Lukijoilta

Ketä Tunnin juna palvelee? Pietarin liikennettäkö?

MIKAEL RYDENFELT
Kirjoittajan mukaan kaikki eivät ole Tunnin juna -hankkeen ystäviä Salossa.

Mielipiteitä enemmän Salon vinkkelistä mutta pätee yhtäläisesti turkulaisiin ja paimiolaisiin.

Harva se päivä joku kirjoittaa vastustavaa kantaa Salon mukanaolemisesta Tunnin juna -hankkeessa ja sen hankeyhtiössä. Harvemmin on kirjoituksia puolesta ja nekin enemmän tai vähemmän aidan seipäistä puhumista.

Miksi sitten se ei mene perille vaaleissa valituille luottamushenkilöille?

Tällainen valtakunnallinen ratahanke – joko rantaradan korjaus, mieluummin, tai joku uusi oikorata, ei ole Salon asia eikä Turun eikä Paimionkaan. Se on valtakunnallinen hanke.

Olen minäkin lukuisia kertoja yrittänyt viestittää, että jos nämä työpaikkapendelöitsijät pääsisivät vaikka Hyperloopilla Helsinkiin ja takaisin, heidän työpäivänsä ei sekuntiakaan lyhentyisi. Heille ikävä kyllä oma auto on ainoa vaihtoehto.

Omasta perhepiiristä on monen vuoden ajalta kokemusta esimerkiksi pendelöinnistä Keilaniemeen.

Yritetään saada ohikulkutien loppupätkä pikaisesti toteutukseen. Siitä on Salolle hyötyä, ihan koko maakunnallekin.

Viimeksi Juha Rislakki kirjoitti taas Tunnin junasta (Salon Seudun Sanomat, mielipiteet 7.6.), kuten on hänkin kirjoittanut aikaisemminkin asiasta. Siksi minäkin taas uskalsin tarttua asiaan, vaikka se tuntuu olevan vähän Salossa kielletty aihe.

Ketä se Tunnin juna palvelee? Pietarin liikennettäkö?

Yritetään saada ohikulkutien loppupätkä pikaisesti toteutukseen. Siitä on Salolle hyötyä, ihan koko maakunnallekin.

Kalevi Satopää

konsultti, 79 vuotta

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (6)

Vanhimmat ensin
Vastaa
Innovoija
Pendelöijä
Jos arvon kirjoittaja et itse tarvitse tunnin junaa, ei se tarkoita, että me monet muut tarvitsemme sitä. Ja kyllä, pendelöintiim käyttämäni aika vähenee huomattavasti Tunnin junan myötä. Kaiken lisäksi junassa voi tehdä töitä verrattuna omalla autolla ajellen.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Angus
Vast: Pendelöijä
En nyt suoranaisesti kiistä, etteikö tunnin junaa tarvitsisi tai siitä ainakin hyötyisi monikin, mutta onko tätä tutkittu minkään vertaa? Minkä verran esim. nyt on päivittäin/viikoittain pendelöiviä ja miten heidän työmatka-aikansa jakautuu junan ja muun kulkemisen (kotoa asemalle ja asemalta kotiin), eli mikä hyöty heille olisi tunnin junasta suhteessa koko matka-aikaan? On toki odotettavissa, että tunnin juna voisi hiukkasen lisätä käyttöä. Olisi mukava kuulla jotain faktoja eipäs-juupas-väittelyn tueksi, mutta en muista sellaisia nähneeni.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Mankala
Mikä ihmeen ohikulkutien loppupätkä?
Ja mitä hyötyä siitä on Salolle?
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
BoSkäri
nopea sähköinen yhteys
Nopean sähköisen yhteyden merkitys on havaittu muualla Suomessa, jonne pyritään saamaan useitakin "tunnin junia". Vain Turun suunnalla hangoitellaan vastaan, kuten yleensäkin - muistammehan moottoritien tuskaisen hitaan tulemisen, kaikki mahdolliset esteet keskittiin ihan omin voimin. Moottoriteiden rakentaminen oli toki kumipyörien valta-aikaa, mutta yhtä kaikki Hämeenlinna-Tampereen ja Lahden moottritiet ovat tuoneet tuhansia työpaikkoja ja uusia asutuskeskuksia vaikutusalueelleen. Samalla tavalla nämä suunnat hakevat nyt nopeaa junayhteyttä, jolla liki 200 kilometrinkin päässä olevat alueet yhdistetään pääkauounkiseutuun, yhteiseksi liike- ja työssäkäyntialueeksi..
Turun seutu se vaan hangoittelee vastaan ja keksiii tekosyitä, jotta yhteyksiä ei tulisi. Täkäläisten kovakallojen vimmainen "mihin me muka Helsinkiä tarvitsisimme"-luulo on suurin este oman maakunnan ja sen kaupunkien kehittämisen tiellä.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Hety
Ykköstie hiekkatieksi
Valtatie 1 ja kannattaa tässä taloudellisessa tilanteessa jättää koko matkaltaan hiekkatieksi. Eihän sekään työpäivää tai asiointi reissuja ilmeisesti sitten pidennä.

Lisää