurimaisesti virkamiesten ja EU:n selän taakse. Sama koskee rajanylityspaikoille kaavailtua aitaa. Asiaa ei mitä ilmeisimmin ole tarkoituskaan viedä tämän hallituksen aikana eteenpäin.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Muumimamma
Vast: Häpeän Suomen toimintaa
Kyllä hävettävää riittää.Edellinen hallitus,jossa persut oli mukana 2015,tuli rajan yli ainakin 30000 ihmistä.Mitä teki porvarihallitus?Ei mitään,Ihmeteltiin Soinin/Sipilän/Orpon kera pykälien ja sitä pykäläviidakkoa ei vieläkään ole selvitetty.Suomi on nimittäin vetänyt niin moneen paperiin nimen 27 vuoden EU aikana,ettei yksikään juristi niistä selvää ota.Otetaan mielummin tukevaa selkänojaa EU:sta,(jota ei ole olemassakaan),kuin ratkaistaan se itse.Sitä lupaa ei tarvita.Suomi voi,kuten baltian maat tekivät,ratkaista sen ihan itsekin.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
T.S.
Vast: Häpeän Suomen toimintaa
S.F. esittää: "Kun kyse oli ISIS-naisten hakemisesta Suomeen, oltiin aloitteellisia ja asia nostettiin ulkoministeriössä ykkösprioriteetiksi, vaikka Suomella ei olisi ollut mitään velvollisuutta toimia tässä aktiivisesti. "

Miten ihmeessä S.F. on näin pihalla?
Ei Suomeen mitään ISIS-naisia haettu vaan haluttiin pelastaa lapsia jotka olivat Suomen kansalaisia ja jotka olivat hengenvaarassa.
Tuota aluetta hallitsivat kurdit ja heidän ehdoton ehtonsa oli että lasten mukana lähtevät myös äidit.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
ArvoTasa
Vast: Häpeän Suomen toimintaa
"Schengen-viisumi on maahantulolupa lyhytaikaista tai tilapäistä vierailua varten enintään 90 päiväksi 180 päivän ajanjaksolla. Yhden Schengen-maan viisumi oikeuttaa matkustamiseen kaikkien Schengen-maiden alueella, mutta sitä haetaan matkan pääkohdemaalta."
Eli käytännössä kädet ovat sidotut ellei tehdä yhteistä päätöstä. Viisumien hinnan korotuksella ei myöskään ole mitään vaikutusta rikkaisiin. Maan ja kiinteistöjen myymistä on myöhäistä katua, vahinko on jo tapahtunut, ellei niitä kansallisteta eli siis sosialisoida vastineeksi Suomalaisten sijoitusten menetyksistä.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
yxtarkka
Suomi on Venäjän vihollismaa, käytännössä asia on päinvastoin
Venäjän turistit ovat venäläisiä parempiosaisia ja haluavat edelleen vapauksinaan nautintoja. Yksi tällainen heille kuuluva on turistimatka toisiin maihin ja olla tietämätön siitä mitä tämä kotimaa edustaa - pahuutta! Kyllä kansa edustaa tätä maansa kulttuuria ja on osaltaan leimaannuttanut itsensä kansanjohtajansa Putinin alaisuuteen. Miten voimme tällaista hyväksyä me jotka Putin on leimannut vihollismaan edustajiksi! Eli rajat kiinni!!