Nelisenkymmentä vuotta hoitoalalalla toimineena kannatan sydämestäni niitä toimia, joita hoitajajärjestöt ovat viimeisten kuukausien aikana harjoittaneet. Työkokemusta hankin myös Ruotsista ja Ahvenanmaalta, joten ajatuksilleni lienee laajempaa, kokemuspohjaista perustaa.
Muistan, kun nuorena sairaanhoitajana olin OYS:n keskusleikkaussalissa opetteleva anestesiahoitaja. Esikoinen syntyi toukokuussa 1978 ja katselin käteen jäävää summaa palkkakuitistani ja totesin, ettei näillä satasilla perhettä elätetä.
Tuttavalääkäri toimi silloin Norrbottenissa pienessä aluesairaalassa ja kyselin häneltä mahdollisia anestesiapaikkoja. Kuinka ollakaan, minut otettiin töihin, vaikken vielä ollut erikoistumiskoulutusta omaava. Kokemukseni yliopistosairaalasta edisti töihin pääsyäni.
Palkkaus ja korvaukset päivystystyöstä olivat aivan toisella tasolla kuin Suomessa. Työnkuva ja vastuut täysin poikkeavat lääkärihierarkisesta Suomesta.
Erikoistuin Suomessa ja palasin, työnantaja maksoi erikoistumisestani ihan kohtalaisen korvauksen, kuten myös muuttokustannukset. Minusta olisi aivan varmasti tullut ruotsalainen toisenlaisen soutuparin kanssa.
Palkkaus kehittyi myös 1980-luvulla Suomessa hiukan. Mutta hoitaja lääkäreiden sihteerinä ei arvostusta muutoin saanut, taitojen ja osaamisen kehittäminen ei kuulunut lääkärikeskeiseen toimintatapaan.
Vuoden 2000 alusta aloitin toimessani Ahvenanmaalla. Itsehallintomaakunnassa Tehyllä on oma sopimusjärjestelmä, jota 2003 pitkällä lakolla parannettiin niin neuvotteluoikeuden lisäämisellä kuin myös rahakorvausten osalta.
Palkankorotustavoitteet eivät toteutuneet, mutta neuvottelupöydässä hoitoala pääsi edustamaan itseään, eikä ollut alisteinen muun muassa merivartijoiden vaatimuksille.
Vuosien aika saarella antoi paljon, myös ammattiosaamiseeni ja työn tuottamaan tyytyväisyyteen.
Työurani viimeiset reilut kolme vuotta sain suorittaa parhaassa työpaikassani Varsinais-Suomessa, yliopistosairaalan alaisessa entisessä aluesairaalassa.
Muistan, kun istuin alueosaston kevätkokouksessa 2016 ja käytin puheenvuoron naisjohtoisen yhdistyksen hiukan ylioptimistista toimintakatsausta kuunnellessani. Sanoin: Olen 40 vuotta seurannut hoitajajärjestön toimintaa, aina Sairaanhoitajaliitosta alkaen, eikä koskaan suomalainen hoitaja pääse koulutustasoaan ja vastuitaan vastaavalle palkkatasolle!
Tänään kun seuraan toimenpiteitä, otan hieman takaisin mielipiteestäni.
Kautta tuon 40-vuotisen historian ja jälleen taas tänään, hoitajien oikeutettujen vaatimusten päälle huutavat vasemman laidan politiikantekijät, kuinka hoitajat kampanjoivat ihmishengillä! Koskaan nämä samat kiekujat eivät ole tunteneet tunnontuskia, kun kumipyörät, satamat ja puu- ja paperiteollisuus ovat lyöneet takalistot penkkiin ja tappiot yhteiskunnalle ovat satoja miljoonia per päivä!
Jos päättäjät olisivat jo menneinä vuosina, ennen pandemiaa, ryhtyneet kantamaan huolta siitä, miten pidämme laadukkaan terveydenhoidon suorittajat jaksavina ja työhönsä ja siitä saataviin korvauksiin tyytyväisinä, ei oltaisi tässä tilanteessa.
Hoitajien ”kutsumukseen” on luotettu ja todettu niin monta kertaa, miten he näiden rienauksien ja syyllistämisen alla ovat taipuneet. Nyt on aika uusi ja hyvä niin.
Miljardeilla on rakennettu uusia seiniä ja uutta teknologiaa, ja nyt niiden käyttöaste ja toiminta ovat uhattuina. Lääkärikunta ei koskaan ole ollut niin alipalkattua kuin heille välttämätön hoitajakunta on kautta vuosikymmenten ollut.
Olen sen ikäinen, että edessä on vuosia vähemmän kuin on takana. Mutta vaikka kuolisin hoitajien lakon vuoksi, se ei minua haittaisi.
Tällä menolla tulevaisuudessa ei ole suomalaisen koulutuksen tuottamia osaajia. On täysin idioottimainen idea tuoda tuhansia aasialaisia, kielitaidottomia hoitajia paikkaamaan käsiparien puutetta. Ilman yhteistä kieltä ja osaamisen tasoa tulee yliopistosairaaloistakin venäläisen välskäriaseman kaltaisia sidontapaikkoja.
Jos hallitus kykenee riihessään kahden päivän pähkäilyillään miljardien velanottoon, niin luulisin sen kykenevän samalla ripeydellä hoitamaan myös uhanalaisen terveydenhuollon ongelmat.
Sote kaatuu ilman kenttätason väkeä, johtajia on ihan liikaa ja hyvillä korvauksilla, mutta mitä jää tehtäväksi 17 000 euron kuukausipalkalla, kun suoritustasolla sakkaa?
E.Tapani Savolainen
anestesiaerikoissairaanhoitaja (eläkkeellä)
