Stop häirintäkulttuurille ja tukea uhreille – on syytä kirkastaa, mitä nollatoleranssi todella tarkoittaa

Katseita, kommentointia ja kourintaa – nuorempi tyttö, vanhempi mies, valta-asema ja vallan kohde. Tämän tarinan tunnistaa surullisen moni.

Tytöt kasvavat kulttuuriin ja äidit varoittelevat maailmasta, jossa nainen on altis seksuaaliselle häirinnälle ja väkivallalle. Liian moni kohtaa häirintää kaduilla, kouluilla, kabineteissa ja missä ikinä kulkeekin.

Usein tekijä on henkilö, jonka asema turvaa selustan ja uhrin kynnys kertoa kasvaa korkeaksi. Kehomme ovat esineitä, joita arvioida ja analysoida, pukeutumisemme on kutsu tulla ja koskettaa. Maailmaa läpileikkaava epätasa-arvoisuus on silmiemme edessä päivittäin.

Liian kauan tästä kaikesta on oltu hiljaa, vaiettu ja mitätöity. Kuin mitään ei olisi, tavallista käytöstä, se nyt on sellaista, pitää sietää, hellittäisit vähän. Ja kaikkien näiden mukaviattomien heittojen keskellä on kasvanut ihmisiä, joiden oikeuksia ja rajoja on rikottu sekä omanarvontuntoa loukattu.

Vääryyksiä kohdanneet on jätetty yksin selviämään, vailla ymmärrystä siitä, kuinka syviä jälkiä häirintä- ja ahdistelukokemukset tekevät. Sillä kun rajoja rikotaan, rikotaan aina samalla myös mieltä.

Usein toistuu yllätyksetön tarina, jossa mies on tekijä ja nainen uhri ja jossa uhrit kertovat ja tekijää silti puolustellaan. Hyvävelikerho pyörii ja miestä tuetaan, kuin hän olisi tilanteeseen vastoin tahtoaan ajautunut reppana.

On tehtävä selväksi: mikään häirintä, ahdistelu tai muu epäasiallinen käytös ei koskaan ole uhrin vika. Jos kohteeksi joutuneet kertovat yhdenmukaista ja tarkistettua kertomusta, heitä uskotaan ja tekijän on syytä kantaa vastuunsa.

Tällaisissa tarinoissa osapuolia ei ole vain kaksi – tekijä ja uhri – vaan myös ne lukuisat ihmiset, jotka ovat olleet vieressä, nähneet ja todistaneet. Meillä kaikilla on velvollisuus toimia ja puuttua, samoin kuin yhteiskunnan vastuu on turvata.

Viimeaikaiset lehtitekstit kokoomuksen kansanedustaja Wille Rydmanin käytöksestä ovat olleet järkyttävää luettavaa. Tarvitsemme kollektiivisen kulttuurin, jossa häirintää ja ahdistelua ei sallita, kaikki epäasiallisuus tuomitaan ja uhreilla on oikeus kertoa sekä saada turvaa.

Puolueiden ja organisaatioiden on syytä kirkastaa, mitä hoettu nollatoleranssi todella tarkoittaa, ja kuinka vakavassa tilanteessa osoitetaan selkärankaa.

Sirpaleita lentää, kun hiljaisuuden peilit rikkoutuvat. Mutta ne eivät tee haavoja. Sillä haavat ovat syntyneet silloin kun ihmisarvomme on häpäisty.

Tänään olemme täällä, vahvempana kuin koskaan sanomassa: jo riittää, enempää emme hyväksy. Hiljaisuuden ja hyssyttelyn aika on nyt ohi.

Ada Nyman