Lukijoilta

Arvonnousuverolla pelottelu heikolla pohjalla

Keskuskauppakamarin Emmiliina Kujanpää ja Mikko Valtonen (TS mielipiteet 21.6.) olivat huolissaan maastamuuttoveroksi kutsumansa veron vaikutuksista ulkomaisiin asiantuntijoihin.

Kyseisellä verolla varmistetaan, että Suomi saa verottaa maassamme kertyneet omaisuuden arvonnousut myös silloin, kun henkilö muuttaa ennen omaisuuden myyntiä ulkomaille. Siksi veroa paljon paremmin kuvaava nimi on arvonnousuvero.

Kirjoittajien väite siitä, että arvonnousuvero kannustaisi Suomeen muuttaneita asiantuntijoita muuttamaan täältä pois, on omituinen. Mikäli verolla on ylipäätään minkäänlaista vaikutusta ulkomaisten asiantuntijoiden muuttoihin, luulisi sen päinvastoin kitkevän täältä veroparatiiseihin suuntautuvia muuttoja.

Keskuskauppakamari kertoo haluavansa Suomeen lisää veronmaksajia ulkomailta. Nurinkurisesti veronmaksajia halutaan houkutella sillä, että heidät vapautetaan maksamasta veroja, joita muut suomalaiset maksavat.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Arvonnousuverolla pyritään varmistamaan, että verojärjestelmä kohtelee kaikkia samalla tavalla. Suomessa kertyneistä myyntivoitoista tulee maksaa verot Suomeen.

Kyseisellä verolla varmistetaan, että Suomi saa verottaa maassamme kertyneet omaisuuden arvonnousut myös silloin, kun henkilö muuttaa ennen omaisuuden myyntiä ulkomaille.

Kuten kirjoittajat toteavat, arvonnousuveron yksityiskohdat eivät ole vielä selvillä. On kuitenkin päivänselvää, että sääntelyehdotuksessa tullaan esittämään, miten kansainvälisiin verotustilanteisiin lähes aina liittyvä kaksinkertaisen verotuksen riski taklataan.

Arvonnousuveroa vastaava sääntely on käytössä jo lähes kaikissa Suomen verrokkimaissa, ja se tulee ottaa käyttöön myös Suomessa.

Saara Hietanen

Veroasiantuntija, Finnwatch

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (3)

Vanhimmat ensin
Vastaa
Samppa
Mielenkiintoista
Mitenköhän asia hoituu käytännössä? Eletään EU:ssa, jossa ihmisten, tavaran ja pääomien liikkuminen on lähes vapaata. Rajavalvontaa ei juuri nimeksikään ole sisärajoilla. Arvopapereita voi Suomessa ostaa vapaasti ja ne voi muuttaa rahaksi toisessa maassa?
Arvon nousut ovat yleensä inflaation aikaan saamia. Inflaation taas saa aikaan yhteiskunnassa huonosti hoidettu talouspolitiikka. Kyseisessä tapauksessa voisi hyvin sanoa, että nämä arvon noususta syntyvät verot pitäisi maasta muuttaessa jättää yhteiskunnan maksettaviksi.
Matkustajavero oli 1960-luvulla luotu estämään ihmisten maasta poistumista. Nyt se aiotaan korvata saman suuntaisella verolla? Saas nähdä mitä EU tähän sanoo?
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Angus
Vast: Mielenkiintoista
Omasta puolestani minulla ei olisi mitään sitä vastaan, että liikkuvuutta EU:n alueella valvottaisiin enemmän. Nyt vain kohde on väärä. Suomihan nimenomaan toivottaa tervetulleiksi ulkomaiset osaajat, työtä tekevät ja itsensä ja perheensä elättävät. Uuden veron kohdistaminen heihin on tekopyhää, tarkoituksena ihan vain löytää uusia verotuskohteita.

No, verotuloja toki tarvitaan aina lisää, ja jos kerran monissa muissa maissa vastaava systeemi on käytössä, niin miksipä ei Suomikin sitten. Kai sille saa EU:n siunauksen, jos kerran muutkin ovat saaneet.

Oikeasti Suomen kansantaloudelle voisi olla suurempikin merkitys, jos saataisiin karsittua sitä maahantulon ei-toivottavinta laitaa - rikollisia ja sosiaaliturvaa metsästäviä. (Ja huom! tällä en todellakaan tarkoita esim. turvapaikanhakijoita yleisesti, enemmänkin pientä osaa EU:n sisäisestä liikkuvuudesta.)
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Julle
Veroasiantuntija, Finnwatch HUH. HUH
Mikä tämä ”Veroasiantuntija” on kun, väittää, että ##Suomeen halutaan veronmaksajia houkutella sillä, että heidät vapautetaan maksamasta veroja, joita muut suomalaiset maksavat.### Eli täyttä puppua. 👹🙈