Lukijoilta

Yli puolet turkulaisista katselee kaapelitelevisiota – ja nauttii maksuttomasta tv-tarjonnasta

Suomalaiset viihtyvät hyvin telkkarin äärellä: televisio löytyy lähes jokaisesta kotitaloudesta. Noin 60 prosentissa kodeista lähetysten vastaanottotapana on kaapelitelevisio, ja miltei kaikissa suomalaiskaupungissa onkin kaapeliverkko – myös Turussa.

Antennitelevisio puolestaan on käytössä taajamien ulkopuolella, ja lisäksi yhä useampi katselee televisiota myös laajakaistayhteyden kautta.

Suomessa on jo pitkään ollut käytössä malli, jossa kanavayhtiöt ostavat ohjelmiston lähetysoikeudet koko Suomen väestön osalta kaikille jakelutavoille – niin antenni-, kaapeli- kuin laajakaistajakelullekin. Kaapeliverkko-operaattori toimii vain teknisenä jakelijana. Malli on turvannut katsojille huomattavan määrän maksuttomia kanavia.

Suomessa on parisenkymmentä julkis- tai mainosrahoitteista televisiokanavaa, mikä on selvästi enemmän kuin esimerkiksi muissa Pohjoismaissa. Eduskunnan käsittelyssä parhaillaan oleva tekijänoikeuslain uudistus uhkaa rikkoa tämän kuluttajalle vaivattoman ja Suomessa vakiintuneen televisiomarkkinan.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Toimivien markkinoiden säilyttäminen Suomessa on paitsi tv-katsojien, myös tekijöiden ja esittävien taiteilijoiden etu.

Tekijänoikeusjärjestö Kopiosto (Suomi Areena Goes Media 28.4.) vaikuttaa tulkitsevan vireillä olevaa esitystä siten, että se johtaisi samankaltaiseen malliin kuin on käytössä esimerkiksi Tanskassa. Siellä kaapeliverkko-operaattori hankkii tarvittavat oikeudet ohjelmien lähettämiseen ja myy sen jälkeen tv-kanavapaketin taloyhtiölle.

Taloyhtiön asukkaat, käytännössä siis tv-katsojat, maksavat tv-kanavapaketista taloyhtiölle. Tässä mallissa maksuton kanavatarjonta kattaa vain yleisradiokanavat, ja kaikki muu tv-sisältö on maksullista. Tämä olisi mullistava muutos suomalaisille kaapelitelevisiotalouksille, ja asettaa ne eriarvoiseen asemaan antennitalouksiin nähden.

Toimivien markkinoiden säilyttäminen Suomessa – nykyjärjestelmän romuttamisen sijaan – on paitsi tv-katsojien, myös tekijöiden ja esittävien taiteilijoiden etu. Tekijät saavat heille kuuluvan korvauksen ohjelmaostojen yhteydessä ilman välikäsiä, ja tv-ohjelmien jakelu katsojille voidaan hoitaa samoin edellytyksin tekniikasta riippumatta.

Tekijänoikeussääntelyn tulee kohdella kaikkia teknisiä ratkaisuja samalla tavalla, eikä lähetystekniikka saa vaikuttaa oikeudelliseen kohteluun tai maksettaviin tekijänoikeuskorvauksiin.

Elina Ussa

Tietoliikenteen ja -tekniikan keskusliitto FiCom ry

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (5)

Vanhimmat ensin
Vastaa
Aboriginaali
Älkää koskeko hyvin toimivaan systeemiin
Ei missään nimessä Tanskan mallia meille!

On järjetön ajatus, että taloyhtiöiden pitäisi ostaa tv-kanavatarjonta, ja vain Yle:n ohjelmat olisivat maksuttomia. No eiväthän nekään maksuttomia ole, kaikki joutuvat kustantamaan Yleisradion toimintaa Yle-veron muodossa. Mainostajat maksavat mainoskanavien ohjelmatarjonnan, ja jokainen katsoja voi itse päättää tilaako lisäksi maksukanavia.

Miksi taas halutaan korjata jotain mikä ei ole rikki?
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Sivustaseuraaja
Vast: Älkää koskeko hyvin toimivaan systeemiin
Niinhän kaiketi tekevät Netflix ja mitä muita niitä onkaan, vai eikö niissä ole mainoksia?
Selasin eilen illalla näiden kaapeli-ilmaiskanavien tarjontaa, enkä paljoa jäisi kaipaamaan jos vaikka lopppuisivatkin. Sittenpähän ostaisin ehkä ne, joita katsoisinkin joskus. Ehkä kahta kanavaa, joista toinen niistäkin lähettää pitkät illat huumeohjelmia, tosin mukana on katsottavaakin.

Joltain kanavalta tuli bimbo-tv ”Paradise Hotel Sweden”, toiselta peräpää esittelyä, yhdeltä piirrettyjä äijäohjelmia tuntitolkulla, kolmannesta paiseita ja ylilihavia ihmisiä – kuka näitä katsoo? Oikeesti, aikuiset ihmisetkö?
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Aboriginaali
Vast: Älkää koskeko hyvin toimivaan systeemiin
Pointtihan on siis siinä, että taloyhtiöt joutuvat Tanskan mallissa ne kaapelikanavat ostamaan, koska asukkailla pitää näkyä tv. Muuten näkyisi vain YLE, mikä tuskin tyydyttää kaikkia asukkaita. Tästä seuraa korotus yhtiövastikkeisiin. Eli maksat, vaikket katso.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Hima-Hönö
Vast: Älkää koskeko hyvin toimivaan systeemiin
Tuotahan yritettiin jo aiemmin mutta en muista sovittiinko että asiaan palataan myöhemmin.
Asiassa on yksinkertainen kaksinkertainen rahastusyritys.
Ohjelman esittäjä esim. Nelonen maksaa ohjelman oikeuksista.
Kaapeliyhtiö joka välittää ohjelmia maksaa toisen kerran ohjelman oikeuksista.

Musiikkipuolella radioissa oli samantapainen vedätysyritys.
Siinä yritettiin saada korvauksia laskennallisen kuulijamäärän mukaan.
Esim. YLEn jokainen kanava olisi joutunut maksamaan Suomen väkiluvun mukaan.
Siis Yle 1 - Yle Suomi jne.
Radiopuolella lisäksi kaikki paikat joissa radio kuuluu olisivat joutuneet maksamaan asiakaspaikkojen mukaan.

Edunvalvontajärjestöiltä (kopiosto, teosto & ???) aikamoinen kuppausyritys tekijänoikeusmaksujen suhteen.

Tämä näin ulkomuistista tuli mieleen noiden järjestöjen kyseenalaisista toimista.
Toki tekijät ansaitsevat korvauksensa mutta niistähän jo on sopimukset.
Joten lähinnä tulee mieleen että järjestöt hamuavat itselleen lisää liksaa ja valtaa.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Z.Z.Zalolainen
Hyvin menee
Eipä kaapelissakaan mitään ihan ilmaista ole. Kyllä kaapelitvyhtiö laskuttaa peruspaketistakin rahaa ainakin meilläpäin.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.

Luitko jo nämä?