Lukijoilta

Uusiutuva energia on Varsinais-Suomen juttu

Suomi on uudistuvan energian tuotannossa kärkimaita Euroopassa. Paljon on vielä tehtävissä ja paljon on tehtävä sekä fossiilisen energian vähentämisen takia että nyt eurooppalaisen energiakriisin takia.

Uusiutuva energia voi olla ja sen pitää olla nyt erityisesti varsinaissuomalainen ja lounaissuomalainen juttu ja mahdollisuus.

Suomen suurin teollinen työpaikka, autotehdas Uudessakaupungissa nojautuu yhä enemmän sähköautojen ja akkujen tuotantoon. Akkutuotanto on isoa myös Salossa.

Loimaan seutu on hyvä alue isoille aurinkopuistohankkeille ja selvittelyjä on monta menossa. Mahdollisuuksia on myös teknologiayrityksille. Esimerkiksi Loimaalla on nyt iso investointi meneillään suurten tuulivoimayksiköiden valmistamisen hitsausautomatiikkaan.

Aurinkovoimaa ja tuulivoimaa ei voida vielä juuri varastoida, mutta vetyä voidaan. Suomessa on suunnitelmat vetytuotantoon tulevaisuudessa. Naantali näkyy jo olevan suunnitelmissa mukana ja maakunnan sijainti on lähellä tulevaa verkkoa.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Biokaasuun investoitiin maakunnassa jo parikymmentä vuotta sitten Vehmaalla merkittävästi. Nyt on uusia hankkeita. Erityisesti viljelijävetoiset biokaasuhankkeet ovat hyviä biokaasun lähituotannossa. Biokaasutuotannolla on myös yhteys Saaristomereen.

Kaukolämpötuotanto maakunnassa perustuu pitkälti uusiutuvaan energiaan ja muun muassa Loimaalla on uuden pellettiyksikön investointi lähdössä liikkeelle.

Lounais-Suomen suurin puhtaan energian investointi, Olkiluoto kolmonen, on vihdoin lähdössä tuotantoon. Sitä eduskunnassa voimakkaasti ajoimme ja onneksi se saatiin aikanaan liikkeelle. Sitä on rakennettu melkein kuin Iisakin kirkkoa, mutta nyt sen tuotannon tarve on iso.

Monet yksittäiset varsinaissuomalaiset kodit ja yritykset panostavat nyt maalämpöön tai aurinkolämpöpaneeleihin. Sekin on tärkeä osa uudistuvaa ja hajautettua energiatuotantoa.

Olavi Ala-Nissilä

Senior Advisor

(kesk)

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (1)

Vanhimmat ensin
Vastaa
S.F.
Kaavoitusasiaa
"Monet yksittäiset varsinaissuomalaiset kodit ja yritykset panostavat nyt maalämpöön tai aurinkolämpöpaneeleihin."
- Pieni, mutta yksittäisille omakotitalon omistajille oleellinen asia on se, että talot ovat nykyään rakennettu vinksin vonksin ilmansuuntien suhteen. Jos tarkoituksena on aurinkoenergian hyödyntäminen, jatkossa pitäisi suosia sitä, että harjakaton pääty olisi itä-länsi-suunnassa. Tällöin katolle asennetut aurinkopaneelit saisivat eteläsuunnasta luontaisesti suurimman määrän auringon säteilyä. Samoin ympäristön puustoon ja sen varjostuksen estämiseen pitäisi kiinnittää huomiota.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.

Luitko jo nämä?