Lukijoilta

Kehoturvataidot ovat tärkeitä jo pienille lapsille digimaailmassakin

JANE ILTANEN
Varhaiskasvatuksen ja alakoulujen henkilöstön tulee vahvistaa lasten kehoturvataitoja ja tietoja kehorauhasta. Samat turvasäännöt pätevät digimaailmassakin, sanovat kirjoittajat.
Varhaiskasvatuksen ja alakoulujen henkilöstön tulee vahvistaa lasten kehoturvataitoja ja tietoja kehorauhasta. Samat turvasäännöt pätevät digimaailmassakin, sanovat kirjoittajat.

Koulut ja päiväkodit avaavat ovensa. Jokainen Minttu ja Santtu kohtaa kymmeniä eri-ikäisiä lapsia ja uusia vaikutteita. Lasten maailma laajenee.

Älylaitteita alkaa olla viimeistään koulunsa aloittavilla, jo aiemminkin. Ne mahdollistavat paljon ja ovat lapsille tärkeitä.

Samaan aikaan lapsen uteliaisuus ja tiedonjano lisääntyvät. Lapsi voi innostua kuvaamaan pyynnöstä esimerkiksi riisuutumista tai nakutanssia. Lapsille tämä on ikätasoista leikkiä ja uteliaisuutta.

Poliisin mukaan seksuaalirikokset ovat jo ilmiö, ja jo viisivuotiaat ovat osanneet lähettää nakuvideoita. Lasten riistäjät verkostoituvat ja manipuloivat lapsia yhä tehokkaammin.

Lapsiasiavaltuutettu Elina Pekkarinen toivoo (MTV uutiset 25.7.) laajempaa yhteiskunnallista keskustelua siitä, miten suojelemme lapsia verkossa tapahtuvalta ja muultakin manipulaatiolta, loukkauksilta ja riistolta.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Samaan aikaan lapset eivät puhu kokemistaan loukkauksista, vaatimuksista tai kiristyksestä lähimmille aikuisille. On siis tehtävä jotain!

Väestöliitossa olemme kouluttaneet varhaiskasvatuksen ja alakoulun henkilöstöä vahvistamaan lasten kehoturvataitoja ja tietoja kehorauhasta. Ihan samat säännöt pätevät niin tutkimisleikeissä kuin kännykkävideollakin. Alastomuus ja yksityisyys ovat samoja asioita digitaalisina.

Kehoturvaan liittyvä lapsia voimaannuttava keskustelu on meidän aikuisten aloitettava. Pelkät kiellot tai moitteet aikaansaavat puhumattomuuden muurin.

Sua varten somessa -hanke tarjoaa lapsille ja nuorille apua ja läsnäoloa somealustoilla. Hankkeessa vastataan päivittäin lasten ja nuorten tarpeeseen saada tukea ja apua älylaitteilla tapahtuviin häirintä- ja väkivaltatilanteisiin. Jopa viikoittain isommat lapset hakevat apua 5–6-vuotiaiden lähettämiin videoihin, joissa on asiatonta kommentointia. Näin he pitävät huolta pienemmistään.

Vaikka mediakasvatus kuuluu jo päiväkoti-ikäisille, moni ei näe, miten tai miksi digiturvallisuutta pitäisi edistää lapsilla. Aiheen katsotaan ehkä kuuluvan kodeille tai myöhempään ikään. Varhaiskasvatuksessa ja kouluissa kuitenkin tavoitetaan kaikenlaiset lapset ja voidaan tukea myös huoltajia.

Vaikka lapsella on jo tekniset taidot laitteisiin, sisällön ymmärtämiseen ja suodattamiseen hän tarvitsee jatkuvaa apua ja yhdessä käsittelemistä.

Aiheen tärkeyden tiedostamisen lisäksi tarvitaan työkaluja. Monimutkaisten digitermien ja laitteenkäytön opetus ei tuo ymmärrystä oikeuksista ja turvasta, vaan tarvitaan lapsen tasoinen työkalu.

Olemme yhteistyössä Sua varten somessa -hankkeen kanssa tehneet tulostettavan digiturvataitojulisteen pienten lasten kehoturvaksi. Selkokielinen juliste kertoo tuttuja, tärkeitä viestejä, joita lasten kanssa voi käydä läpi yhä uudelleen:

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Keho on tärkeä, jokaisen ainutlaatuinen ja oma keho. Lapsella on aina oikeus turvaan ja turvaa kannattaa aina hakea läheisiltä aikuisilta. Laitteiden maailmassa heräävät suuret tunteet, lapsi voi olla niiden kanssa pulassa ja yksin ei tarvitse jäädä. Älylaite on yhteydessä koko maailmaan, jokainen kuva ja viesti voi tulla julkiseksi. Yksityisyyden säännöt pätevät niin leikeissä kuin somessa.

Aivan samoin, kuin arjen kohtaamisissa lapsia ohjataan toimimaan turvallisella ja toisia kunnioittavalla tavalla, lapset tarvitsevat pienestä pitäen ohjausta, miten toimia digimaailmassa. Ei tarvitse olla digitaituri! Jo se riittää pitkälle, että on ystävällisen kiinnostunut laitteista ja sovelluksista, joita lapsi ehkä käyttää tai seuraa vierestä niiden käyttöä.

Samalla voi jutella lapsen kanssa siitä, miten laitteilla toimitaan. Näin syntyy turvallinen suhde aikuiseen, jolta lapsi voi kysellä ja jolle lapsi voi kertoa, jos jokin mietityttää.

Digimaailmaan tutustutaan samoilla säännöillä kuin muuhunkin arkeen. Kun otat asiat puheeksi lasten kanssa ja olet kiinnostunut lapsen laitteiden käytöstä, annat heillekin luvan puhua kaikista kivoista, jännittävistä tai pelottavistakin asioista, joita he kohtaavat laitteilla.

Uusi digiturvataitojulisteemme on sinulle, pienten lasten huoltaja tai lasten kanssa työtä tekevä ammattilainen. Astu mukaan digiturvataitojen polulle ja auta lapsia toimimaan turvallisesti digimaailmassa.


www.vaestoliitto.fi/kehotunnekasvatus

Instagram: @suavarten_official

Raisa Cacciatore

asiantuntijalääkäri, lastenpsykiatri

Väestöliitto

Reetta Hänninen

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

digitaalisen nuorisotyön asiantuntija

Sua varten somessa -hanke

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.