Lukijoilta

Valkoapilan valitus – "kukkaimurit" tuhoavat monimuotoisuuden säilyttäjiä

Ennen sentään pääsi hieman kukkimaan, kun isäntä piti taukoa päältäajettavan ruohonleikkurinsa kanssa. Kuivana kesänä erityisesti kukittiin niin, että nurmikko oli valkoisena matalaa apilaa ja muita syväjuurisia perennoja, jotka kestävät ruohonleikkausta.

Mutta nyt se on loppu, "kukkaimuri" kulkee ilman ääntä yöllä ja päivällä ja napsii kaikki nuput ja versot, jotka vähänkin yrittävät nostaa päätään. Se on tehokas peli, ilmeisesti elää leikkaamillaan nupuilla ja ruohonkorsilla, koska mitään ei tule ulos mistään reiästä.

Mitä kuivempi kesä, niin ennen oli ihana kukkia laajoilla kentillä amppareiden ja perhosten iloksi, mutta ei enää.

Näitä lännestä levinneitä ja koko ajan lisääntyviä ahnaita imurikilpikonnia ei estä mikään, niitä ei pure koirat eikä estä sateet, siksi titteli "vuoden 2022 turhake" sopisi mokomalle puutarhan monimuotoisuuden tuhoojalle erinomaisesti.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Toista se oli ennen, kun isäntä hikeä vuodattaen työnsi leikkuria silloin kun jaksoi pihanurmella ja meillä apiloilla ja muilla monimuotoisuuden säilyttäjillä oli joku mahdollisuus kukkia ja ruokkia ötököitä, mutta se oli ennen se.

Mutta varo kukkaimuri, kohta tulee tontille laaja lauta-altaani, laajempi kuin talon pohjapinta-ala, ja sen jälkeen muoviruohomatto lopulle tonttia, muovimatto, jossa ei kasva kuin jalkasilsa isännän reumaattisten varpaiden levittämänä, ja silloin sinuakaan ei tarvita.

Epäilen vielä, että salainen voimanlähteesi kanukkapensaan suojassa tulee niin tyyriiksi, ettei se halua sinua ruokkia.

Kosto on suloista, toivoo parempia päiviä odottava Trifolium repens eli valkoapila.

Muistiin kirjoitti

Arno Kasvi

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (2)

Vanhimmat ensin
Vastaa
Jurmalainen
Niinpä...
Nuo robottileikkurit ovat kuulemma vaaralliset erityisesti pienille eläimille, erityisesti nimettyinä siilinpoikaset. Jostain syystä noiden leikkureiden suosio kasvaa kaiken aikaa ja mainoksissa tyrkytetään uusia. Erityisesti minua häiritsevät siellä Ruissalon suuressa puutarhassa mönkivät leikkurit, joilla ei ole yön tai päivän reuhaa. Kaluttua nurmikkoa kalutaan lisää ja siistiä on.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Ilkka Reinne
Sitä sanotaan sivistykseksi
Ennen hirvilläkin oli tilaa liikkua metsäalueilta toisille eikä jokainen hirvi paritellut sukulaisensa kanssa. Ympäristön paikallisesti muuttuessa vaihtelevien säiden johdosta pienempi eläimistö pystyi siirtymään alueelta toiselle ja näin ehkäisemään lajikatoa ja luonnostaan ylläpiti tervettä luonnon monipuolisuutta. Nyt "sivistyksen" myötä etelä- suomen luontoalueet on pirstaloitu ja luonnolliset kantojen säilymistä tukevat siirtymäreitit entisestään vähenevät.
Tähän kun vielä lisätään alkaneen "vihreän siirtymän" aktiiviset puu-ja mineraalimarkkinat voi vain seurata miten eteläinen puolisko suomesta "sivistetään ja viherretään" hengiltä lähivuosien aikana ja puoli suomea saa matkustaa muualle lomilla mikäli haluaa lähestyä luontoa siellä missä sille ei ole vielä kehitetty kaupallisia tarpeita!